lauantai 15. tammikuuta 2011

Hedonismin puu ei tuota hedelmää.


Hoos.4:10-12.
He syövät, mutta eivät tule ravituiksi, he harjoittavat haureutta, mutta eivät lisäänny, sillä he eivät ole tahtoneet ottaa vaaria Herrasta.
Haureus ja viini ja rypälemehu vievät järjen.
Minun kansani kysyy puultansa, ja sen sauva sille vastaa; sillä haureuden henki on eksyttäväinen: haureudessa he ovat luopuneet tottelemasta Jumalaansa.

Tällaisella artikkelilla haluan aloittaa blogini uuden vuoden.
Ajatukseni nousi esiin eräästä haastattelusta, jonka kuulin radio deistä.

Siinä oli haastateltava lääkäri, joka auttoi ihmisiä heidän hedelmättömytensä ja lapsettomuutensa vuoksi.
Lääkäri kertoi myös, että hedelmättömyys on lisääntynyt euroopassa voimakkaasti ja niin rajusti, että kokonaisia aste taulukoita on jouduttu muuttamaan.

Kerron vähän tästä, elikkä n 30vuodenaika miesten siemennesteestä on hävinnyt keskimäärin 50miljoonaa siittiötä, 1ml kohden.
nykyään sanotaan, että keskimäärin 1millilitrassa spermaa kuuluu olla 15milj siittötä n keskimäärin.

Mikä tässä rupesi askarruttamaan oli tämä Hoosean kirjan profetia. Joka puhuu myös luonnon saastumisesta.

Hoos.4:3. KR-92.
Sen tähden maa muuttuu aavikoksi, kaikki sen asukkaat nääntyvät. Villieläimet ja taivaan linnut kuolevat, meren kalat katoavat.

Hooseankirja kuuluu niin sanottuihin pieniin profeettoihin vanhan testamentin puolella. Se ei tarkoita, että se olisi vähäpätösempi vaan pieni, koska se on kirjana lyhyt, kun taas esimerkiksi Jesaja kirja on pitkä.

Hoosea kirjan teksti puhuu siis myös meille kristityille. Profeetallisissa kirjoissa on aina viesti sekä sen hetkiselle tilanteelle, että myös tulevalle. Profetioilla on sekä kaksi merkitystä ja kaksi täyttymystä, nykyhetki ja eskatoliginen. eli tuleva.

Artikkelin tarkoitus ei ole syyttää ketään siitä, että se on hedelmätön. Vaan minä tutkin asian kantaa raamatun näkökulmasta.
Miksi ihmiset ovat hedelmättömiä. Itse annan asialle kaksi syytä. Saasteet ja yleinen moraalittomuus ja haureus.
Tällainen hedelmättömyys on suurta varsinkin "kristillisissä" maissa.

Hoosea kirjoittaa, He syövät, mutta eivät tule ravituiksi, he harjoittavat haureutta, mutta eivät lisäänny, sillä he eivät ole tahtoneet ottaa vaaria Herrasta. Hoos.4:10.

Nykyään keskitytään paljon seksiin, ja mielihaluihin ja erilaisiin seksin harjoittamisen apuvälineisiin.
Ihmiset ja media haluavat toistemme luulevan, että elämä ei muuta olekkaan.
Kuten eräs pepsi juomaa mainostava tv mainoskin esittää.

Mainoksessa on baarissa mies ja nainen ja miehen kaverit esittävät, että uutisista tulee uutinen maailman lopusta. Missä meteoriitti iskee. Siinä samassa kun kaikki huomaavat mihin maailma on menossa eli tuhoon, niin nämä mies ja nainen säntäävät toistensa päälle ilman mitään estoja.
Mainoksessa annetaan ymmärtää, että jopa maailmanlopun tullessa tuhon, eteen on tärkeää harrastaa seksiä ennen kuolemaa ja tuhoa. Seksistä on tehty omien himojen ultimaalinen tavoite.

Raamattu ei vastusta ihmisen seksuaalisuutta, tai sen tervetta ja luonnollista muotoa. Missä mies haluaa naista ja nainen miestä.
Jumala jopa sanoin, "Olkaa hedelmälliset ja lisääntykää ja täyttäkää maa. 1.Moos. 1:22b.

