maanantai 20. toukokuuta 2013

Vaalisaarnat ja saarnatuolin väärinkäyttö?


Minun oli pakko ottaa kantaa tähän perinkummalliseen käytäntöön, joka haiskahtaa aika omituiselle.
Eli niin sanotut papinvaalit (kirkkoherranvaalit).
Kirkkoherraksi valittaessa ensin ehdokkaat asettuvat ehdolle ja sitä kelpoisuutta tutkitaan melkein puolivuotta. Tätä tutkintaa tekee kyseisen hiippakunnan tuomiokapituli.
Minulla ei ole kovinkaan suurta mielenkiintoa tutustua tähän byrokraattiseen hirvitykseen.
Siksi lähestynkin asiaa varsin kansanomaisesti ja hiukan tunnepitoisesti :)
Joten jos lukijana on kyseisen systeemin kannattaja, niin pahoittelen kielellistä karkeutta.

No itse asiaan, Olen seurannut lehdistä kuinka kirkkoherroja mainostetaan lehdissä, että nyt seuraavana sunnuntaina pitää vaalisaarnan henkilö NN. Jossa henkilö NN antaa "vaalinäytteen".
Ja seuraavana sunnuntaina antaa näytteen joku toinen ehdokkaista.
No sen enempää kaivelemaan asia on harvinaisen selvä.
Minua itseäni kiinnostaakin asia ihan hengellisesti, ei byrokraattisesti.

Minusta on ihmeellistä, että saarnatuoliin noustaan antamaan näyte omista kyvyistä. Eikö saarnaaja saarnaa evankeliumia ja kehoita kirkkokansaaa parannukseen ja omien sydänten tutkimiseen.
Sunnuntain jumalanpalvelushan on jumalanpalvelus.
No nämä ehdokkaat antavatkin näytteen omista kyvyistään ja kertovat saarnatuolista miten erinomaisia he ovat ja miksi juuri heidät tulee valita. Joten valitkaa sanat tarkasti.

Koko homma on kuin poliittista sirkusta, kirkon saarnatuolista käsin. Olen kummastellut miten ihmis keskeinen lopulta tämä näyte on. Vaalinäyte ei olisikaan niin kiva ja mukava, jos se ahdistaisi kuulijoita.
Siksi onkin selvää, että ehdokkaat kiertävät inhottavat aiheet ja käyttävät paljon sivistyssanoja ja teologisia käsitteitä. Näillä suloisilla sanoilla he julistavat omaa oppineisuuttaan, kristuksen sijaan.
Eihän vaalisaarna koskaan koske ketään muuta, kuin ehdokasta itseään. Vai uskaltaako ehdokas ottaa uskon hypyn tuntemattomaan? 

Vaalisaarna on kuin politiikon lupaus, äänestä minua olen parempi kuin tuo toinen. Tällainen kirkoillinen politiikka ei minua voisi hetkauttaa sen enempää. Mutta koska kyseessä on jumalanpalveluksista käsin toimitettava oman itsensä kehuminen. Niin se lähinnä ärsyttää.
Siellä sitten istutaan ja kahvi pöydässä äänestäjien kanssa ja puhutaan niitä näitä. Ihan samaa kuin politiikkojen vaali teltat vaalejen alla.
Kirkollinen jähmeys esittää meille tässä parastaan.
Tämä vaali onkin myös vain harvojen vaalit. Onhan äänestys prosentti myös surkean alhainen.
Ketä se kiinnostaa? Tai kuka oikeesti löytää vaalisaarnasta uskoonsa syvyyttä?

Jumalan valtakunnasta siellä ei saarnata, vaan siellä saarnataan kirkon valtakunnasta. (tässä puhun vain luterilaisen kirkon kirkkoherran vaaleista).
Vaikka näin otan kantaa asiaan, niin sillä otan kantaa vain siihen ilmiöön, joka sisältyy koko systeemiin. Toivoisin enemmän vapautta ja Henkeä, byrykratian ja kirkkopolitiikan sijaan.
Pintapuolisestihan vaalisaarnat koskevat yleisesti aina kyseisen sunnuntain tekstiä ja kirkkopyhän aihetta.
Kuulostaa ihan hyvältä. Mutta siinä on pieni juju. Vaalinäyte on ladattu täyteen näytettä ehdokkaasta.
Kansa odottaa jotain tiettyä sanomaa. Tässä ajassa kansa odottaa puhetta korva syyhyynsä.

Jokainen saarnaaja tietää että saarnan vaikutus ei ole hänessä vaan Pyhässä Hengessä. Parannuksen ja kehoituksen saarna ei mielistele eikä tavoitele omaa etuaan.
Siksi epäitsekäs saarna on myös huono vaalinäyte. Kirkkopolitiikka ei kaipaa julistajia, vaan virkamiehiä jotka sopivat parhaiten konsensukseen. Vastarannan kiiiskit ja "lahkolaiset" hurmokselliset" eivät kuulu siihen seuraan.
Toki on selvää että kirkkoherra on kaikinpuolin tärkeässä työssä. He hoitavat monia vaikeita työtehtäviä.

Totuus on kuitenkin että valitsijat etsivät myös omien mielipiteitensä kannattajia ja jatkajia.
Vaalinäytteen antaja voikin todellisuudessa olla ihan jotain muuta kuin sitä mitä hän kyseisen sunnuntain näytteessä antaa ymmärtää. Ovathan he korkeasti koulutettuja ja yleensä hyviä puhumaan juuri sitä kieltä jota heiltä odotetaan.

