Tässä artikkelissa tarkastellaan kuolemattoman sielun käsitettä uuden testamentin puolelta ja varhaisen kirkon ajalta. (Ennen 300lukua.)
Moni kristitty tai kristityksi tunnustautuva uskoo, että jos vanha testamentti ei puhu välitila opista mitään. Niin ainakin uusi testamentii puhuu.
Mutta uskoakseni uusi testamentti vahvistaa vanhan, tässäkin asiassa.
Varhaiset uskovaiset ja kirkko ei omaksunut vierasperäistä uskomusta ihmisen olemuksesta.
Vaan perusti uskonsa Jumalan sanaan eli raamattuun ja raamatun kanonisiin teksteihin.
Aloitetaampa yleisestä harhasta joka kohdistuu Paavalin sanoihin.
1.Tess. 5:23. KR-38
Mutta itse rauhan Jumala pyhittäköön teidät kokonansa, ja säilyköön koko teidän henkenne ja sielunne ja ruumiinne nuhteettomana meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen tulemukseen.
KR-92.
Itse rauhan Jumala pyhittäköön teidät kokonaan ja varjelkoon koko olemuksenne, teidän henkenne " πνευμα", sielunne " ψυχη" ja ruumiinne, niin että olette nuhteettomat Herramme Jeesuksen Kristuksen tullessa.
Alkukielten (koen-kreikan) sanat pneuma ja Psykhe jota tässä käytetään ja jonka jo tekstiyhteys paljastaakin. Paavali puhuu koko ihmisestä, ei vain osista.
Ikään kuin joku "sielu" meistä pitäisi puhdistaa. Sieluhan tarkoitaa käytännössä vain mieltämme. josta sana psyyke ja psykologia on johdettu.
Kreikaksi Psykhe. Eli sana sielu/elämä/elävä.
ψυχη psuche psoo-khay' Juuri sana, ψυχω.psucho psoo'-kho.
Joka sekin viittaa samaan kuin pneuma. Psy-khe viittaa elämään, hengitykseen yms.
Sana Henki ei viittaa myöskään mihinkään erityiseen.
Sana henki viittaa hengitykseen, eli toimintoon joka pitää ihmisen elossa. Toiminto jonka alulle panija on Jumala.
πνευμα -pneuma -pnyoo'-mah. Pneuma sanan juuri
πνεω pneo pneh'-o viittaa tuleen tai puhallukseen. Kuten vanha testamenttikin osoittaa.
Jumala puhalsi ihmisen sieraimeen elämänhengen ja ihmisestä tuli elävä sielu, elävä (Psy-khe).
Kuolemattomaan osaan,vaan se merkitsee meidän elämää.
Me toimivana ihmisenä olemme elävä henki. Jumala teki ihmisestä elävän.
Henki sanaa ei saa sekoitaa sanaan sielu. Tai toisinpäin, vaikka sanan juuri viittaa koen kreikaksi joihinkin samoihin yhteyksiin. Kuten hengitys suomessakin viittaa elävään ihmiseen. Tai kuten ymmärrämme, että elävä ihminen hengittää, mutta kuollut ei.
Voimme lukea ihmisen luomisesta kertovan kohdan raamatusta, jossa Jumala tekee ihmisestä elävän olennon. Septuaginta käyttää kohdassa samaa sanaa mitä Paavalikin. eli ihmisestä tuli ψυχὴν (Psy-khe) sielu. (1.Moos.2:7).
Mutta luomisen hetkessä luotiin ihminen joka on lihaa ja verta. Niin Jeesuksen kuolemassa tapahtui lihan lunastaminen. 1.Piet. 4:1a. Koska siis Kristus on kärsinyt lihassa,
Kristus kärsi ihmisenä ja koska kristus oli ihminen. Niin hänen lunastuksensa oli täydellinen. Hän lunasti omalla kuolemallaan ihmisen. Ihminen oli turmeltunut ja turmellut oman olemuksensa. Mutta Jeesus omalla ruumiillaan lunasti tämän vanhan liharuumiin.
Lunastuksen kohde oli siis ihminen, joka on sielu, näin suomeksi.
Uusi testamentti myös yhtyy juutalaiseen ihmis käsitykseen ja luomisen opilliseen historiaan.
Kuten Paavali kirjoittaa ja siteeraa vanhaa testamenttia.
1.Kor 15:45a. KR-38.
Niin on myös kirjoitettu: "Ensimmäisestä ihmisestä, Aadamista, tuli elävä sielu.
Uudempi kirkkoraamattu kääntää asian vielä selkeämmin.
"Ensimmäisestä ihmisestä, Aadamista, tuli elävä olento.