Miksi Jumala näin sanoisi jos seksuaalisuus olisi paha asia, kuten pimeenä aikana lahko kirkko on näin väittänyt.
Eihän lisääntyminen voi onnistua muuten kuin miehen ja naisen halusta toisiinsa. Tälle asialle kun ei voi olla muita teitä. Nykyinen lisääntyminen on jopa ulotettu niin, että ihmisiä pyritään tekemään heidän omista nesteistä ja munasoluista ilman fyysistä kontaktia ja rakkautta.

Ihmisten keskinäinen elämä on nykypäivänä hedelmättömämpää mitä koskaan ennen.
Johtuen aborteista, myöhäinen ikä ensi äideillä, ja voimakkaat hormonaaliset ehkäisy välineet.

Tiesitkö, että Tanskassa esimerkiksi juomavesi mikä tulee hanasta sisältää näitä hormoonien jäämiä.
Nämä hormooni jäämät eivät tuhoudu veden puhdistuksen yhteydessä, vaan ne siirtyvät naisten virtsan mukana veteen ja mistä ne jäävät veteen mitä tanskalaiset juovat.
Mikä tässä on pahaa on se, että se heikentää miesten siitoskykyä.

Ajatella mitä tällainen myrkky tekee naisille? Miksi naisten pitää käyttää tällaisia pilleritä ym valmisteita?
Hyvä kysymys.
Jo hyvin varhain lääkärit ja terveydenhoitajat alkavat määräämään tytöile ja jopa lapsille näitä ehkäisy valmisteita. Miksi?
Eikö paras ehkäisy ole se, että ei harrasta seksiä, kuten sanotaan.
Lääkärit perustelevat sitä sillä että se helpottaa naisten kuukautiskiertoa ja kipuja.
Itse toteasin, näin että eikö juuri ehkäisy valmisteet ole saaneet myös aikaa sen, että nuoret eivät piittaa ehkäisystä. Sukupuoli taudit ovat niin yleisiä suomessa että niitä ei edes pelätä.

Ihmisten ja eurooppalaisten oma riittosuus ja itsekkyys on mennyt niin pitkälle, että halutaan ansaita rahaa enempi, että voidaan sitten tehdä lapsia.
Lapsia kun ei voi valitettavasti tehdä enään eläke iässä.
Ihmisten seksin nälkä ei kuitenkaan tyydytä sitä himoa, mitä he oikeasti hakevat.
Rakkautta.
Jopa Rauhan tervehdys lehti kertoo meille, että on parempi rakastaa yhdenyön verran kun sitoutua. RT.104vkr. No 2. 20-27.1.2011. S.7.

Jos seurakuntalehti kirjoittaa meille tällaista paskaa, niin mitä voidaan odottaa ateisteilta?
Piispojen kirjoittama kirja Rakkauden lahja, on sekin mitään sanomaton esimerkiksi syntymättömän lapsen puolustamisessa.

Vanhan testamentin aikana Mooseskirjoitti, että maa oksentaa ulos sellaiset ihmiset jotka lankeavat seksuaaliseen moraalittomuuteen.

3.Moos.18:23-28.
Älä makaa miehen kanssa niin kuin naisen kanssa maataan, sillä se on kauhistuttava teko.
Älä yhdy mihinkään eläimeen, ettet tulisi saastaiseksi. Älköön kukaan nainen paritelko eläimen kanssa, sillä sellainen on luonnonvastaista.

"Älkää saastuttako itseänne tällaisilla teoilla. Niiden takia ovat tulleet saastaisiksi ne kansat, jotka minä ajan pois teidän tieltänne, ja myös se maa on tullut saastaiseksi.

Siksi minä panen sen maan vastaamaan näistä pahoista teoista, ja se oksentaa ulos asukkaansa.
Pitäkää sen tähden minun lakini ja käskyni. Älköön kukaan teistä, olipa hän pysyvä asukas tai teidän keskuudessanne asuva siirtolainen, tehkö mitään näistä iljettävistä teoista.

Kaikkia näitä iljetyksiä ovat sen maan entiset asukkaat tehneet, ja näin he ovat saastuttaneet maansa.
Älkää te siis teoillanne saastuttako maata, ettei se oksentaisi pois teitäkin,
niin kuin se oksentaa entiset asukkaansa.

