Kristuksessa pyhitetyt

Blogikirjoitukseni tarkastelee pyhitystä tai paremminkin pyhitysoppia. Mitä on pyhittyminen? Tähän kyseiseen oppiin liittyy hirveän paljon ennakkoasetuksia, sekä vääriä että oikeitakin painotuksia. Hyvin monesti ajatellaan pyhittyminen sellaiseksi, joka vie elämäämme toisesta suunnasta toiseen, eli suomeksi. Likaisesta puhtaampaan :) Pyhittymiseen liitetään vahvasti myös tekoja ja konkreettista elämää. Vanhanliiton aikana pyhä ja epä-pyhä näkyi mm; syömisessä ja käsien pesemisessä. Joka kuuluukin tehdä. Pyhittyminen ja pyhänä oleminen, ei kuitenkaan pitkällä juoksulla kestä tällaista tarkastelua. Tekeekö joku yksittäinen teko ihmisestä "pyhää" .
Pyhityselämä on matkaa, kuten kuvasin. Pyhittyminen on osa kristillistä hurskauselämää ja ehdoton merkki myös siitä, että kulkee taivastietä. Pyhitystä ei tule sotkeä nomismiin eli lakioppiin. Seuraavilla raamatun paikoilla tuon esiin, mitä pyhitys on uudentestamentin (uudenliiton) puolella ja miten pyhittyä. Itse tässä tekstissä lähden liikkeelle Kristus keskeisestä Pyhityksestä. Joten tämä artikkeli ei vertaile erilaisia tulkintoja. Vaan korostaa pyhitystä uskon näkökulmasta.

Ap.t.26.KR-38
18. avaamaan heidän silmänsä, että he kääntyisivät pimeydestä valkeuteen ja saatanan vallasta Jumalan tykö ja saisivat uskomalla minuun synnit anteeksi ja perintöosan pyhitettyjen joukossa.'

1.Kor.1.KR-92.
30. Jumalan vaikutusta on se, mitä te Kristuksessa Jeesuksessa olette. Hänet Jumala on antanut meille viisaudeksi, vanhurskaudeksi, pyhitykseksi ja lunastukseksi.
31. Näin toteutuu kirjoitus: "Joka ylpeilee, ylpeilköön Herrasta."

Hepr.10.KR-38
10. Ja tämän tahdon perusteella me olemme pyhitetyt Jeesuksen Kristuksen ruumiin uhrilla kerta kaikkiaan.

Apostolien teot aloittavat, että pyhitys tapahtuu, kun ihminen siirtyy pimeydestä valkeuteen. Näin tapahtuessaan, hän saa syntinsä anteeksi, sekä on osa pyhitettyjen joukkoa. Paavali jatkaa kirjoittaessaan Korintin seurakunnalle, että vanhurskautetut ovat pyhitetyt ja lunastetut. Tässä hän myös käskee ylpeillä vain Herrasta, ei omista teoistaan. Vanhurskautuksesta seuraa pyhitys. Kun ihminen siirtyy pimeydestä valkeuteen on hän pyhitetty. Heprealaisille kirjoittaessaan Paavali korostaa miten todellinen pyhitys voi olla mahdollista vain Kristuksessa. Tämä tarkoittaa nimenomaan Kristuksen lunastusuhria. Ihminen ei puhdistu eläin eikä muillakaan puhtaus säännöillä, joka kuului jutalaisuuteen ja vanhaanliittoon. Veri jota juutalaiset käyttivät vertauskuvallisesti, oli eläinten verta, joka oli vain symboli ja esikuva. "Sillä mahdotonta on, että härkäin ja kauristen veri voi ottaa pois syntejä"Hepr.10:4.KR-38

Raamattu tuntuu osoittavan, että ainoa pyhitys on vain se mitä me Kristuksessa saamme osaksemme. Tähänkään ei tunnu olevan muuta, kuin se että me uskossa otamme vastaan sen, jota Jumala meille hänessä lahjoittaa. Pyhitys elämä voi olla täydellinen vain Kristuksessa. Puhutaan Jumalan lahjasta.
Jeesus itse pyhittää uskovan, tämä on kallisarvoinen lupaus kaikille syntisille ihmisille. Syntinen ihminen ei koskaan kykene kilvoittelemaan niin, että sen omat suoritukset riittäisivät tuomaan sille pyhityksen.
Joh.17:19.KR-38. ja minä pyhitän itseni heidän tähtensä, että myös he olisivat pyhitetyt totuudessa. 
Jeesus kykeni elämään sellaisen elämän, jonka ansiot tuovat meille pyhityksen. Jeesus pyhitti itsensä meidän tähden. Tästä Kristus kalliosta saamme myös puhdistua.
 Te olette antaneet pestä itsenne, te olette pyhitettyjä  ja vanhurskautettuja Herramme Jeesuksen Kristuksen nimessä ja Jumalamme Hengessä. 1.Kor.6:11b.RK