Koska Paavali kirjoittaa heprealaisena näin, niin on selkeää että hän rakentaa yhdessä kirkon kanssa koko ihmiskäsityksen samalla pohjalle kuin vanhanliiton pyhätkin.
Jokainen joka tuntee uuden testamentin tietää, että Paavali oli hyväksytty Apostoli. Josta todistaa hänen kirjeidensä määrä Uuden testamentin kaanonissa.
Myös Pietari moitti joitakin seurakunnan silloisia jäseniä siitä, että he vääristelevät Paavalin opetuksia.( 2.Piet.3:15-16.)
Uusi testamentti näin vahvistaa sen ihmiskäsityksen joka on elänyt juutalaisessa perinteessä aina. Juutalaisuudessakin on ollut omat harhansa, mutta Paavali vanhana fariseuksena tietää kirjoituksen opillisen taustan ja tuo sen esiin, korinttin seurakunnalla. Paavali näin vahvistaa oikean tavan tulkita vanhaa testamenttia. Kukaan fariseus ei käyttäisi hyväksymättömiä tekstejä julkisesti.
Uusi testamentti opettaa yhdessä vanhan testamentin kanssa että sielu voi kuolla. Jos sielu olisi kuolematon se ei voisi kuolla. Eikä raamattu tunnista diulistista käsitystä missä ruumis kuolee mutta sielu elää.
Hes 18:4
Katso, kaikki sielut ovat minun: niinkuin isän sielu, niin pojankin sielu - ne ovat minun. Se sielu, joka syntiä tekee - sen on kuoltava.
Room. 6:23a Sillä synnin palkka on kuolema....
Uudessa testamentissa puhutaan kuinka Noa ja hänen perheensä pelastui veden paisumuksesta. Raamattumme käyttää siinä sanaa "sielu. Kaikki jotka tuntevat raamatun, niin kyseessä ei ole vain joku metafora tai kielikuva. Vaan konkreettinen pelastuminen tuholta. Historiallinen tapahtuma ihmisten historiassa. Elävät ihmiset rakansivat arkin ja myös pelastuivat siinä.
Jos kyseessä olisi ollut sielu, kuten meidän kulttuurimme sen ymmärtää. Niin tarina vaikuttaisi Antiikin ajan tarinalta jossa vainaja sielut olisivat lautturin laivalla henki maailmassa.
Jokainen raamatun lukija ymmärtää, että asia ei näin ole. Lukijalta vaaditaankin aina hiukan tarkkaavaisuutta sanojen ja käsitteiden kanssa.
Uusi kirkkoraamattu kääntää tämänkin hiukan selvemmin.
"Vain muutama ihminen, kaikkiaan kahdeksan, pelastui arkissa veden kantamana. "
1.Piet. 3:20.KR-38
jotka muinoin eivät olleet kuuliaiset, kun Jumalan pitkämielisyys odotti Nooan päivinä, silloin kun valmistettiin arkkia, jossa vain muutamat, se on kahdeksan sielua, pelastuivat veden kautta.
Raamatun tietosanakirja, Heikki Palva.Porvoo. 1974. Kertoo että Kuolemattoman sielun käsite kuuluu Kreikkalaiseen filosofiaan (platon) Eikä sitä löydy vanhasta eikä uudesta testamentista.
Ja Jeesus huusi suurella äänellä ja sanoi: "Isä, sinun käsiisi minä annan henkeni". Ja sen sanottuaan hän antoi henkensä.
Luuk 23:46. KR-38
Jokainen lukija ja uskovainen tietää, että tämä on hetki jolloin Jeesus kuoli. Ja jos Jeesus ei olisi kuollut, eli maistanut kuolemaa meidän edestämme. Niin koko uhri kuolema olisi ollut vain näytelmää. Koko sovitusoppi täytyisi muotoilla uudelleen.
Jeesuksen kuolema oli todellinen. Ei mikään näytelmä, kuten muslimit opettavat.
Tässä on myös hyvä huomata miten kaksiluontoa oppi on itsessään ristiriitainen. (khalkedon 451.)
Jumala ei voi kuolla, sillä Jumala on ikuinen. Raamattu sanoo,
että Jeesuksen oli kärsittävä kuolema jokaisen ihmisen puolesta. Hepr.2:9c. KR-92.
2.Kor. 5:15. KR-38
ja hän on kuollut kaikkien edestä, että ne, jotka elävät, eivät enää eläisi itselleen, vaan hänelle, joka heidän edestään on kuollut ja ylösnoussut.
Kirkkoisä Augustiinus joka kehitteli raamatullista perisyntioppia sanoi, että Jeesuksen täytyi kuolla LIHASSA, jotta Liha eli ihminen on täysin lunastettu. Jumalan pojan ihmisyys olisi kyseinalainen jos kuolema ei olisi todellinen. Tällöin täytyisi kysyä oliko Lihaksi tullut sana todellinen ihminen?