2.Moos.20:14, 17b.
Älä tee huorin.
Älä himoitse lähimmäisesi vaimoa äläkä hänen palvelijaansa, palvelijatartaan,

+
Ilmestyskirja varoittaa myös tällaisesta menosta. Ilmestyskirja jopa menee niin pitkälle, että Taivaallisen Jerusalemin ulkopuolelle jäävät ne mitkä rakastavat mm; huorin tekemistä ja homostelua.

Ilm.11:18.KR-92.
Kansat ovat vihan vallassa, mutta nyt on sinun vihasi hetki.
On tullut kuolleiden tuomion aika, aika palkita profeetat, sinun palvelijasi, ja kaikki pyhät ja kaikki jotka kunnioittavat sinun nimeäsi, pienet ja suuret.
On aika tuhota ne, jotka tuhoavat maata.

Ilm. 22:15. KR-38.
Ulkopuolella ovat koirat ja velhot ja huorintekijät ja murhaajat ja epäjumalanpalvelijat ja kaikki, jotka valhetta rakastavat ja tekevät.

Haureuden synti on myös ainoa synti jota eritoten on kartettava. Haureudessa ihiminen antaa ruumiinsa
synnin käyttöön, kuten prostitoitukin.
Ihmisen ruumis ei ole hänen omaansa. Jumala on antanut ihmiselle tämän oikeuden olla olemassa.
Ihminen joka käyttää ruumistaan väärin käyttää Jumalan lahjaa väärin.
Tässä kuitenkin kristittyjen on oltava tarkempia koska he antavat allegorisesti myös Jeesuksen ruumiin synnin käyttöön. Koska Kristityt ovat osa Kristuksen ruumista.

1.Kor.6: 13, 15-20.KR-92.
Ruoka on vatsaa ja vatsa ruokaa varten, ja Jumala on tekevä molemmat tarpeettomiksi. Mutta ruumis ei ole siveettömyyttä vaan Herraa varten, ja Herra on ruumiinkin valtias.

Ettekö tiedä, että teidän ruumiinne ovat Kristuksen ruumiin jäseniä? Ryhtyisinkö siis tekemään Kristuksen jäsenistä porton jäseniä? En ikinä!

Ettekö tiedä, että joka yhtyy porttoon, on samaa ruumista hänen kanssaan? Onhan sanottu: "Nämä kaksi tulevat yhdeksi lihaksi."
Mutta joka liittyy Herraan, on samaa henkeä hänen kanssaan.

Pysykää erossa haureudesta! Kaikki muut synnit, joita ihminen tekee, kohdistuvat muualle kuin hänen ruumiiseensa, mutta siveetön teko osuu ihmisen omaan ruumiiseen.
Ettekö tiedä, että teidän ruumiinne on Pyhän Hengen temppeli?
Tämän Hengen on Jumala antanut asumaan teissä.

Te ette itse omista itseänne,
sillä Jumala on ostanut teidät täydestä hinnasta. Tuottakaa siis ruumiillanne Jumalalle kunniaa!

Minun mielestä ns kristillisissä maissa hedonismi on kaikista suurin synti ja se on myös se pahin.
Hedonismi avaa ovia myös muille synneille ja kompromisseille.
Luonnollisen sukupuoli roolejen rikkominen avasi naisille virkoja kirkkoon joka on vastoin luomista.
Kristus ei ollut nainen. Nais-pappeus avasi ovet homoille ja homot toimivat kirkossa pappeina.

Huomaa, että jokainen liike joka irtaantuu Jumalan sanasta merkitsee myös sitä, että Jumala lakkaa siunaamasta sellaista liikettä. Jos joku sanoo olevansa Kristus, niin ei hänen sanontansa tee hänestä kristusta vaan teot ja usko.
Jeesus itse varoitti vääristä messiaista. Herätys liikkeissä väärä teologia on myös saanut osansa.
Liikkeissä on ollut vääränlaisia ja katumattomia paimenia jotka ovat vuosikymmenestä toiseen jatkaneet räikeää moraalittomuutta. Jos Kirkko ei ole uskollinen Sanalle, eli raamatulle, niin se tuottaa vääränlaista uskoa. Paljon kritisoitu Rooman kirkko on tästä hyvä esimerkki.

Protestantit eivät ole siinä parempia, he ovat suurena laumana seuranneet mielummin maallisten vallanpitäjien suosiota kuin uskollisuutta sanalle. Nyt mitataankin kirkkojen sietokykyä.
Ihmiset eivät halua kuulua sellaisiin yhteisöihin joiden sanoma on mitään sanomaton.
Siirtymä riitit vielä kelpaavat, mutta anna ajan kulua, niin nekin menettävät tehonsa.

