Predestinaatio-oppi. osa I

Fatalismi ja predestinaatio-opin historiaa, pakanuudessa ja kirkonhistoriassa.

Muinaisten pakanakansojen, myös kreikkalaisten ja roomalaisten, parissa uskottiin usein, että jumalat määräsivät etukäteen jokaisen ihmisen kohtalon ja varsinkin hänen elämänsä pituuden. Kreikkalaisessa mytologiassa ihmisten kohtalon kerrottiin olevan kolmen jumalattaren vallassa. He olivat Klotho (kehrääjä), joka kehräsi elämän lankaa, Lakhesis (osan suova eli arvannostaja), joka päätti elämän pituuden, ja Atropos (torjumaton), joka katkaisi elämän, kun aika oli kulunut umpeen. Roomalaisilla oli myös samankaltaisia jumalia.
Juutalaisen historioitsijan Josefuksen mukaan fariseukset yrittivät sulauttaa kohtalokäsityksen siihen uskoon, joka heillä oli Jumalaan, ja siihen moraaliseen toimintavapauteen, joka ihmiselle oli annettu
(The Jewish War, II, 162, 163 [viii, 14]; Jewish Antiquities, XVIII, 13, 14 [i, 3]).

Teoksessa The New Schaff-Herzog Encyclopedia of Religious Knowledge sanotaan:
”Ennen 300–400-luvulla elänyttä Augustinusta ei predestinaatio-oppia kehitelty vakavasti kristillisyydessä.
Augustinuksen ajatukset myös tulivat uuteen tulkintaan ns: Kalvinilaisessa teologiassa. Vaikka mm; Martti Luther saikin paljon teologisia käsitteitä kirkko isä Augustinukselta, niin hän ei lähtenyt viemään predestinaatiooppia eteenpäin tai ylitulkitsemaan sitä niin kuin Kalvin. ” Augustinusta edeltäneet. kirkkoisät, esimerkiksi Justinus, Origenes ja Irenaeus, ”eivät tunne ehdotonta predestinaatiota; he opettavat tahdonvapautta” (Hastings, Encyclopædia of Religion and Ethics, 1919, X osa, s. 231).

Kun he kumoavat gnostismia, heidän osoitetaan tämän tästä ilmaisevan uskonsa ihmisen moraaliseen toimintavapauteen, joka on ”ihmisen persoonallisuudelle luonteenomainen piirre, moraalisen vastuuntunnon perusta, Jumalan lahja, jonka turvin ihminen voisi valita sen, mikä miellyttää Jumalaa” ja joka kertoo ”ihmisen itsemääräämisoikeudesta ja sellaisen Jumalan neuvosta, joka ei pakota”. (The New Schaff-Herzog Encyclopedia of Religious Knowledge, toim. S. Jackson, 1957, IX osa, s. 192, 193.)
Nykyinen New-age liikehdintä on myös tuonut kristilliseen ajatteluun mukaan ajatuksia ennaltamääräämis opista, näiden teologinen peruste on toki hiukan ontuva, ja vain muutamien varsinaisten jakeiden varassa.
Ps. 139:16.
Sinun silmäsi näkivät minut jo idussani. Minun päiväni olivat määrätyt ja kirjoitetut kaikki sinun kirjaasi, ennenkuin ainoakaan niistä oli tullut.
Kts myös: Saar.3:2. 9:11. Job.14:5.
No tästä aiheesta on toki kiistelty varsinkin reformoiduissa kirkoissa, ja nykyinen new-age liike ja pakanuus on saanut ihmiset kiinnostumaan kohtalouskostaa. Ihmiset pitävät horoskooppejen lukemisesta, ja tähyävät merkkejä lehtien ja meedioiden palveluista. Mutta samaan aikaan harva ihminen on halukas tekemään itse mitään muutoksia. Vaan he pitävät kaikkia ennaltamäärättynä ja sanovat olevansa kohtalon uhreja.
Onko Jumalamme vain kohtalon arpa?
Katsotaan mitä raamattu puhuu koko aiheesta. Ihmisten kiinnostus varsinkin lopullisesta kohtalosta on ikävä kyllä erityisen niukkaa, me emme halua tuntea Jumalan suunnitelmia eikä hänen ajatuksiaan. Mutta samaan aikaan me olemme kuin pienet lapset 7-päivää lehden horoskooppi osion kimpussa, katsomassa löytyykö se Juhannus heila tälle kesälle. Vai suosiiko Pörssit nyt peluria, joka pistää maalista mammonaa haisemaan, lisätäkseen sen runsautta. Mutta eikö meille pitäisi olla se aarre taivaissa, mitä ei aika ja ruoste syö?
Se myös on sijoittamista ikuisuuteen, ja varmasti peremmalla korolla:)
Matt. 6:19-21.
Älkää kootko itsellenne aarteita maan päälle, missä koi ja ruoste raiskaa ja missä varkaat murtautuvat sisään ja varastavat.
Vaan kootkaa itsellenne aarteita taivaaseen, missä ei koi eikä ruoste raiskaa ja missä eivät varkaat murtaudu sisään eivätkä varasta.
Sillä missä sinun aarteesi on, siellä on myös sinun sydämesi.