Onko jumalanpalvelus oikea paikka kertoa omista vahvuuksista. Onko jumalanpalvelus oikea paikka antaa näyte omista kyvyistä? Minun mielestä koko vaalinäyte haisee politiikalle.
Jumala joka asettaa ihmiset tehtäviinsä, ja kutsuu heitä työhönsä ei odota heiltä muuta, kuin sitä samaa mitä Jeesuskin teki, eli  Julistaa sanomaa lähettäjästään.
Lähettäjä on Jumala. Jeesus ei missään saarnaamisen vaiheessaan korottanut itseään vaan aina antoi kunnian Jumalalle.

Joh.7:16-18.KR-92
Jeesus sanoi heille: "Se, mitä minä opetan, ei ole minun oppiani, vaan hänen, joka on minut lähettänyt. Joka tahtoo noudattaa hänen tahtoaan, pääsee kyllä selville siitä, onko opetukseni lähtöisin Jumalasta vai puhunko omiani. Se, joka esittää omia ajatuksiaan, tahtoo kunniaa itselleen. Mutta se, joka tahtoo kunniaa lähettäjälleen, puhuu totta, hänessä ei ole vääryyttä.

Joh.20:21b.KR-92
Niin kuin Isä on lähettänyt minut, niin lähetän minä teidät." 
                                                                                  +
Jumala lähetti enkelin avaamaan vankilan ovet, jotta Pietari pääsisi julistamaan kansalle evankeliumia.
Niin myös Paavalikin lähetettiin, ei omille asioille vaan Jumalan.
Papit jotka ovat omien oppiensa mukaan apostolien seuraajia ja heillä on apostolinen seuraanto.
Ovat velvollisia julistamaan lähettäjänsä sanomaa. Se jolle paljon annetaan, siltä myös paljon vaaditaan. (Luuk.12:48.)

Apt 5:20.KR-38 
"Menkää ja astukaa esiin ja puhukaa pyhäkössä kansalle kaikki tämän elämän sanat".

Room 1:1.KR-38 
Paavali, Jeesuksen Kristuksen palvelija, kutsuttu apostoli, erotettu julistamaan Jumalan evankeliumia,

Pietari ja Paavali myös varoittavat vallanhimosta ja kehoittavat paimenia ja vastuunkantajia puhumaan tervettä opetusta. He myös varoittavat profetaallisesti, että lopun aikana ihmiset haluavat kuulla niitä, jotka heitä miellyttävät. Kuten raamattu sen ilmaisee "taruja" se on sama kuin valhe.

1.Piet.5:3.KR-92
Älkää herroina vallitko niitä, jotka teidän osallenne ovat tulleet, vaan olkaa laumanne esikuvana.

2.Tim.4:2-5.KR-38
saarnaa sanaa, astu esiin sopivalla ja sopimattomalla ajalla, nuhtele, varoita, kehoita, kaikella pitkämielisyydellä ja opetuksella.
Sillä aika tulee, jolloin he eivät kärsi tervettä oppia, vaan omien himojensa mukaan korvasyyhyynsä haalivat itselleen opettajia ja kääntävät korvansa pois totuudesta ja kääntyvät taruihin.
Mutta ole sinä raitis kaikessa, kärsi vaivaa, tee evankelistan työ, toimita virkasi täydellisesti.

Miksi näin paatoksellista tekstiä yhdestä kirkollisesta tavasta? No minäpä kerron, se johtuu vain yksinomaan siitä, että saarnatuoli, eli se paikka josta mm luterilaiset papit eli ne ehdokkaat saarnaavat.
on pyhitetty yksinomaan evankeliumin julistukselle.
Saarnatuolista ei tule kertoa omista hienouksista, vaan sieltä puhutaan vain ja ainostaan niitä asioita jotka koskevat hengellisiä asioita. Hengellisiin asioihin ei kuulu "vaalinäytteet".

Kirkko on instituutio joka väitää perustavansa oppinsa raamattuun. Luterilaisessa teologiassa saarnatuolilla on hyvin keskeinen rooli kirkon elämässä ja opetuksessa. Siksi on tärkeää muistaa, että se ei ole oikea foorumi puhua vaaleista.
Suomen luterilaisen kirkon toinen tehtävä on,  julistaa Jumalan sanaa ja jakaa sakramentteja.
Mistä käsin kirkko sitä tekee on ensisijaisesti fyysinen kirkko.
Saarnatuolista julistetaan sanaa ja alttarilla jaetaan sakramentteja.
Kirkon oma viesti uppoutuu siis ihan epä-olennaisiin asioihin. Kuten olemme huomanneet.

Kirkollisissa lehdissä "papin vaalit" ovat monen kirjavat. Kirkkoherraksi valitseminen on pitkä prosessi jota hoidetaan sellaisella tavalla, joka ainakin minua ärsyttää. Siksi halusinkin kirjoittaa koko aiheesta ja muistuttaa siitä perustehtävästä, johon paimenet on kutsuttu. Mutta myös kaikki kristityt tavalla tai toisella.

Luterilaisesta perinteestä käsin on hyvä pitää arvossaan saarnatuolin tarkoitus. Sitä ei turhaa ole sinne laitettu. Vaikka onhan sieltä aina monenlaista kuulutusta tehty. Jotka ovat enemmän tai vähemmän hengellisiä.