Pyhitty totuudesta ei myöskään tulisi käsittää joksikin tiedolliseksi tapahtumaksi, jonka voisimme jollakin tavalla opiskella, kuten esimerkiki Jehovan todistajat opettavat.

Pyhittääkö kaste yksin meidät? onko jokin tietty teko sellainen, joka tuo pyhityksen. Edellä mainittua kohtaa on myös perusteltu niin, että se viittaisi yksistään kasteeseen (1Kor.6:11).
Minusta mikään yksittäinen teko ei tee kenestäkään pyhää. Vaan usko yksin. Uskon kohde ei myöskään voi olla mikään muu, kuin Kristus yksin.
Vanhanliiton aikana yksittäinen teko tai rituaalinen puhdistuminen tulkittiin puhdistautumiseksi. Tästä syystä Kristillisen seurakunnan tulee varoa käyttämästä muita, kuin uskoa todellisen pyhityksen mittarina. Todellinen pyhitys ja puhdistautuminen voi tapahtua vain, uskomalla itsensä puhtaaksi Kristuksen veressä.
Sakramentti hurskautta tulee karttaa, koska se ei takaa mitään, jos ihminen ei usko. Tällä tarkoitan kaikkia muotoja ja tapoja, jolla pyritään ohjaamaan ihminen tekojen tielle.
Uudessa testamentissa pesu liitetään vanhan testamentin (vanhanliiton) mukaisesti aina vereen, mutta verelle annetaan eri merkitys. Enään ei puhuta kultillisista riiteistä, vaan Jeesuksesta. Tätä Paavali opetti, kun hän kirjoitti kirjeen heprealaisille.

Hengellään pyhittänyt elämään Jeesukselle Kristukselle kuuliaisina ja hänen verellään puhtaaksi vihmottuina. 1.Pi.1:2.KR-92

6. Hän, Jeesus Kristus, on tullut veden ja veren kautta - ei ainoastaan veden, vaan veden ja veren. Ja Henki on todistaja, sillä Henki on totuus. 
12. Jolla on Poika, sillä on elämä. Jolla ei Jumalan Poikaa ole, sillä ei ole elämää.
1.Joh.5:6, 12. KR-92.

Ilman uskoa ei kuitenkaan kukaan ole Jumalan mielen mukainen. Hepr.11:6.
Pyhityksestä puhuminen tuottaa aina päänvaivaa, kun kuitenkin raamattu opettaa, että teot kuuluvat selkeästi Kristilliseen vaellukseen. Kuten Paavali kirjoittaa; En tarkoita, että olisin jo saavuttanut päämääräni tai jo tullut täydelliseksi. Mutta pyrin kaikin voimin saavuttamaan sen, kun kerran Kristus Jeesus on ottanut minut omakseen. Filp.3:12.KR-92.
Kristilliselle elämälle on ollut vierasta korottaa omia tekoja pelastuksen ehtona. Usko Jeesukseen pyhittää. Olemme pyhitetyt vaeltamaan hänen viitoittamallaan tiellä, kuten sanan sanoo.
Ef.2.KR-92.
8. Armosta Jumala on teidät pelastanut antamalla teille uskon. Pelastus ei ole lähtöisin teistä, vaan se on Jumalan lahja.
9. Se ei perustu ihmisen tekoihin, jottei kukaan voisi ylpeillä.
10. Mekin olemme Jumalan tekoa, luotuja Kristuksen Jeesuksen yhteyteen toteuttamaan niitä hyviä tekoja, joita tekemään Jumala on meidät tarkoittanut.


Paavali myös käskee laittamaan pois pimeyden teot. Room.13
12bHylätkäämme siis pimeyden teot ja varustautukaamme valon asein.
13. Meidän on elettävä nuhteettomasti niin kuin päivällä eletään, ei remuten ja juopotellen, siveettömästi ja irstaillen, riidellen ja kiihkoillen.
14. Pukekaa yllenne Herra Jeesus Kristus älkääkä hemmotelko ruumistanne, niin että annatte sen haluille vallan.