Raamattu myös vahvistaa tämän asian. Jeesus kuoli lihassa. Eli todellinen ihminen kuoli,
Aadam Aadamista.( 1.Kor.15:45. Fil.2:7-9).
Uudessa testamentissa on eräs kohta jota kääntäjät ovat käyttäneet eritavoin, mutta tuon sen tähän esimerkki tapauksena. Jossa kreikan sana Psy-khe, käytetään eri tavoin.
Mar.8:35-37. KR-92.
Sillä se, joka tahtoo pelastaa elämänsä, kadottaa sen, mutta joka elämänsä minun tähteni ja evankeliumin tähden kadottaa, on sen pelastava. Mitä hyödyttää ihmistä, jos hän voittaa omakseen koko maailman mutta menettää sielunsa? Millä ihminen voi ostaa sielunsa takaisin?
Kohdissa joissa sanotaan, elämänsä, on alkuteksteissä kohta, ψυχης. eli psy-khe. ja sielunsa on myös alkuteksteissä kohta psy-khe. Tässä voi helposti ajatella niin, että ihminen voi kuolla kahdella tavalla. Ja ikään kuin on suurempi vanhinko se mitä aihutuu sielulle kuin mitä ruumiille, joka vain kuolee.
Todellisuudessa teksti viittaa vaan ihmisen elämään. Jeesus kysyy miten ihminen voi saada elämänsä takaisin? Tässä viitataan lunastukseen. Ihminen joka uskoo Jeesukseen voittaa menetetyn elämänsä takaisin ylösnousemuksessa. Eikä toisella kuolemalla ole valtaa häneen.
Sanalla sielu viitataan myös meidänkin kulttuurissa sellaisiin asioihin joilla ei ole selkeää kiinnekohtaa mihinkään. Kuten ihminen on sielukas, joka yleensä tarkoittaa jonkinlaista herkkyyttä yms. Sanotaan myös, että sinulla on hyvä sielu. Joka viittaa siihen, että ihmisellä on hyvät arvot tai hän toimii oikein. Jokainen on myös varmasti kertonut tai kuullut miten joku on sanonut miten hän näkee jonkun asian "sielunsa silmin" totuushan on että vain fyysinen silmä näkee.
Mutta sanan käyttäjä viittaa enemmän siihen miten hän mielessään kuvittelee jonkin. Onhan mielentutkimusta eli psykologiaa kutsuttu joskus sielutieteeksi.
Vaikkakin se on tutkinut ihmisen mieltä.
Nykyään sielu on pelkästään vain uskontojen käyttämä sana.
Harvoin puhekielessäkään kuitenkaan viitataan johonkin katoamattomaan. Vaikkakin siihen viitataan paljonkin uskonnollisessa puheessa. niin kristillisessä kuin pakanallisessa. Mutta vaikka siihen viitataan, niin se ei tee siitä raamatullista opetusta.
Sielun kuolemattomuusoppi on ristiriidassa raamatun ylösnousemus uskon kanssa.
Oikea kristillinen usko on aina puhunut ruumiin ylösnousemuksesta. Ja kaikki muut ylsönousemus uskot ovat harhaoppeja ja kuuluvat pakanallisiin vainaja uskontoihin.
Sääli että tänä päivänä harhaudutaan, jopa "sielunhoidollisissa" tilanteissa helpottamaan ihmiset surua valheilla.
Vaikka todellisuudessa tämä ei ole lisännyt edes ihmisten uskoa tai Jumalan kunnoitusta.
Raamattu on hyvin johdonmukainen kun puhutaan ihmisestä. Muinaiset israelilaiset elivät kuten alku kristitytkin pakanoiden ympäröiminä. Ja silti Jumalan tosi kansa on aina ollut vapaana näiden kansojen tavoista ja uskomuksista.
Minusta on hiukan huvittavaa, että protestanttisissa kirkoissa kristisoidaan Roomalais-katolista usko, mutta kuitenkin monissa protestanttisissa kirkoissa on käytössä uskomus ihmisen sielun kuolmeattomuudesta. Jolla ei ole mitään tekemistä sanan kanssa. Olisikin johdonmukaista hyväksyä tällainen opetus roomalaiseksi. Sielun kuolemttomuus oppi on raamatun mukaan harhaoppi. Eikä se ollut tuntematon alkukirkon apologeetoille.
Kirkko torjui tällaiset gnostilaiset harhat. Harmi, että ne myöhemmin adoptoitiin pakanuudesta kirkkoon.