------------------------------- + ----------------------------------------------------------

Edeltätietämys, ennaltamääräys (predestinaatio)

Edeltätietämys merkitsee jonkin asian tietämistä, ennen kuin se tapahtuu tai ennen kuin sitä on olemassa. Raamatussa se liitetään pääasiallisesti – joskaan ei yksinomaan – Jumalaan, Luojaan, ja hänen tarkoituksiinsa. Ennaltamääräys taas tarkoittaa jonkin määräämistä, säätämistä tai päättämistä etukäteen tai ennalta määrättynä olemisen ominaisuutta tai tilaa.
Alkukielten sanat.
Sanoja, jotka on yleensä käännetty vastineilla ”tuntea edeltä”, ”edeltätietämys” ja ”määrätä ennalta”, on käytetty Raamatun kreikkalaisissa kirjoituksissa, mutta samoja perusajatuksia ilmaistaan myös sen heprealaisissa kirjoituksissa.
”Edeltätietämys” on käännetty kreikkalaisesta sanasta pro´gnō·sis (sanoista pro ’ennen’ ja gnō´sis ’tieto, tuntemus’) (Ap 2:23; 1Pi 1:2). Vastaavaa verbiä pro·gi·nō´skō käytetään ihmisistä kaksi kertaa: Paavali sanoo, että eräät juutalaiset olivat ”entuudestaan tunteneet” hänet, ja Pietari viittaa siihen, että hänen toisen kirjeensä saajilla
’oli ennakkotieto’ (Ap 26:4, 5; 2Pi 3:17). Jälkimmäisessä tapauksessa on selvää, ettei noiden kristittyjen edeltätietämys ollut rajatonta. Ei siis ollut kysymys siitä, että he olisivat tienneet kaikki aikaan, paikkaan ja eri seikkoihin liittyvät yksityiskohdat niistä tulevista tapahtumista ja olosuhteista, joita Pietari oli käsitellyt. Heillä oli kuitenkin jonkinlainen yleiskuva siitä, mitä oli odotettavissa, ja he olivat saaneet sen siten, että Jumala oli henkeyttänyt Pietarin ja muut raamatunkirjoittajat.
”Määrätä ennalta” on käännetty kreikkalaisesta sanasta pro·o·ri´zō, sanoista pro ’ennen’ ja ho·ri´zō ’viitoittaa’ tai ’asettaa rajat’.
Suomen sana ”horisontti” tulee kreikan sanasta ho·ri´zōn ’rajoittava, rajaava’.
Jeesus Kristus valaisee kreikan verbin ho·ri´zō merkitystä sanoessaan, että ”Ihmisen Poikana” hän ”kulkee tietään sen mukaan kuin on viitoitettu [hō·ri·sme´non]”.

Paavali sanoi, että Jumala ”sääti [ho·ri´sas ’viitoitti’] määräajat ja ihmisten asumisen määrärajat”. (Lu 22:22; Ap 17:26.) Samaa verbiä käytetään myös ihmisten päätöksistä, esimerkiksi siitä, kun opetuslapset ”päättivät [hō´ri·san]” lähettää puutteenalaisille veljilleen avustusta (Ap 11:29).
Nimenomaan ennalta määräämistä koskevat Kreikkalaisten kirjoitusten viittaukset soveltuvat kuitenkin vain Jumalaan. Huomioon otettavia seikkoja. Jumalan edeltätietämyksen ja ennaltamääräyksen ymmärtämiseksi on välttämätöntä olla selvillä eräistä asiaan vaikuttavista seikoista. Ensinnäkin Jumalan kyky tietää ja määrätä asioita etukäteen on tuotu selvästi esiin Raamatussa.
Herra itse esittää jumalallisuutensa todisteeksi sen, että hän pystyy tietämään ja määräämään ennalta pelastuksen ja vapautuksen eri tilanteista sekä tuomion ja rangaistuksen eri syistä ja myös toteuttamaan ne. Hänen valitun kansansa jäsenet ovat näiden tapahtumien todistajia.
(Jes 44:6–9; 48:3–8.)
Tämä Jumalan edeltätietämys ja ennaltamääräys ovat kaikkien tosi profetioiden perusta (Jes 42:9; Jer 50:45; Am 3:7, 8). Jumala haastaa kansaansa vastustavat kansakunnat esittämään todisteita omien mahtajiensa ja epäjumaliensa jumalallisuudesta ja vaatii niitä tekemään sen siten, että ne ennustavat samanlaisia pelastustekoja tai tuomioita ja sitten toteuttavat ne. Se, etteivät ne kykene tähän, osoittaa noiden kansakuntien epäjumalien olevan vain ”tuulta ja tyhjää”. (Jes 41:1–10, 21–29; 43:9–15; 45:20, 21.)
Toinen huomioon otettava seikka on Jumalan älyllisten luomusten moraalinen toimintavapaus. Raamattu osoittaa, että Jumala antaa näille luomuksilleen edun ja vastuun käyttää valinnanvapauttaan, moraalista toimintavapauttaan (5.Mo 30:19, 20; Jos.24:15), ja tekee heidät siten tilivelvollisiksi teoistaan (1.Mo 2:16, 17; 3:11–19; Ro. 14:10–12; Hpr. 4:13).
He eivät näin ollen ole pelkkiä automaatteja eivätkä robotteja. Ihmistä ei olisi luotu todellisuudessa ”Jumalan kuvaksi”, jos hänelle ei olisi annettu moraalista toimintavapautta (1Mo 1:26, 27). Johdonmukaisuuden vuoksi Jumalan edeltätietämyksen (samoin kuin hänen ennaltamääräyksensä) ja hänen älyllisten luomustensa moraalisen toimintavapauden välillä ei pitäisi olla mitään ristiriitaa.