Hyvin monesti pyhitykseen liitetään sellaisia asioita, jotka eivät siihen kuulu. Raamattu selkeästi osoittaa, että pyhitys syntyy vain Kristuksen ansioiden vuoksi ja että Jumala katsoo meidät vanhurskaiksi juuri Poikansa kautta. Jumalan yhteydessä ja uskon elämään kuuluu aina oikea elämä. Usko ilman tekoja on kuollut. Ihminen, joka ei usko ei myöskään elä uskonsa mukaan. Hän ei halua peseytyä Kristuksen veressä, eikä hän halua saada syntejään anteeksi, koska hän ei kadu. Evankeliumia ei voida julistaa ilman lakia. Ihminen joka kieltää syntinsä, ei voi myöskään uskoa omalle kohdalleen syntien anteeksiantamusta, tai mikä vakavampaa. Hän ei voi ymmärtää pelastuksen tarvetta. Vain syntinen tietää tuomion.

Ihminen joka elää Jumalan lapsena, voi myös luottaa Jumalan hänelle uskomiin lupauksiin.
Hepr.10.KR-92.
22. Astukaamme sen tähden Jumalan eteen vilpittömin sydämin ja varmoina uskossamme, sydän vihmottuna puhtaaksi pahasta omastatunnosta ja ruumis puhtaalla vedellä pestynä.
23. Pysykäämme horjumatta tunnustuksessa ja toivossa, sillä hän, joka on antanut meille lupauksensa, on luotettava.

Raamattu vakuuttaa, että vain usko riittää. Ihmisen elämä on kuitenkin täynnä ristiriitaisuuksia, kuten Paavali opettaa. Liha sotii henkeä vastaan jne... Ihminen on samaan aikaan vanhurskas, että syntinen. Ihminen elää Jumalan lapsena, mutta samaan aikaan hän elää pahassa maailmassa. Jumalan sana antaa meille paljon ohjeita, joita seuraamalla voimme ymmärtää mikä milloinkin on Jumalan tahto. Vaikka aina asioihin ei ole vain yhtä vastausta. Tällöin on hyvä rukoillen kysellä, mikä on tahtosi HERRA?
Raamattu opettaa laista seuraavasti.
Gal.5:14. KR-92.Lain kaikki käskyt on pidetty, kun tätä yhtä noudatetaan: "Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi." 
Pyhitys ei ole kiinni teoista, vaan edelleenkin pyhitys on uskosta. Jeesus opettaa Isä meidän rukouksesa miten tulee elää suhteesta omiin ja muiden synteihin ja epätäydellisyyksiin.
Matt.6:12. KR-38.
ja anna meille meidän velkamme anteeksi, niinkuin mekin annamme anteeksi meidän velallisillemme;

Ihminen joka pitää itseään parempana vaelluksensa vuoksi, on syyllistynyt farisealaisuuteen ja tekopyhyyteen, koska hänen pyhyytensä ei edelleenkään ole kiinni hänen teoistaan, vaan Kristuksen. Tekopyhyydestä tulee tehdä myös parannusta.

Kuka on sitten pyhitetty?
Pyhitetty on sellainen ihminen, joka on ottanut vastaan Jumalan lahjan, joka on Jeesus Kristus. Ihminen on ottanut henkilökohtaisesti vastaan Jeesuksen lunastajana, sovittajana ja vapahtajana.
Kuten Pietari kuulutti väkijoukolle.
Tehkää siis parannus ja kääntykää, että teidän syntinne pyyhittäisiin pois.Ap.t.3:19.KR-38
Ef.2:8.KR-38.
Sillä armosta te olette pelastetut uskon kautta, ette itsenne kautta - se on Jumalan lahja -  
Room 3:24-KR-38  ja saavat lahjaksi vanhurskauden hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa,
Tuleeko tähän liittää, joitain tunnusmerkkejä, joka osoittaisi ulkopuolisille, että olen Jeesuksen seuraaja?
Mitä tässä artikkelissa on tuotu esiin, niin sen lisäksi en toisi mitään lisää. Usko riittää. Kuten raamattu sen ilmaisee.

Jos sinä suullasi tunnustat, että Jeesus on Herra, ja sydämessäsi uskot, että Jumala on herättänyt hänet kuolleista, olet pelastuva. Room.10:9.KR-92.

