Tässä artikkelissa tarkastelemme, kuten otsikko kertoo. Mitä vaaroja on korkeakirkollisessa teologiassa?
Koskien erityisesti pappisvaltaa. Millaisia mahdollisia vaaroja pappeuden korostaminen merkitsee uskovien henkilökohtaisessa uskon elämässä, että myös seurakuntien toiminnassa.
Lainaan Martti Lutherin ajatuksia.
" Meillä on vain yksi pappi. iankaikkisen Jumalan poika, Mariasta syntynyt Kristus Jeesus"
"Sanan palveleminen tekee ihmisestä papin tai piispan"
"Olkoon siis jokainen, joka tietää olevansa kristitty, varma siitä, että me kaikki olemme samalla tavoin pappeja,"
Korkea kirkollinen teologia selittää nämä kohdat toisiksi vedoten, että Luther tarkoitti kritiikkinsä katolilaista pappeutta kohtaan, joka on laadultaa ihan toista, kuin edes se mitä itse tässä artikkelissa kritisoin. Eli Pappisvaltaa. Siitä ei ole epäilystäkään etteikö Luther olisi esittänyt parannukset juuri tätä katolilaista pappeutta kohtaan.
Tässä artikkelissa tuon kuitenkin esiin, sen ilmiön, joka liittyy korkeakirkolliseen pappeus teologiaan. Uusi testamentti ei edes tunne sanaa pappi seurakunnan käytössä. Uudessa testamentissa puhutaan kyllä papista, joka on Ylösnoussut Kristus. Kuten Lutherkin selittää.
" kiinnittäkää katseenne Jeesukseen, joka on tunnustuksemme apostoli ja ylipappi. " Hepr.3.1b.KR-92
ja koska meillä on "suuri pappi, Jumalan huoneen haltija", Hepr.10:21.KR-38
Sillä yksi on Jumala, yksi myös välimies Jumalan ja ihmisten välillä, ihminen Kristus Jeesus, 1.Tim.2:5.KR-38
Ekumeenisissa keskuteluissa katolisen kirkon kanssa on luterilainen kirkko alkanut lähentyä roomalaista teologiaa. Ehtoollisen merkitystä on alettu korostamaan ja jopa palvomaan.
Aiemmin luterilaisuudessa ehtoollinen vietettiin harvemmin ja siihen liittyi myös tiettyä "itse tutkiskelua" siitä myös meidän rippikoulukin on osittain syntynyt. Nykyään ehtoollista koroteen ulkoisena aktiona.
Puhutaan kuolemattomuudern ateriasta, joka ikään kuin vain haetaan.
Perinteinen Pietistinen tutkiskelu on jäänyt vähemmälle. Tämä liittyy selkeästi katoliseen Messu velvollisuuteen, jossa ihminen hakee jotain sen sijaan, että tutkisi omaa suhdettaan Jeesukseen.
Tämä taas liittyy transsubstantiaatioon, eli leipä ja viini todella ovat Kristuksen ruumis ja veri. Luterilainen teologia ei vastaa tähän muuttumiseen kovinkaan selvästi. Luterilaisessa kirkossa ehtoollisaineita käsitellään aina tiettyä arvokkuutta noudattean. Luterilaisessa kirkossa kun ehtoollinen tuodaan pois alttarilta sanotaan kiitos sanat. Kiitos että saimme katselle sinun kirkkauttasi.
Näillä sanoilla pappi puhuu ehtoollisaineille. (kalkki, pateeni ja konsekroidut leipä ja viini)
Tämä tapa on varsinkin nykypäivänä alkanut levitä, johtuen korkeakirkollisesta korostuksesta.
Kuten Kai Sadinmaakin osuvasti kirjoitti. Messu magiasta.
Missä kohtaan katolinen ja luterilainen oppi ehtoollisaineiden palvomisesta enään eroaa toisistaan?