Kolmas seikka, joka täytyy ottaa huomioon ja joka toisinaan unohdetaan, ovat Jumalan moraalinormit ja hänen ominaisuutensa, mm. hänen oikeudenmukaisuutensa, rehellisyytensä, puolueettomuutensa, rakkautensa, armollisuutensa ja huomaavaisuutensa. Käsityksen siitä, miten Jumala käyttää edeltätietämis- ja ennaltamääräyskykyjään, täytyy siis olla sopusoinnussa kaikkien – ei ainoastaan joidenkin – edellä mainittujen seikkojen kanssa.
On selvää, että kaikki, mitä Jumala tietää etukäteen, toteutuu väistämättä, joten Jumala kykenee kutsumaan ”olemattomat, ikään kuin ne olisivat” (Ro 4:17).

Tietääkö Jumala etukäteen kaiken, mitä ihmiset tulevat tekemään? Tämä herättää joitakin kysymyksiä: Käyttääkö Jumala edeltätietämiskykyään äärettömässä, rajattomassa määrin? Näkeekö ja tietääkö hän etukäteen kaikkien luomustensa – sekä henkiluomusten että ihmisten – kaikki tulevat teot? Ja määrääkö hän ennalta nämä teot tai määrittääkö hän etukäteen kaikkien luomustensa lopullisen kohtalon jopa ennen kuin he ovat edes olemassa?
Vai käyttääkö Jumala edeltätietämystään valikoiden ja harkitusti, niin että hän näkee ja tietää etukäteen sen, mitä hän haluaa, mutta ei näe eikä tiedä ennalta sitä, mitä hän ei halua? Entä päättääkö Jumala luomustensa ikuisen kohtalon jo ennen kuin he ovat olemassa vai odottaako hän, että hän voi ensin arvioida heidän elämänvaellustaan ja heidän suhtautumistaan koetuksiin?

Näihin kysymyksiin täytyy saada vastaukset itse Raamatusta ja siitä, mitä siinä kerrotaan Jumalan toiminnasta ja hänen suhtautumisestaan luomuksiinsa ja mitä siinä on paljastettu hänen Poikansa Kristuksen Jeesuksen kautta (1Ko 2:16).

Predestinaatio-oppi. Käsitystä, jonka mukaan Jumala käyttää edeltätietämystään rajattomasti ja määrää ennalta kaikkien yksilöiden elämän ja kohtalon, sanotaan predestinaatio-opiksi. Sen puoltajat ajattelevat Jumalan jumalallisuuden ja täydellisyyden edellyttävän sitä, että hän tietää kaiken niin menneisyydestä, nykyisyydestä kuin tulevaisuudestakin.
Tämän käsityksen mukaan se, että hän ei tietäisi ennalta kaikkia asioita pienimpiä yksityiskohtia myöten, olisi todistus epätäydellisyydestä. Esimerkiksi Iisakin kaksospoikien Esaun ja Jaakobin tapaus esitetään todisteeksi siitä, että Jumala määrää luomustensa elämän ennalta jo ennen heidän syntymäänsä (Ro 9:10–13), ja mm. Efesolaiskirjeen 1:4, 5:tä lainataan sen tueksi, että Jumala tiesi etukäteen ja määräsi ennalta kaikkien luomustensa tulevaisuuden jo ennen luomisen alkamista. Jos tämä näkemys on oikea, sen tulee tietenkin olla sopusoinnussa kaikkien edellä mainittujen seikkojen kanssa, myös sen kanssa, mitä Raamatussa kerrotaan Jumalan ominaisuuksista, mittapuista ja tarkoituksista sekä hänen vanhurskaista menettelytavoistaan luomustensa suhteen (Il 15:3, 4).

Tämän valossa voimme tarkastella, mitä predestinaatio-oppi merkitsisi. Tämä oppi merkitsisi sitä, että ennen kuin Jumala loi enkelit ja ihmisen, hän käytti edeltätietämiskykyään ja näki ja tiesi ennalta kaiken, mihin tuo luominen johtaisi, myös yhden enkelin (saatana) kapina, sitä seuranneen ensimmäisen ihmisparin kapinan Eedenissä (1.Mo 3:1–6; Joh 8:44) ja kaikki tuon kapinan huonot seuraukset nykyaikaan asti ja vielä tämän jälkeenkin.
Tämä merkitsisi väistämättä sitä, että kaikki historiaan kirjattu pahuus (rikokset ja moraalittomuus, sorto ja sen aiheuttama kärsimys, valehteleminen ja ulkokultaisuus, väärä palvonta ja epäjumalanpalvelus) oli aikoinaan – ennen luomisen alkua – olemassa vain Jumalan mielessä, koska hän tiesi etukäteen tulevaisuuden kaikkia sen pienimpiä yksityiskohtia myöten. Jos ihmiskunnan Luoja olisi edeltätietämiskykynsä perusteella todella tiennyt etukäteen kaiken, mitä historiassa on nähty ihmisen luomisesta lähtien, niin Jumala olisi pannut tieten tahtoen alulle kaiken sen jälkeen seuranneen pahuuden koko voimassaan, kun hän lausui sanat: ”Tehkäämme ihminen.” (1Mo 1:26.) Nämä seikat asettavat kyseenalaiseksi predestinaatio-opin järkevyyden ja johdonmukaisuuden, varsinkin kun opetuslapsi Jaakob osoittaa, ettei epäjärjestys eikä muukaan paha ole lähtöisin Jumalan läsnäolosta taivaasta vaan että se on ”maallista, eläimellistä, demonista” alkuperää (Ja 3:14–18).

Edeltätietämyksen rajaton käyttö? Väite, jonka mukaan Jumala olisi epätäydellinen, jos hän ei tietäisi ennalta kaikkien tulevien tapahtumien ja olosuhteiden jokaista yksityiskohtaa, on todellisuudessa mielivaltainen käsitys täydellisyydestä. Täydellisyys ei sanan oikeassa merkityksessä vaadi tällaista edeltätietämyksen ehdotonta, rajatonta käyttöä, koska jonkin täydellisyys riippuu todellisuudessa siitä, täyttääkö se täysin ne oivallisuuden normit, jotka joku sen ansioiden arvioimiseen pystyvä on asettanut.
Jumalan oma tahto ja mielisuosio – eivät ihmisten mielipiteet tai käsitykset – ratkaisevat viime kädessä sen, onko jokin täydellistä vai ei. (5Mo 32:4; 2Sa 22:31; Jes 46:10.)

Tätä valaisee se, että Jumalan kaikkivoipaisuus on kiistattomasti täydellistä ja rajatonta (1Ai 29:11, 12; Job 36:22; 37:23), mutta hänen voimansa täydellisyys ei vaadi häntä käyttämään kaikkea sitä voimaa, joka hänellä kaikkivaltiaana on, täysin määrin aina tai välttämättä koskaan. Hän ei ole selvästikään käyttänyt sitä täysin määrin, sillä jos hän olisi, eivät pelkästään jotkin muinaiset kaupungit ja kansakunnat olisi tuhoutuneet, vaan Jumala olisi jo kauan sitten pannessaan täytäntöön tuomioita, joihin liittyvät hänen paheksuntansa ja vihastuksensa mahtavat ilmaukset, hävittänyt perusteellisesti koko maan ja kaiken siinä olevan, kuten tapahtui mm. vedenpaisumuksessa (1Mo 6:5–8; 19:23–25, 29; vrt. 2Mo 9:13–16; Jer 30:23, 24).

Herra ei siis käytä voimaansa pelkästään päästämällä rajoittamattoman voimansa valloilleen, vaan siten, että sitä hallitsee aina hänen tarkoituksensa ja lieventää hänen armonsa, kun sille on perusteita (Ne 9:31; Ps 78:38, 39; Jer 30:11; Va 3:22; Hes 20:17).