Kuten aiemmista raamatun teksteistä voimme päätellä. että vanhurskautettu ja pyhitetty liittyvät toisiinsa, koska vanhurskautuminen ja pyhitys tapahtuvat samassa yhteydessä, jossa ihminen uskoo Jeesukseen Kristukseen. Vanhurskautuminen on sitä, että ihminen on osa pelastus "prosessia", (käytän ilmaisua prosessi, koska ihminen voi myös luopua uskosta. Ihmisellä on vapaa tahto)ihminen on astunut pelastuksen tielle uskomalla Jeesukseen. Tästä syystä Pyhitetty tarkoittaa, myös pelastuksesta osallisuutta, että vanhurskasta Jumalan silmissä. Kaikki nämä liittyvät siihen, että ihminen uskoo omalle kohdalle kaikki Jumalan lupaukset, jotka Jumala ihmiselle antaa, Uskosta Kristukseen.
Pyhitys elämä voidaan tiivistää Profeetta Habakukin sanoihin; "mutta vanhurskas on elävä uskostansa."
Hab.2:4.KR-38

Ovatko kaikki armolahjat oikeita?

Useasti ole törmännyt seurakuntia kierrellessäni monenlaisiin ilmiöihin. Monet niistä ilmiöistä ovat lähempänä okkultismia ja shamanismia, kuin raitista kristillistä jumalanpalvelus elämää. Valitettavan usein olen kuitenkin havainnut, että mainitsemani ilmiöt ovat olleet juuri kristillisten seurakuntien jumalanpalveluksissa. Mitä näistä ilmiöistä tulee ajatella? Onko väärin tuomita erilaiset "armolahja ilmentymät" harhaoppisiksi ja vääräksi hengeksi vai tuleeko osallistujan, vain antautua virran viemäksi kokouksissa?
Tällaisia ajatuksia voi olla monilla ihmisillä, joille eri seurakuntien kokoukset ovat tuttuja. Tällaisia ilmiöitä on joka kirkkokunnassa. Tässä artikkelissa tuodaa esiin joitain näistä, joihin ainakin itse olen törmännyt.

Annan yhden esimerkkitapauksen. Erään kerran menin erääseen hengelliseen tilaisuuteen, jossa rukoiltiin sairaan puolesta. Kyseessä oli avoin tilaisuus. Rukouksen aikana eräät seurakunnan henkilöt alkoivat puhua "kielillä" heikon heprean kielen taitaja osasin kuitenkin erottaa sietä joitain sanoja, jotka tunnistin olevan hepreankieltä. Tätä he hokivat vuoron perään ja välillä puhuivat ruotsia ja välillä kiitettiin Jeesusta. Suurilta osin "puhuminen" kuulosti pelkältä pälpätykseltä, joka ei viitannut mihinkään kieleen tai selkeään kielirakenteeseen. Mietin mielessäni Paavalin sanoja, mitä jos tänne tulee nyt ihminen, joka tahtoisi oppia tuntemaan kristillistä uskoa. Mitä hän tästä ajattelisi, mitä minun kuuluisi ajatella kaikesta kokemastani?
"kaikki siellä puhuisivat kielillä ja sinne tulisi opetuksesta tai uskosta osattomia, eivätkö he sanoisi teidän olevan järjiltänne? 1.kor.14:23b"

Hyvin useasti ihminen, joka tällaisiin kokouksiin tulee ja jossa tällaisille "ilmiöille" on tilaa koetaan "hengettömäksi" Mistä tällainen ajatus oikeastaan kumpuaa? Omat mielipiteeni ovat saaneet vahvistusta niistä kokemuksista, josta myös muutkin uskovat ovat puhuneet. Aito usko tai aito hengellä voitelua ei ole tapahtunut, jos ihmisellä ei ole vastaavia lahjoja. Oli kyseessä kielilläpuhuminen tai jokin muu, selittämätön taito. Valitettavan usein myös tällaisissa seurakunnissa tai ryhmissä on joitain tai joku henkilö, jonka ympärille seurakunta rakentuu. Sen ei tarvitse olla seurakunnan vastuunkantaja, vaan riittää, että hänellä on muu rooli tai sisäisen ryhmän arvostus.
Miten tällaiseen ryhmään tulee suhtautua, miten voi tietää onko kyseessä "pyhä" henki kun ihmiset puhuvat tai rukoilevat kielillä. Annan kolme tapaa tutkia asiaa, joista kumpikin tulee sanasta.