Katolisessa kirkossa ehtoollisaineet, jotka on pyhitetty. On asetettu erilliseen tilaan, jossa rukoillaan niitä kohti. Rukous kohdistetaan aineisiin, koska "Kristus" on niissä.
Ehtoollinen on pyhien yhteys (uskovien), ei salainen rituaali jossain kirkonkellareissa. Kun kirkkoväki on nauttinut ehtoollisen ei ehtoollisaineita tule käsitellä muulla tavoin kun tavallisella arvokkuudella. Mutta ei taikauskoisesti palvoen. Suurin lähentyminen tapahtui kuitenkin vuonna 1999, kun kirkot antoivat yhteisen julistuksen vanhurskauttamisopista. Kirkot uskovat asiasta samoin, mitä se sitten tarkoittaakaan?
Luterilaisessa kirkossa käytetään myös rukousnauhaa eli ruusukkoa.
Tämä tapa on suoraa katolilaisesta Maria kultista. Myös hautajaispuheessa puhutaan paljon vainajasta, joka on jo mennyt taivaaseen. Koskaan se ei mene sinne "helvettiin" jotkut puhuvat paremmasta paikasta.
Papit eivät varsinkaan kaupunki seurakunnissa pidä enään mustaa stolaa, vaan valkoista. Kuolema käsitteenä pyritään myös tällä eleellä sivuuttamaan.
Lapsi kasteesta on tehty eräänlainen riitti, joka itsessään on tärkeä. Kummien ja kastetttavan vanhempien kristillisesta velvollisuudesta evankelioida lasta on työnnetty sivuun. Eikä siitä puhuta.
Sekulaarisuus on siis korostanut tietyn toimituksen ja riitin voimaa voimaa, samalla kun se on vähentänyt sanan ja evankelioinnin määrää kastejuhlassa, joita vietetään kirkossa.
Kirkollinen elämä on katolilaistunut hyvin voimakkaasti, vaikka samalla se katolilaisen kirkonpuolelta katsottuna etääntyy "äiti" kirkosta. Jouluna ja pääsiäisenä pidetään katolilaisten tapaan yö messuja.
Koko ajatuskin yöllä tapahtuvasta palvelusta haiskahtaa jo omituiselta:)
Luterilainen ja protestanttiset kirkko perheet ovat menettäneet ne siunaukset joita sillä on ollut.
Nyt he pyrkivät paikkaamaan näitä menetyksiä korkeakirkollisella brameilulla ja muilla liturgisilla saivarteluilla.Toki tässä tarkastelen kirkkolaivoja vain ulkoisesti, en niiden jäsenten yksityistä hartautta.
Kirkko elää myös voimakkaiden muutosten aikaa suomessa. Rakennemuutos koskee myös sitä.
Kirkko tästä syystä keskittyy ydin tehtäväänsä. Mutta mitä se tarkoittaa?
Se tarkoittaa monien muiden työmuotojen loppumista, paitsi pappejen.
Kuten tässä artikkelissa olen käsitellyt, korkeakirkollisuus on aina ajanut pappisvaltaa.
Kun Vainotusta kirkosta tuli valtion kirkko. Piispan rooli (epsikopos) korostui. Piispan roolista tuli tavoiteltu tehtävä, joka antoi myös maallisia ja maailmallisia etuja. Piispan tehtävät olivat alkukirkossa samoja kuin nykyään papin. Papiston rooli tästä syystä myös muuttui.
Sana pappi tulee latinasta, joka merkitsee Isää. Raamattu sanoo älkää kutsuko ketään Isäksi.
Älkää myöskään kutsuko isäksi ketään, joka on maan päällä, sillä vain yksi on teille isä, hän, joka on taivaissa. Matt 23:9.KR-92
Raamattu myös sanoo,e ttä meillä "kristityillä" on vain yksi pappi.