Jos Jumala samalla tavalla näkee jossain suhteessa hyväksi käyttää rajatonta edeltätietämiskykyään valikoivasti ja siinä määrin kuin hän haluaa, niin ei kellään ihmisellä eikä enkelillä totisesti ole oikeutta sanoa: ”Mitä sinä teet?” (Job 9:12; Jes 45:9; Da 4:35.)
Kysymys ei siis ole kyvystä, siitä mitä Jumala pystyy näkemään, tietämään ja määräämään ennalta, sillä ”Jumalalle on kaikki mahdollista” (Mt 19:26). Kysymys on siitä, mitä Jumala katsoo sopivaksi nähdä, tietää ja määrätä ennalta, sillä ”kaiken, mitä hän on mielinyt tehdä, hän on tehnyt” (Ps 115:3). Edeltätietämyksen valikoiva käyttö. Predestinaatio-opin vaihtoehdon, Jumalan edeltätietämiskyvyn valikoivan eli harkinnanvaraisen käytön, täytyisi olla sopusoinnussa Jumalan omien vanhurskaiden mittapuiden kanssa ja vastata sitä, mitä hän paljastaa itsestään omassa Sanassaan.
Vastoin predestinaatio-oppia monissa raamatunkohdissa kerrotaan, että Jumala tarkkaili kulloinkin ajankohtaista tilannetta ja teki ratkaisunsa tuon tarkkailun perusteella.

Ensimmäisen Mooseksen kirjan 11:5–8:ssa Jumalan kerrotaankin kohdistaneen huomionsa maahan, tarkkailleen Babelin tilannetta ja sitten päättäneen, mihin toimiin hän ryhtyisi sikäläisen epävanhurskaan hankkeen tukahduttamiseksi. Kun jumalattomuus alkoi rehottaa Sodomassa ja Gomorrassa, Jumala ilmoitti Abrahamille päätöksestään tutkia asiaa (enkeliensä välityksellä) nähdäkseen, ”toimivatko he täysin sen mukaan, mistä huuto on tullut eteeni, ja jos eivät, voin saada sen tietää” (1.Mo 18:20–22; 19:1).
Jumala sanoi, että hän oli ’tutustunut Abrahamiin’, ja kun Abraham oli uhraamaisillaan Iisakin, Herra sanoi: ”Sillä nyt minä totisesti tiedän, että sinä pelkäät Jumalaa, kun et ole kieltänyt minulta ainokaista poikaasi.” (1.Mo 18:19; 22:11, 12; vrt. Ne 9:7, 8; Ga 4:9.)

Valikoiva edeltätietämys merkitsee sitä, että Jumala voisi päättää, että hän ei halua tietää rajoituksetta etukäteen kaikkia luomustensa tulevia tekoja. Tämä merkitsisi sitä, että koko historia luomisesta eteenpäin ei ole ollut vain sen toistamista, mikä on jo etukäteen nähty ja ennalta määrätty, vaan että Jumala saattoi täysin vilpittömästi asettaa ensimmäisen ihmisparin eteen mahdollisuuden elää ikuisesti maan päällä, jossa ei olisi lainkaan pahuutta.

Neuvoessaan ensimmäistä ihmispoikaansa ja -tytärtään toimimaan täydellisinä ja synnittöminä edustajinaan siten, että he täyttäisivät maan omilla jälkeläisillään, tekisivät siitä paratiisin ja vallitsisivat eläinkuntaa, hän siis soi heille todella rakkaudellisen edun ja kertoi, mitä hän aidosti odotti heiltä, eikä vain antanut heille tehtävää, jossa heidät oli jo ennalta tuomittu epäonnistumaan.
Jumala ei myöskään toiminut kyynisesti ja tarkoituksettomasti järjestäessään ”hyvän ja pahan tiedon puuhun” liittyneen koetuksen ja luodessaan ”elämän puun” Eedenin puutarhaan, niin kuin olisi tapahtunut, jos hän olisi tiennyt etukäteen, että ihmispari tekisi syntiä eikä voisi koskaan syödä ”elämän puusta”. (1Mo 1:28; 2:7–9, 15–17; 3:22–24.)

On sekä ulkokultaista että julmaa tarjota toiselle jotain erittäin mieluisaa ehdoilla, joiden täyttämisen tietää jo etukäteen olevan hänen kykyjensä ulottumattomissa.
Ikuisen elämän mahdollisuutta tarjotaan Jumalan sanassa kaikille ihmisille päämääräksi, joka on mahdollista saavuttaa. Kannustettuaan kuulijoitaan niin kuin Jeesus teki.

Anokaa, niin teille annetaan; etsikää, niin te löydätte; kolkuttakaa, niin teille avataan.
Sillä jokainen anova saa, ja etsivä löytää, ja kolkuttavalle avataan.
Vai kuka teistä on se ihminen, joka antaa pojallensa kiven, kun tämä pyytää häneltä leipää,
taikka, kun hän pyytää kalaa, antaa hänelle käärmeen?
Jos siis te, jotka olette pahoja, osaatte antaa lapsillenne hyviä lahjoja, kuinka paljoa ennemmin teidän Isänne, joka on taivaissa, antaa sitä, mikä hyvää on, niille, jotka sitä häneltä anovat!
Matt.7:7-11.