I.  
Ellei tulkitsijaa ole, puhuja olkoon seurakunnan parissa vaiti ja puhukoon vain itselleen ja Jumalalle. 1.Kor.14:28.
Tämä liittyy seurakunnan yleiseen järjestykseen, johon Paavali viittaa myös sanomalla, että   "haluan seurakunnassa silti puhua mieluummin viisi ymmärrettävää sanaa kuin tuhansia hurmoskielen sanoja."1.kor.14:19. Apostoli Paavali opettaa kirkkoa toimimaan tiettyä järjestystä kunnioittaen. Jumala ei ole epäjärjestyksen Jumala, vaan rauhan Jumala. Jos kyseisestä seurakunnasta ei löydy tulkkia kyseiselle puheelle, niin kyseessä ei ole se kielilläpuhumisen armolahja, johon raamattu viittaa.
Paavali myös vahvistaa, että kielilläpuhujan pitää myös itse pystyä selittämään puhettaan. jae 13."Sen, joka puhuu kielillä, on siksi rukoiltava itselleen myös tulkitsemisen kykyä."
Tämä tarkoittaa henkilön omaa puhetta, mutta luultavasti myös sitä, että joka puhuu kielillä, osaa myös tulkita toisten puhetta. Hyvin monesti seurakunnista puuttuu tulkkaaja, kuten olemme kokeneet.
Raamattu myös osoittaa ja sanoo; Kielet eivät siis ole merkiksi uskoville, vaan niille, jotka eivät usko.1.Kor.14:22a.
Outoja kieliä puhuvat ihmiset seurakuntien rukouskokouksissa tai muissa kokouksissa, eivät näiden raamatun kohtien valossa kykene osoittamaan kyseisiä "ilmiöitä" raamatullisiksi. Tämä on hyvä muistaa. Hyvin monissa seurakunnissa korostetaan nimenomaan raamatun arvovaltaa, mutta käytäntö on osoittanut, että asia ei aina niin ole. Jos kielilläpuhumista esiintyy, niin vaatikaa raamattuun vedoten myös tulkkia. Jos sellaista ei löydy, niin Jumalan Henki ei ole kyseisen ilmiön vaikuttaja. Vaan kyseessä voi olla mikä tahansa ilmiö, joka voidaan naamioida Pyhän Hengen työksi, sen olematta kuitenkaan sitä.

II.
naisten tulee olla vaiti seurakunnan kokouksissa. Heidän ei ole lupa puhua, vaan heidän on oltava kuuliaisia, niin kuin lakikin sanoo. 1.Kor.14:34.
Melkeimpä poikkeksetta kielilläpuhujat seurakuntien kokouksissa ovat naisia. Hyvin monesti he kertovat, että Pyhä Henki opettaa ja puhuu heidän kauttaan. Raamattu kuitenki kieltää naisen opettamasta. Tällöin Raamattu joutuisi ristiriitaan kyseisen opetuksen kanssa, josta Paavali myös kirjoitti, ja jonka Laki vahvisti.
 "sillä naisen on sopimatonta puhua seurakunnan kokouksessa."  "Kuitenkin tunnet halua mieheesi, ja hän pitää sinua vallassaan.1.Moos.3:16" 
Raamattu selkeästi opettaa sellaisen puhetavan itselleen vieraaksi, jota esiintyy seurakuntien kokouksissa. Miten voisi olla mahdollista, että Jumala itse sanassaan antaa jonkinlaisen järjestyksen kokouksiin, mutta sitten muuttaisi sitä? Minusta kyseessä ei ole raamatun epäjohdonmukaisuus, vaan seurakuntien epä-raamatulliset tavat. Paavali myös jatkaa.
1.kor.14:37-38.
Jos joku uskoo olevansa profeetta tai saaneensa muita Hengen lahjoja, hänen tulee tietää että tämä, mitä kirjoitan, on Herran käsky. Jos joku ei tätä tunnusta, Jumala ei tunnusta häntä.
Paavali ei kiellä kielilläpuhumista, vaan asettaa sen merkityksen eri kontekstiin, kuin seurakunnat joissa sitä nykyisin puhutaan. Kielethän olivat merkkinä "uskosta" osattomille. Hyvin tyypillistä onkin, että ihminen, joka kieltää kielilläpuhumisen tulkitaan "hengen" vastustajaksi juuri näillä jakeilla. Vaikka hyvin selkeästi kielillä puhumisele ja muullekkin toiminnalle on oma järjestyksensä. On sikäli hauskaa, että näin selvässä asiassa "henkien"erottamisen lahja ei toimi. Raamatun sana ohjaa meidät selkeästi hyvin toisenlaisiin päätelmiin. Hyvin monet sisaret rikkovat seurakuntajärjestystä puhumalla kielillä. Tämä raamatun kohta vaikuttaa osoittavan siihen suuntaan, että kyseessä ei myöskään ole armolahja, vaan luultavasti vain oman mielentuotosta? 

III.
1.Kor.14:1a, 26. 
Pyrkikää rakkauteen. Kaiken on tapahduttava yhteiseksi parhaaksi. 
Ajatellaampa kielilläpuhumisen kontekstia Paavalin kirjoituksissa. (merkki uskosta osattomille)
Seurakuntaan tulee ihminen, joka haluaa oppia tuntemaan Jumalan ja haluaa oppia tuntemaan kristinuskoa ja raamatun opetuksia. Tässä hän ensimmäisenä törmää ilmiöön, jolle emme ole löytäneet vahvaa raamatullista perustaa. Kielilläpuhuminen ei kerro hänelle paljoakaan uskon sisällöstä, vaan pikemminkin kertoo oudosta ilmiöstä. Hän saattaa alkaa pitämään juuri sitä uskon harjoituksen muotona. Näin hän omaksuu raamatulle vieraan toimintamuodon. Missä kohdin kyseinen ilmiö lisää ihmisen rakkautta, tai miten ilmiö vahvistaa uskoa? Tämä on siksi merkittävä, kysymys, koska uskon ensiaskeleet ovat tärkeitä. Miten ilmiö rakentaa uskovia seurakunnassa? On myös tärkeä, koska itse ainakin olen nähnyt ja kuullut, kuinka kyseinen ilmiö aiheuttaa pelkoa uskovissa. Kielilläpuhuja saa myös omituisella käytöksellaan muiden huomion.
Tästä syystä päähuomio kääntyy myös pois Jumalasta. Lisääkö se rakkautta, jos uskonnolliset tilaisuudet henkilöityvät tai joku siellä vie huomion pois muilta. Tai yksi "armolahja" kuten he itse sitä kutsuvat

Kaiken on tapahduttava rakennukseksi, kuten 38-vuoden käännös asian ilmaisee. Uusi käännös puhuu yhteiseksi parhaaksi, joka puhuu yhteisestä kokemuksesta. Paavali kirjoittaa, että kielillä puhuminen rakentaa uskovaa itseään, kun taas profetoiminen koko kirkkoa. Tämä määrittely osoittaa, että kielilläpuhuminen ei rakenna seurakunnan yleisiä kokouksia ja Jumalanpalveluksia joissa on ovet auki kaikille. Näin monet kokoukset myös itseään mainostavat. Tämä asettaa lähtökohdiltaa kielilläpuhumisen armolahjan hankalaan asemaan, varsinkin siinä yhteydessä, jossa se esiintyy nykyisin.

Rakkauden teot kohdistuvat toiseen ihmiseen tässä puheyhteydessä. Paavali kirjoittaa
"Vaikka minä puhuisin ihmisten ja enkelien kielillä mutta minulta puuttuisi rakkaus, olisin vain kumiseva vaski tai helisevä symbaali." Paavali kirjoittaa myös, ettei rakkaus käyttäydy sopimattomasti. Edellä mainitussa toisessa kohdassa naisten puhuminen kokouksissa oli sopimatonta. Joten on selkeää tässä yhteydessä ymmärtää se myös rakkaudettomana tekona. Kun asialla viitataan kielilläpuhumiseen.
Rakkaus ei myöskään etsi omaa etua. Tässä yhteydessä oma yksityinen rukous ei voi kuulua julkiseen hetkeen, koska puhe kuuluu uskovan ja Jumalan yksityiseen hartaus alueeseen. Tällöin on syytä olettaa, ettei Jumala kiilaisi muita tieltää puhuessaa koko jumalanpalvelusta vain yhden kanssa, vaan ottaen kaikki huomioon oman järjestyksensä mukaan. Jonka hän on ilmoittanut sanassaa.