Koska meillä siis on suuri ylipappi, joka on kulkenut läpi taivaiden, Jeesus, Jumalan Poika, pysykäämme tässä tunnustuksessa. Hep.4:14.KR-92
Jos jo Leevin heimon pappisvirka, josta Israelin kansalle on annettu säädökset laissa, olisi johtanut täydellisyyteen, mitä tarvetta olisi ollut sanoa, että vielä tulee uudenlainen pappi, jonka pappeus on Melkisedekin pappeutta, ei Aaronin? Hepr.7:11.KR-92
Missä synnit on annettu anteeksi, siellä ei enää tarvita syntiuhria. Hepr.10:18.KR-92
Raamattu osoittaa monissa muissakin kohdissa, että varsinainen pappeus on lakannut.
Uusi testamentti ei puhu enään papeista, vaan muista seurakunnan palvelutehtävistä. Sana pastori tai kuten englanniksi ilmaistaan ministry sananpalvelija.
Korkeakirkollinen teologia ohjaakin seurakunnallista virkaa katolilaiseen suuntaan.
Joka korostaa ja korottaa tämän yhden viran muiden yläpuolelle. Luterilaisessa kirkossa kukaan muu kuin pappi ei saa pyhittää ehtoollisaineita tai lausua rukousta näiden ylle. Kukaan muu ei saa kastaa tai konfrimoida. Myöskään saarnaamista ei edelleenkään pidetä "maallikoiden" hommana.
Korkeasti koulutetut henkilöt jotka "vihitään" papiksi saavat virkansa ja tehtävänsä koulutuksen perusteella. Hengenkutsusta puhutaan vain teoreettisella tasolla.
Luthersäätiö on tästä myös hyvä esimerkki mihin suuntaan luterilainen teologia on kulkenut.
Jumalanpalvelusyhteisöt perustetaan "papin" ympärille.
Luterilaisessa kirkossa tätä tietä ollaan kuljettu 60luvulta asti.
Kun kiinnostus piispan virkaan virkosi ja akumeeniset keskustelut olivat käynnistyneet vauhdilla.
Vatikaanin toisen konsiilin myötä.
Tänä päivänä huomaa, miten pappien kaulus, jota he kutsuvat sokeripalaksi. On muuttunut juuri samanlaiseksi, kuin katolilaisille papeilla. Tätä kaulusta myydään myös nimellä "rooma".
Piispat pitävät myös hiippaa päässään, kun se vielä 60-luvulla oli harvinaisempaa.
Vaikka nämä sinällään ovat hyvin pieniä ja jopa vähäpätöisiä asioita. Niin ne osoittavat kuitenkin suunnan, mihin päin ollaan menossa.
Luterilaisessa kirkossa myös herätellään katolilaista musiikkia eli gregoriaanista kuoro musiikkia,
(vox Silentii) jossa on mukana Helsingissä toimiva lesbo, Johanna Korhonen.
Kirkko etsii uus-spritualistisia väyliä joita myös ammennetaan katolilaisuudesta.
Myös Luostari elämä on saanut kiinnostusta mm Taize yhteisön kautta. Taize yhteisö on etelä Ranskassa toimiva luostari veljestö, jonka perusti 1940-luvulla Veli Roger. (Roger Louis Schutz-Marsauche 1915-2005.)
Suomessa tämä liike sai kiinnostusta vasta 1970-luvulla. Tänä päivänä järjestetään paljon Taize rippikouluja yms. Tuomas Messut ja Meditaatio ryhmät ovat osa tätä uus-uskonnollisuutta, jossa on paljon vaikutteita katolilaisuudesta. Myös Kansanlähetys on alkanut suosimaan luterilaisuuden köyhdyttyä, jopa Paavin kirjoja.
Viimevuosina on julkaistu sellaisia kirjoja kuin; Jeesus Nasaretilainen, Jeesuksen viimeiset päivät.
Julkaisijana on ollut perussanoma oy. Kansanlähetyksen nokkamiehet ovat todenneet Paavin paremmaksi teologiksi kuin Luterilaiset golleegat. (Joseph Ratzinger. Benediktus XVI).