Ne kutsut ja tilaisuudet hyödyn ja ikuisten siunausten saantiin, jotka Jumala esittää ja tarjoaa kaikille ihmisille, on siis annettu vilpittömässä mielessä (Mt 21:22; Ja 1:5, 6).
Hän voi täysin rehellisesti kehottaa ihmisiä ’kääntymään pois rikkomuksistaan, niin että he saavat elää’, niin kuin hän kehotti Israelin kansaan kuuluviakin (Hes 18:23, 30–32; vrt. Jer 29:11, 12), mikä ei olisi ollut johdonmukaista, jos hän olisi tiennyt ennakolta, että heidät oli yksilöinä määrätty kuolemaan jumalattomina (vrt. Ap 17:30, 31; 1Ti 2:3, 4).

Herra sanoi israelilaisille: ”Enkä sanonut Jaakobin siemenelle: ’Etsikää minua aivan turhaan.’ Minä olen Herra, joka puhun sitä, mikä on vanhurskasta – –. Kääntykää minun puoleeni ja pelastukaa, kaikki te maan äärissä asuvat.” (Jes 45:19–22.) Apostoli Pietari kirjoittaa samaan tapaan 2.Piet.3:9.
Ei Herra viivytä lupauksensa täyttämistä, niinkuin muutamat pitävät sitä viivyttelemisenä, vaan hän on pitkämielinen teitä kohtaan, sillä hän ei tahdo, että kukaan hukkuu, vaan että kaikki tulevat parannukseen.

Jos Jumala olisi jo etukäteen tiennyt ja ennalta määrännyt vuosituhansia aiemmin täsmälleen, ketkä yksilöt saisivat ikuisen pelastuksen ja ketkä tuhottaisiin ikuisiksi ajoiksi, niin voitaisiin hyvinkin kysyä, mitä merkitystä tällä Jumalan ’kärsivällisyydellä’ olisi ja kuinka aidosti hän tosiaan toivoisi, että ’kaikki pääsisivät katumukseen’.

Apostoli Johannes kirjoitti, että ”Jumala on rakkaus”, ja apostoli Paavali sanoo rakkaudesta, että ”kaikki se toivoo” (1.Jo 4:8; 1Ko 13:4, 7). Tämän Jumalan huomattavan ominaisuuden vuoksi voidaan odottaa, että hän suhtautuu aidon ennakkoluulottomasti ja huomaavaisesti kaikkiin ihmisiin ja haluaa heidän saavan pelastuksen, kunnes he itse osoittautuvat toivottoman arvottomiksi (vrt. 2Pi 3:9; Hpr 6:4–12). Apostoli Paavali sanookin, että ”Jumalan huomaavaisuus pyrkii johdattamaan sinua katumukseen” (Ro 2:4–6).

Lopuksi ei voitaisi sanoa, että lunastusmahdollisuus annettiin todella kaikille ihmisille, jos tilaisuus hyötyä Kristuksen Jeesuksen lunastusuhrista olisi Jumalan edeltätietämyksen perusteella peruuttamattomasti suljettu joiltakuilta – kenties miljoonilta ihmisiltä – jo ennen heidän syntymäänsä, niin etteivät he voisi koskaan osoittautua arvollisiksi
(2Ko 5:14, 15; 1Ti 2:5, 6; Hpr 2:9).
Jumalan puolueettomuus ei ole selvästikään pelkästään kuvaannollista. ”Jokaisessa kansakunnassa se, joka pelkää häntä [Jumalaa] ja toteuttaa vanhurskautta, on hänelle otollinen.” (Ap 10:34, 35; 5Mo 10:17; Ro 2:11.)
Kaikilla ihmisillä on todellinen mahdollisuus ’etsiä Jumalaa, jos ehkä voisivat hapuilla häntä ja todellakin löytää hänet, vaikkakaan hän ei ole kaukana meistä kenestäkään’ (Ap 17:26, 27). Ilmestyskirjan lopussa esitetty Jumalan kehotus: "Tule!" Ja joka kuulee, sanokoon: "Tule!" Ja joka janoaa, tulkoon, ja joka tahtoo, ottakoon elämän vettä lahjaksi.
ei siis herätä vääriä toiveita eikä esitä tyhjiä lupauksia (Il 22:17).

Esimerkkejä Jumalan edeltätietämyksestä ja ennaltamääräyksestä. Jumalan edeltätietämys ja ennaltamääräys kytkeytyvät Raamatussa aina hänen omaan tahtoonsa ja omiin tarkoituksiinsa. Se, että jollakulla ”on jokin tarkoitus” tai joku ”päättää jotain”, merkitsee sitä, että hän asettaa jotain tavoitteeksi tai kohteeksi, jonka hän haluaa saavuttaa.
(Kreikan kielen sana pro´the·sis, joka on käännetty vastineella ”tarkoitus”, merkitsee kirjaimellisesti jonkin ’esille tai eteen asettamista’.) Koska Jumalan tarkoitukset toteutuvat varmasti, niin hän voi etukäteen tietää tulokset, tarkoitustensa lopullisen toteutumisen, ja hän voi ennalta määrätä ne samoin kuin ne toimetkin, joihin hän näkee sopivaksi ryhtyä noiden tulosten saavuttamiseksi (Jes 14:24–27).
Siksi Jumalan sanotaan ”muovaavan” tai ”hahmottelevan” (hepr. sanasta ja·tsar´, joka on sukua sanalle ”savenvalaja” [Jer 18:4]) tulevia tapahtumia tai tekoja koskevaa tarkoitustaan
(2.Ku 19:25; Jes 46:11; vrt. Jes 45:9–13, 18).

Suurena Savenvalajana Jumala ”saa kaiken aikaan sen mukaan kuin hänen tahtonsa neuvoo”, sopusoinnussa tarkoituksensa kanssa (Ef 1:11),
Mutta me tiedämme, että kaikki yhdessä vaikuttaa niiden parhaaksi, jotka Jumalaa rakastavat, niiden, jotka hänen aivoituksensa mukaan ovat kutsutut.
Ro 8:28.

Jumala kertoo siis ”alusta asti lopun ja muinaisuudesta saakka sen, mitä ei vielä ole tehty”, erityisesti omien ennaltamäärättyjen tarkoitustensa yhteydessä (Jes 46:9–13).
Kun Jumala loi ensimmäisen miehen ja naisen, he olivat täydellisiä, ja Jumala saattoi katsoa kaiken luomistyönsä tulosta ja havaita, että ”se oli erittäin hyvää” (1Mo 1:26, 31; 5Mo 32:4). Hän ei seurannut epäluuloisesti, miten ihmispari toimisi sen jälkeen, vaan kertomuksen mukaan hän ”ryhtyi lepäämään” (1Mo 2:2).
Hän saattoi tehdä sen, koska hänen kaikkivoipaisuutensa ja ylivertaisen viisautensa ansiosta mikään tuleva toiminta, tapaus tai sattuma ei mitenkään voisi muodostaa ylipääsemätöntä estettä eikä ylivoimaista ongelmaa, joka ehkäisisi hänen suvereenin tarkoituksensa toteutumisen (2Ai 20:6; Jes 14:27; Da 4:35).

Raamatusta ei siis löydy tukea sille predestinaatio-opin väitteelle, että pidättymällä tällä tavoin edeltätietämiskykynsä käytöstä Jumala vaarantaisi omat tarkoituksensa, koska niillä olisi ’aina taipumus epäonnistua ennalta näkemisen puutteen vuoksi, ja hänen täytyisi kaiken aikaa korjailla järjestelmäänsä, koska moraalista toimintavapauttaan käyttävien luomusten sattumanvarainen toiminta sekoittaisi sitä’.
Tällainen valikoiva edeltänäkemisen käyttö ei myöskään antaisi Jumalan luomuksille mahdollisuutta ”tehdä tyhjäksi hänen [Jumalan] toimiaan, saada hänet jatkuvasti muuttamaan mieltään, ärsyttää häntä ja saattaa hänet hämmennyksiin”, kuten predestinaatio-opin kannattajat myös väittävät.
(M’Clintock ja Strong, Cyclopædia, 1894, VIII osa, s. 556.)
Jos ei edes Jumalan maallisilla palvelijoilla ole todellista tarvetta olla ’huolissaan seuraavasta päivästä’, niin ei varmasti heidän Luojansakaan, jolle mahtavat kansakunnat ovat kuin ”pisara sangosta”, ole kantanut eikä kanna sellaista huolta (Mt 6:34; Jes 40:15).
Ihmisryhmät. Joissakin tapauksissa Jumala tiesi etukäteen, miten jotkin ryhmät, kansat tai ihmiskunnan enemmistö menettelisivät, ja hän saattoi siksi kertoa ennalta niiden tulevan toiminnan perussuunnan ja määrätä etukäteen, mihin toimiin hän puolestaan ryhtyisi niiden suhteen. Tällainen edeltätietämys tai ennaltamääräys ei kuitenkaan estä näihin ihmisryhmiin tai -luokkiin kuuluvia yksilöitä valitsemasta itse omaa menettelyään.
Tämä käy ilmi seuraavista esimerkeistä: Herra ilmoitti ennen Nooan ajan vedenpaisumusta, että hänen tarkoituksensa oli panna toimeen hävitys, joka tuhoaisi sekä ihmis- että eläinkunnan. Raamatussa osoitetaan kuitenkin Jumalan tehneen tämän päätöksensä vasta sen jälkeen, kun olosuhteet olivat kehittyneet niin väkivaltaisiksi ja muutenkin pahoiksi, että ne vaativat tällaisia toimia. Lisäksi Jumala, joka ’tuntee ihmisten poikien sydämen’, tutki asiaa ja havaitsi, että ihmisten ’sydämen ajatusten kaikki taipumukset olivat kaiken aikaa ainoastaan pahat’
(2Ai 6:30; 1Mo 6:5).