Kielilläpuhuminen lakkaa, koska se ei ole rakkautta suurempi armolahja. Tämä minusta osoittaa selkeästi sen mikä on suurin lahja, joka on rakkaus. Näin myös Jeesus opetti ja käski seuraajiaan opettamaan.
Joh. 13:34-35
Minä annan teille uuden käskyn: rakastakaa toisianne! Niin kuin minä olen rakastanut teitä, rakastakaa tekin toinen toistanne. Kaikki tuntevat teidät minun opetuslapsikseni, jos te rakastatte 
toisianne."  Kts. Joh.14:15.
Apostoli Johannes myös kirjoitti miten olennaista on pitää rakastamisen käsky, joka liittyy suoraa myös siihen, että pidämme Jeesuksen opettamat käskyt. Kun me evankeliumeista luemme miten Jeesus kohtasi ihmisiä, niin me emme lue sieltä yhtään kohtaa, jossa olisi mainittu jotain kielilläpuhumisesta.
Tässä kohtaan kyseinen ilmiö on saanut hyvin suuret mittasuhteet seurakuntien elämässä. Varsinkin, kun kyseiselle lahjalle se ei ole tarpeellista, jos oletetaan, että kyseinen armolahja vielä aidosti esiintyy kristikunnan piirissä. Sillä sellaisiakin tulkintoja, on jotta kyseinen armolahja olisi jäänyt apostoliseen aikaan. Varsinkin jos sillä viitataan helluntain kokomuksiin ja tapahtumiin.

Miten sitten tulisi raamatullisesti suhtautua ilmiöön, jolle emme löydä selkeitä linjoja? Minusta aihe on hyvin ajankohtainen juuri tänäpäivänä. Ilmiöt itsessään eivät kerro oikeasta uskosta. Paavalin kirjoittaessa korintin seurakunnalle, hän havaitsi paljon armolahjoja, mutta myös selkeitä rikkeitä seurakunnassa. Ilmiöitä ei tulisi nostaa, koska totuus on että ihmisten käsissä nekin voivat pohjimmiltaa ruokkia vain muunlaisia ilmiöitä. Kuten okkultismia ja narsismia. Ihmeidentekijöillä on valitettavan usein taipumus "humaltua" suosiostaan, jota he saavat. Monesti tämä tapahtuu hyvin varkain, josta ei myöskään aina pidä syyttää ihmistä, vaan syntiin lankeaminen on inhimillistä. josta kuitenkin tulee tehdä aina parannus, jotta todellinen armonhenki voisi vaikuttaa, niin yksilöön kuin seurakuntaankin.
Johannes kirjoittaa; 2.Joh:9-11.

Jokainen, joka ei pysy Kristuksen opetuksessa vaan tuo siihen jotakin lisää, on vailla Jumalaa. Jokaisella, joka tässä opetuksessa pysyy, on sekä Isä että Poika. 
Jos joku tulee teidän luoksenne eikä opeta tällä tavoin, älkää ottako häntä kotiinne älkääkä edes tervehtikö häntä. 
Se, joka lausuu hänet tervetulleeksi, osallistuu hänen pahoihin tekoihinsa