Haureus johtaa myös epä-jumalan palvontaan. koska haureuden jumala on saatana, niin saatana tahtoo vääristää ja pilkata Herraa näillä väärillä menoilla.
Israelilaiset saivat myös kirouksen päällensä kun alkoivat rietastella pakanoiden kanssa.
Pakana naiset toivat mukanaan, myös jumalansa.

Lue. Hoos.3: 12-19. Lue myös. 3,Moos.26.

Raamatussa Jumala uhkaa kansaansa, jos se ei anna maalle lepoa, niin Jumala itse pitää huolen siitä, että maa saa levon ja sapattinsa. tästä johtuen myös Israel vietiin pakkosiirtolaisuuteen, koska he eivät antaneet maalle lepoa. Tästä voisivat nykyisetki maanviljelijät ja muut maan riistäjät ottaa opikseen.
Maan pitää levätä, että se jaksaa antaa ravintoa ihmisille. Nykyinen teho lannoitus vain köyhdyttää maaperää.

2.Aik.36:20-21. KR-92.
Kaikki hengissä säilyneet vietiin pakkosiirtolaisuuteen Babyloniaan, ja he joutuivat olemaan kuninkaan ja hänen seuraajiensa orjina siihen asti, kun persialaiset tulivat maan hallitsijoiksi.
Näin toteutui Herran sana, jonka Jeremia oli julistanut: maa on oleva autio, ja se lepää seitsemänkymmentä vuotta, kunnes se on saanut hyvityksen pitämättä jääneistä sapateista.

Jumalan kansa joutui kovin sanoin oppimaan, sen mikä on Herran tahto. Tämä on yhtä ajankohtaista myös meillekkin. Nykyään voimme kuitenkin aina katsoa Jeesukseen, kun olemme syntiä tehneet.
Israelilaiset eivät voineet katsoa ketään muuta kuin lakia.

Haureuden synti kielletään myös apostolienteoissa. Huomaa, että epä-jumalat mainitaan samassa yhteydessä.
väärät jumalat ja niiden opit kulkevat aina rinta rinnna myös moraalittomien tekojen kanssa.
On selvää, että jos kirkko esimerkiksi opettaa vastoin raamatun sanaa seksuaali kysymyksissä, niin se vaikuttaa suorilta myös meidän käsitykseemme Jumalasta. Raamatun Jumala on kieltänyt, mutta kirkko hyväksyy. Herääkin kysymys, kuka on kirkon jumala?


Ap.t.15:29.
karttakaa epäjumalille uhrattua lihaa, samoin verta ja sellaista lihaa, josta ei ole verta laskettu, sekä haureutta. Kun näitä vältätte, kaikki on kohdallaan. Voikaa hyvin."

Maailmassa vain eurooppalaiset kärsivät hedelmättömyydetä näissä mitta suhteissa, vaikka täällä kaikista eniten annetaan arvoa "seksille" miten tämä voi olla mahdollista.
Jos meidän kulttuurissa avioliittojen onnistuminen on harvinaisempi mitä niiden epä onnistuminen, niin herää kysymys mitä avioliitto meille tarkoittaa.
Elinikäistä seksi suhdettako?

Näin melkein joka paikassa asiaa markkinoidaa. Erilaiset tv ohjelmat on täynnä virikkeitä seksi elämään. Voisin väittää, että hedelmättömät liitot ovat lähteneet nousemaan samaan aikaan, kun meidän luonnollinen perhemalli on ajettu konkurssiin.

Avioliitto ei enään tarvitse lapsia ja jos tarviikin, niin vasta sitten kun on omat halut tyydytetty.
Kristillinen käsitys seksuaalisuudesta on tarpeeksi vahva ja rakastava kantaakseen ihmiset läpi myös avio kriisejen läpi, ja myös ei tahallisen hedelmättömyyden läpi.
Monet kärsivät syyttä hedelmättömyydestä, koska me olemme itse saastuttaneet itsemme ja maaperämme.

Jeesuksen nimessä ja veressä me voimme kuitenkin saada syntimme anteeksi. Ja oppia rakastamaan oikein.
Jumala on myös voimallinen antamaan lapsen kelle vain, vaikka ihminen olisi kliinisesti täysin hedelmätön.