Yksilöt, Nooa ja hänen perheensä, saivat kuitenkin Jumalan suosion ja välttyivät tuholta (1Mo 6:7, 8; 7:1). Samoin oli Israelin kansan laita: Jumala antoi israelilaisille tilaisuuden tulla ”pappisvaltakunnaksi ja pyhäksi kansakunnaksi” siten, että he pitäisivät hänen liittonsa, mutta kun kansa nelisenkymmentä vuotta myöhemmin oli Luvatun maan rajalla,

Herra ennusti, että se rikkoisi hänen liittonsa ja että hän hylkäisi sen kansakuntana.
Hänen edeltätietämyksensä perustui kuitenkin kokemukseen, sillä kansa oli jo ilmaissut uppiniskaisuutta ja kapinallisuutta. Siksi Jumala sanoi: ”Sillä minä tiedän hyvin heidän taipumuksensa, jota he kehittävät tänään, ennen kuin minä vien heidät siihen maahan, josta olen vannonut.” (2Mo 19:6; 5Mo 31:16–18, 21; Ps 81:10–13.)

Jumala tiesi etukäteen, että nuo ilmiselvät taipumukset johtaisivat myöhemmin pahuuden lisääntymiseen, mutta hän ei ollut siitä vastuussa sen enempää kuin joku, joka tietää etukäteen, että huonoista materiaaleista ja puutteellisella ammattitaidolla valmistettu rakennus ränsistyy nopeasti, on vastuussa sen ränsistymisestä. Jumalan esittämä sääntö ”mitä ihminen kylvää, sitä hän myös niittää” pitää paikkansa (Ga 6:7–9; vrt. Ho 10:12, 13).

Jotkut profeetat julistivat profeetallisia varoituksia Jumalan ennalta määräämistä tuomioista, jotka kaikki perustuivat jo vallitseviin olosuhteisiin ja sydämen asenteisiin
(Ps 7:8, 9; San 11:19; Jer 11:20).
Näissäkin tapauksissa yksilöt saattoivat kuitenkin kuunnella Jumalan neuvoja, ojennusta ja varoituksia, ja jotkut kuuntelivatkin niitä ja saivat siten hänen suosionsa
(Jer 21:8, 9; Hes 33:1–20).
Jumalan Poika, joka myös pystyi lukemaan ihmissydämiä (Mt 9:4; Mr 2:8; Joh 2:24, 25), oli saanut Isältään edeltätietämiskyvyn, ja hän ennusti tulevia olosuhteita, tapahtumia ja Jumalan tuomioita. Hän ennusti kadotus (gehenna) tuomion kirjanoppineille ja fariseuksille luokkana
(Mt 23:15, 33),
mutta ei sanonut, että jokainen yksityinen fariseus tai kirjanoppinut olisi ollut ennalta tuomittu tuhoon, mistä on hyvänä esimerkkinä apostoli Paavali (Ap 26:4, 5).
Jeesus ennusti onnettomuuksia katumattomalle Jerusalemille ja muille kaupungeille, mutta ei sanonut Isänsä määränneen ennalta, että ne kohtaisivat noiden kaupunkien jokaista asukasta (Mt 11:20–23; Lu 19:41–44; 21:20, 21).
Hän tiesi ennalta myös sen, mihin ihmisten taipumukset ja sydämentila johtaisivat, ja ennusti ne ihmiskunnan olosuhteet, jotka vallitsisivat ”Lopun aikojen” aikaan, sekä Jumalan omien tarkoitusten toteutumisen (Mt 24:3, 7–14, 21, 22).
Myös Jeesuksen apostolit esittivät profetioita, joista ilmeni Jumalan tienneen etukäteen joidenkin luokkien, esimerkiksi ”antikristuksen”, ilmaantumisesta (1Jo 2:18, 19; 2Jo 7),
ja määränneen ennalta noiden luokkien lopun
(2Te 2:3–12; 2Pi 2:1–3; Ju 4).