Tällainen teksti vaikuttaa hyvin mustavalkoiselta ja ankaralta. Tässä kuitenkaan ei julisteta "helvetti" tuomiota, vaan osoitetaan selkeästi se tosiasiaksi, että uskovan tulee pysyä vain Jeesuksen opetuksissa. Jos se ei pysy sillä ei ole Poikaa, eikä Isää. Se että tässä artikkelissa vertaan sitä kielilläpuhumiseen on tarkoitukseni. Koska useat raamatun kohdat osoittavat sellaisen julkisen kielilläpuhumisen tavan, jota joissain seurakunnissa harjoitetaan epä-raamatulliseksi. Tästä syystä tapaa tulee karttaa. Kuitenkin hyviä tapoja noudattaen, meillä ei ole tuomiovaltaa, mutta sana selkeästi ohjaa miten tulee toimia.
Kielilläpuhuminen on hyvin useasti selitettävissä ihan perus psyko, että sosiologialla. Tietyissä ryhmissä tällainen käyttäytyminen kuuluu ikään kuin sen sisäpiirin mukaiseen toimintaan. Psykologisesti asiaa voidaan avata, niin että ihmisen aivoissa tapahtuu muutoksia esimerkiki voimakkaiden tunnetilojen vaikutuksesta, jotka voivat herkimmillä laukaista kielilläpuhumiseen viittaavaa käytöstä. Varsinkin naisilla, joilla tunneherkkyys on aavistuksen verran sensitiivisempää kuin miehillä. Tästä johtuen tai itse ainakin ajattelen, että kielilläpuhumista esiintyy naisilla.
Tämäkin pitää kuitenkin muistaa, että kyseiset transsitilat ja ilmiöt eivät ole ainostaan tuttuja kristillisisä piireissä. Vaan uskonnoissa maailmanlaajuisesti esiintyy ilmiöitä, joita ei yksistään voida osoittaa tietyille ryhmille kuuluviksi. Kielilläpuhuminen voi viitata myös sellaisiin henkiin, jotka raamattu katsoo olevan pimeydestä.
Karismaattisissa kokouksissa esiintyy runsaasti näitä ilmiöitä. Kuten parantumisia, kielilläpuhumisia ja profetointia. Se miksi niihin tulee kiinnittää erityistä huomiota on se, että Jeesus puhuu niistä. Voimatekoja tekevä voikin olla vääryydentekijä.
Matt.7.
21. "Ei jokainen, joka sanoo minulle: 'Herra, Herra', pääse taivasten valtakuntaan. Sinne pääsee se, joka tekee taivaallisen Isäni tahdon.
22. Monet sanovat minulle sinä päivänä: 'Herra, Herra! Sinun nimessäsihän me profetoimme, sinun nimessäsi me karkotimme pahoja henkiä ja sinun nimessäsi teimme monia voimatekoja.'
23. Mutta silloin he saavat minulta vastauksen: 'En tunne teitä. Menkää pois minun luotani, vääryydentekijät!' 

Karismaattisuudessa on paljon sellaista, josta voidaan oppia sen rentouden ja vapauden vuoksi, mutta teologisesti juuri sen vahvuus on sen heikkous. Karismaattiset ja muut seurakunnat, joissa mietitään tällaisia ilmiöitä, tulee rohkeasti myös kyseinalaistaa ilmiöiden alkuperä. Se on tervettä harkintaa. Joka varmasti palvelee ja rakentaa seurakuntaa oikeaan suuntaan.

Liitän loppuun mielenkiintoisen uutisen. Ristivoitto lehdestä. 28.5.2015.Nro 22. S.7.

Etelän baptistit sallivat jälleen lähettien kielilläpuhumisen 
Yhdysvaltojen suurimman protestanttiyhteisön, Southern Baptist Convention-kirkkokunnan, lähetysjärjestö International Mission Board (IMB) on päättänyt jälleen sallia lähetystyöntekijöidensä kielilläpuhumisen. Kielilläpuhumisen kielto ehto olla voimassa vuosikymmenen, ja sen aikana hylättiin järjestelmällisesti ne lähetyskandidaatit, jotka puhuivat kielillä tai joilla oli "yksityinen rukouskieli"
Uusien säännösten mukaan kielilläpuhuminen on sallittua, kunhan sitä ja muita armolahjoja ei painoteta liiallisesti. IMB voi edelleen päättää sellaisen lähetystyöntekijän työsuhteen, joka asettaa pysyvää painotusta mille tahansa tietylle armolahjalle ja pitää sitä kaikille normatiivisena lahjana tai painotuksen voimakkuudella häiritsee IMB;n työtä, selvennetään lähetysjärjestön usein kysytyt kysymykset- osiossa.
Vuonna 2005 asetettuun kieltoon johtivat noihin aikoihin ilmenneet kielilläpuhumista koskevat ongelma tilanteet. Esimerkiksi  vuonna 2006 silloinen IMB;n puheenjohtaja  Tom Hatley kommentoi Christian today- lehdelle, että jotkut lähettiehdokkaat olivat väittäneet saavansa kielilläpuhumisen kautta suoraa ilmoitusta Jumalalta.  Uusilla säännöillä haluttiin tuolloin suojella baptistista identiteettiä tilanteessa, jossa karismaattiset virtaukset olivat kovassa nousukiidossa. -Jos joku uskoo saavansa suoraa yliluonnollista ilmoitusta Jumalalta, se tarkoittaa, että väitetään ilmoituksen olevan samanarvoista kirjoitusten kanssa, ja sitä emme salli, Hatley totesi vuoden 2006 haastattelussa. (RV)