Tämä ei ole kannanotto Paavin kirjoihin, vaan totean vain, että Miten Luterilaisuus on muuttunut. Kansalähetys on maallikkoliike ja heidän entinen johtaja Matti Väisänen, meni mukaan korkeakirkolliseen porukkaan piispaksi. Teologisesti nämä kaksi liikettä eroavat paljonkin toisistaan.
Suomessa on myös hiljaisuuden retriittejä joita pidetään luterilaisissa luostareissa, kuten Enonkoskessa.
Luterilaisuus on jatkuvasti mennyt katoliseen suuntaan, vaikka samaan aikaan se ottaa etäisyyttä, juuri niihin katolisiin opinkohtiin. Ulkoisesti kuitenkin korkeakirkollisuus mässäilee kaikella, joka liittyy visuaaliseen ja aistilliseen maailmaan. Harmi että kirkko rakennuksemme edelleen näyttävät jumppaseleilta, kuin kirkoilta :)
Jokainen joka vähänkin tuntee kirkonhistoriaa, tietää mitkä kristilliset suuntaukset ovat kasvavin suuntaus ja miksi juuri niitä vainotaan eniten? Tämä ei ole kannanotto David Herzogin puolesta, mutta kyseinen mies on meille oiva esimerkki siitä, miten vastaaviin henkilöihin suhtaudutaan.
Kun David Herzog puhui omalla tyylillään uskosta ja armolahjoista ja Ilosta. Niin mitä tekivät luterilaiset kirkot? haukkuivat pystyyn koko homman.
Miten suhtauduttiin Nokia Missioon Ja Markku Koivistoon? Miten Pirkko Jalovaara sai Isälliset Piispat ruoskimaan häntä sananvoimalla. Samaan aikaan katsotaan kuitenkin monia muita radikaaleja irtiottoja "luterilaisuudesta".
Näitä kaikkia ilmiöitä voidaan arvioida monista vinkkeleistä. Mutta syykin voi olla tässä, että papit ja piispat eivät tykkää, että joku oppimaton ihminen astuu heidän maaperällä ja opettaa heitä.
Papit tykkäävät kertoa mikä on oikea henki ja Mikä ei.
Eräs ystäväni kertoi kerran, että hän oli juuri tullut uskoon. Ja alkoi kertomaan tästä eräässä evankelisessa nuorisoillassa. Nuoret olivat innoissaan ja hyvin rohkaistuja tästä miehen kertomuksesta.
Mutta kertojan todistuksen estelijäksi tulikin pappi, joka ei pitänyt siitä, että uskoon tullut mies kertoi uskostaan näin. Vaikka nuorten reaktiot olivat pelkästään positiivisia ja moni innostui hänen todistamisestaan. Jälkeenpäin paikallinen pappi oli pelotellut nuoriaan, että kyseessä oli hurmahenki, eikä tuollainen tapa puhua uskosta ollut oikea. Oli oikea tai ei. Niin kyseinen juttu osoitti, että valitettavan useasti juuri papit ovat vastustamassa Henkeä.
Alku seurakunta kohtasi myös vastaavanlaisia haasteita, kun he kohtasivat perinteiset synagoga yhteisöt.
"Te niskuroijat, ympärileikatut mutta sydämeltänne ja korviltanne pakanat! Aina te olette vastustamassa Pyhää Henkeä -- niin kuin isänne, niin myös te!
Ap.t.7:51.KR-92
Artikkelin tarkoitus ei ole kovasanaisuudesta huolimatta mustamaalata seurakuntien vastuunkantajia. Vaan päin vastoin herättää lukijoita tutkimaan oppiensa lähteitä. Raamatun opetus selkeästi tuomitsee kaikenlaisen ajatuksen, jossa toinen ihminen astuu ihmisen ja Jumalan väliin. Tätä tietääkseni Martti Lutherkin opetti?
Ainoa Ihminen, joka tähän väliin mahtui ja mahtuu edelleen on Ylösnoussut Herra Jeesus.
"yksi on välittäjä Jumalan ja ihmisten välillä, ihminen Kristus Jeesus". 1.Tim.2:5.
Ajatus palkatusta papistosta ei ole vieras millekkään kulttuurille. Ajatus papistosta, joka uhraa muiden puolesta, jotta muut saisivat keskittyä "maallisiin" askariin, kunhan muistavat velvollisuutensa uskontoaan kohtaan on yhtenäinen monissa kulttuureissa.
Antiikin Roomassa ja myös Juutalaisuudessa oli hyve antaa. Kristinuskokaan ei ole vapaa tästä ajatuksesta, vaikka teoriassa sitä pyritäänkin selittämään pois. Puhun tässä nyt sellaisesta antamisesta, jota voidaan verrata omavanhurskauteen. Sillä Raamattu selkeästi opettaa ja kertoo, että iloista antajaa Jumala rakastaa.
Totuus on kuitenkin että, jos sydän ei oo kääntynyt kaikki teot ovat lihan tekoja, ei Hengen.
Tästä Jeesus myös varoitti opetuslapsiaa, myös meitä. Juutalaiset olivat hurskaita omissa silmissään kun antoivat kymmenykset kaikesta ja lahjoivat Jumalaa jopa yli vanhempiensa. (Mar.7:8-13. Luuk.21:1-4.)
Varokaa tuomasta hurskaita tekojanne ihmisten katseltavaksi, muuten ette saa palkkaa taivaalliselta Isältänne.
Matt.6:1.KR-92.
Jopa suurimmat gansterit ja mahtavat kuninkaat ovat tarvinneet ammatti-papistoa. Tämä on sellainen kahden välinen sopimus. Kumpikin hyötyy ja kumpikin hyödyttää, kunhan näitä sääty suhteita ei sotketa.
Tätä ideologiaa korkeakirkollinen teologia pahimmillaan ajaa. Pappisvaltaa.
Ihmistä jolla on valta toiseen, jopa tuonpuoleiseen. Tämä "taikauskoinen" pelko ei ole nyky ihmisestäkään kadonnut minnekkään. Sanat ja uskonnot/uskomukset vain ovat muuttuneet.
Kainin tavoin Syntinen ihminen tahtoo itse asettaa ehtonsa, sille mikä on Hyvä Jumalalle.
Raamatussa Jumala kuitenkin itse opettaa meitä. Me emme opeta Jumalaa.
Monet teologit ja korkeakirkolliset papit ajattelevat, että he monisanaisuudellaan ja hienoilla sanoilla puhuvat ihmiset pyörryksiin, ei pidä paikkaansa.
Raamatussa on eräs kertomus, jota suosittelen kaikille lukijoille. Eräs loistavat opettaja joka tunsi pyhät kirjoitukset kuin omat taskunsa, tuli puusepän luokse hakemaan totuutta. Hän meni Viisaan luokse keskellä yötä, koska hän olisi menettänyt kasvonsa, jos hänet olisi nähty päiväsaikaan. Hän joka oli kansan opettaja ei tiennytkään kaikkea. Mikä häpeä ( näin lihallisesti). Tämä mies tiesi paljon, mutta ei tiennyt mitään.
Usko ei synny siitä, että luetaan kirjoja ja todetaan että nyt olen valmis. Usko on Jumalan lahja. Usko myös näkyy ulospäin. Tämä Mies josta kerroin koki myös muutoksen myöhemmin. Hän nimittäin oli hautaamassa tätä suurta opettajaansa.(Joh.19:39)
Evankeliumi Johanneksen mukaan luku 3.
Jeesus opasti seuraajiaan seuraavasti, kun he kiistelivät kuka heistä on "pomo"
Matt.20.
26 Niin ei saa olla teidän keskuudessanne. Joka tahtoo teidän joukossanne tulla suureksi, se olkoon toisten palvelija,27 ja joka tahtoo tulla teidän joukossanne ensimmäiseksi, se olkoon toisten orja.