1.Moos. 18:12-13.
Sentähden Saara naurahti itseksensä ja ajatteli: "Heräisikö minussa, näin kuihduttuani, vielä halu? Ja myös minun herrani on vanha."

Mutta Herra sanoi Aabrahamille: "Miksi Saara nauroi ajatellen: 'Synnyttäisinkö minä todella, minä, joka olen näin vanha?'

Luk 1:7,24-25.
Mutta heillä ei ollut lasta, sillä Elisabet oli hedelmätön; ja he olivat molemmat tulleet iällisiksi.

Ja niiden päiväin perästä Elisabet, hänen vaimonsa, tuli raskaaksi ja pysytteli salassa viisi kuukautta, sanoen:
"Näin on Herra tehnyt minulle niinä päivinä, jolloin hän katsoi minun puoleeni poistaaksensa minusta ihmisten ylenkatseen".

Vaikka nämä raamatun kertomukset on varmasti sidottu niiden profetaallisiin merkityksiin ja omiin asiayhteyksiinsä, niin miksi Jumala ei sallisi asioiden tapahtua näin myös muulloin.
Mikää ei puhu sitä vastaan. Lapset ovat Herran lahjaa.

Ps.127:3.
Lapset ovat Herran lahja, kohdun hedelmä on hänen antinsa.

Kenenkään ihmisen ei pitäisi kuitenkaan luulla olevansa kirottu sen takia, ettei saa lapsia, sitä en tällä artikelilla tarkoita, vaan kritisoin sitä mitä tämä meidän niin kutsuttu länsimaalainen kulttuuri meille aihuttaa ja mihin se meitä johtaa.
Kristillinen käsitys perheestä on aina ollut hyvin luonnonmukainen ja järjestyksessä seuraava.

Ef.5:23a, 25, 31-32. 6:1-4.
sillä mies on vaimonsa pää, niin kuin Kristus on seurakunnan pää;

Miehet, rakastakaa vaimoanne niin kuin Kristuskin rakasti seurakuntaa ja antoi henkensä sen puolesta

"Siksi mies jättää isänsä ja äitinsä ja liittyy vaimoonsa, niin että nämä kaksi tulevat yhdeksi lihaksi."
Tämä on suuri salaisuus; minä tarkoitan Kristusta ja seurakuntaa.

Lapset, olkaa vanhemmillenne kuuliaisia Herraa totellen, sillä se on oikein.
"Kunnioita isääsi ja äitiäsi" on ensimmäinen käsky, johon liittyy lupaus:
"jotta menestyisit ja eläisit kauan maan päällä".
Ja te isät, älkää herättäkö lapsissanne vihaa, vaan kasvattakaa ja ojentakaa heitä Herran tahdon mukaan.

Perhemalli edustaa myös jollain salatulla tavalla myös Kristuksen suhdetta seurakuntaan.
Siksi perheen sisäisiä asetelmia ei pidä mennä rikkomaan, koska ne myös silloin rikkovat meidän kuvaamme Kristillisestä kirkosta.
Tässäkin kohdin raamattu lisää perheeseen automaattisesti lapset.

Raamattu ei tunnista sellaista yhdyselämänmallia johon lapset eivät ole tervetulleita. (avoliitot ja muut seurustelu suhteet misssä eletään avion kaltaisesti)

Tässä artikkelissa en käsittele selibaattia tai sellaisia jotka syntymästään saakka ovat avioon kelpaamattomia.
Yksin eläminen on myös Herralle mieleen, kunhan sen tekee oikein.
Sinkkuus sanan nykyisessä merkityksessä on raamatun vastainen, raamattu ei kehoita ketään huoraamaan vaikka ei ole aviossa, vaan päin vastoin. Seksuaalisuus kuuluu avioelämään.

Jumala siunaa varmasti niitä ihmisiä ja maita, joissa kunnioitetaan luonnollisia seksuaali normeja.
Uskonnot ja kirkot jotka ovat lähteneet edistämään jumalattomuutta, kuten ruotsin evl kirkko, niin he ovat varmasti keräämässä mustia pilviä päällensä.
Kansakunnat ja niiden historia on aina ollut Jumalan käsissä ja mikään ei ole ollut Jumalalle salattua.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti