Käskyt ja Jumalan kansa. Osa I (Muista pyhittää lepopäivä)

Hyvin monesti kuulee Uskovien suusta, että Jumalan laki tulee pitää. Luterilaisessa perinteessä puhutaan Laista ja Evankeliumista. Jolla kummallakin on oma tehtävänsä. Laki herättää synnin ja synnintunnon sekä ihmisen syyllisyyden ja osoittaa samalla ihmisen rajallisuuden.
Kuten raamatussa sanotaan. Sillä joka pitää koko lain, mutta rikkoo yhtä kohtaa vastaan, se on syypää kaikissa kohdin. Jaak.2:10.
Evankeliumi taas julistaa Armon ja vapautuksen Jumalan vihasta, yksin uskosta.
"Totisesti, totisesti minä sanon teille: joka uskoo, sillä on iankaikkinen elämä. "Joh.6:47.
"Tämän vain tahdon saada teiltä tietää: lain teoistako saitte Hengen vai uskossa kuulemisesta?"
Gal.3:2. Näillä Raamatun paikoilla tahdon aloittaa tämän artikkelin. Käytän tekstissäni vuoden 1938 kirkkoraamattua, muut käännökset ilmoitan erikseen.
Artikkelissa en pyri kertomaan miten käskyjä tulee pitää. Tahdon kuitenkin tuoda esiin, että ei ole kristillistä paheksua uskovia, jotka kunnioittavat lakia. Jumalan käskyjen pitäminen tai niiden tulkitseminen ei tee kenestäkään suorilta legalistia eli lakihenkistä. Vaikka ei se myöskään vapauta näistä, sillä uskovat elävät uskoaan todeksi hyvin eri tavoin. Lakiin liberaalistikkin suhtautuvat uskova, voi olla hyvin fundamentaalinen jossain muissa uskon tulkinnoissaan. Lakiin vakavasti suhtautuva voi ihan hyvin olla, kuten raamatun ajan fariseuksetkin.

Monien Kristittyjen näkemykset vaihtelevat kun puhutaan kymmenestä käskystä. Tässä artikkelissä keskitymme varsinkin lepopäiväkäskyyn. Itäisen lukutavan mukaan Neljänteen käskyyn. Läntisen lukutavan mukaan kolmanteen käskyyn.
2.Moos.20:8-11.
Muista pyhittää lepopäivä. Kuusi päivää tee työtä ja toimita kaikki askareesi; mutta seitsemäs päivä on Herran, sinun Jumalasi, sapatti; silloin älä mitään askaretta toimita, älä sinä älköönkä sinun poikasi tai tyttäresi, sinun palvelijasi tai palvelijattaresi tai juhtasi älköönkä muukalaisesi, joka sinun porteissasi on.
Sillä kuutena päivänä Herra teki taivaan ja maan ja meren ja kaikki, mitä niissä on, mutta seitsemäntenä päivänä hän lepäsi; sentähden Herra siunasi lepopäivän ja pyhitti sen.

Kymmenen käskyä tai kymmenen sanaa, miten sen haluaakin ilmaista annettiin Israelilaisille. Jumala itse kirjoitti ne kivitauluihin ja antoi ne Siinainvuorella Moosekselle. Moosesta oli kuulemassa monia muitakin kansoja kuin heprealaiset sillä sekakansaa oli lähtenyt liikkeelle Egyptin orjuudesta ei vain juutalaisia tai heprealaisia.
"Ja israelilaiset lähtivät liikkeelle ja kulkivat Ramseksesta Sukkotiin; heitä oli noin kuusisataa tuhatta jalkamiestä, paitsi vaimoja ja lapsia. Ja myös paljon sekakansaa meni heidän kanssansa,"
2.Mo. 12:37-38a. 

Mitä merkitsee Israel?

Israel ei merkitse ainoastaa jotain tiettyä kansaa, vaikka sillä viitataankin myös siihen. Israel merkitsee alkukielillä seuraavaa sanaa, joka avautuu seuraavasti. Hän taistelee tai taisteli "jisra".  Jumala "eel" jisreel.
Tämä nimi annettiin ensimmäisen kerran patriarkka Jaakobille. Josta polveutuu kaikki sukukunnat eli kaksitoista heimoa. (1.Moos.32:27-28. 35:10.)
"Sinun nimesi älköön enää olko Jaakob, vaan Israel, sillä sinä olet taistellut Jumalan ja ihmisten kanssa ja olet voittanut".
Jumala kutsuu Jaakobin sukua israelilaisiksi. Jumala oli kuullut kansan huudot sekä rukoukset orjuuden maasta eli egyptistä, Jumala päätti toimia. Jumala laittoi heille Johtajaksi Mooseksen. Mooses jota seuraamalla kansa tulisi vapautumaan Egyptin orjuudesta. Tämä kutsu oli kaikille, jotka olivat orjia, myös Jaakobin suvulle. Patriarkka Jaakobin suku oli ollut 400vuotta orjana Egyptissä.
Nyt sen rukoukset oli kuultu ja Jumala ilmoitti itsensä Moosekselle Palavassa Pensaassa.
400vuoden aikana kansa ei varmastikkaan ollut puhdas, sillä moniavioisuus oli yleistä.
(se miten yleistä se oli orjuudessa ei ole varmaa tietoa)
Tosi Jumalan palvonta oli kuitenkin pysynyt tiedossa, sillä Jumala sanoi Moosekselle, että teidän Isienne Jumala. Kansan tällöin tuli tietää mistä Jumalasta puhuttiin ja ketä Jumalaa Mooses oli kuullut.

2Mo 3:6  Ja hän sanoi vielä: "Minä olen sinun isäsi Jumala, Aabrahamin Jumala, Iisakin Jumala ja Jaakobin Jumala".
Kts.2.Moos.3.
Jumala asetti Kansalle Mooseksen johtajaksi, Jumala myös asetti Mooseksen veljen Aaronin hänelle puhe mieheksi ja profeetaksi.

2Mo 4:16  Ja hän on puhuva sinun puolestasi kansalle; niin hän on oleva sinulla suuna, ja sinä olet oleva hänellä jumalana.
2Mo 7:1  Mutta Herra sanoi Moosekselle: "Katso, minä asetan sinut jumalaksi faraolle, ja veljesi Aaron on oleva sinun profeettasi

Egyptin orjuudesta vapautuva kansa sai itselleen johtajat ja tien jota kulkea. Heille myös luvattiin parempaa. Tässä vaiheessa Meidän tulee mennä uuden testamentin puolelle, jotta tämä kansan liikkeelle lähteminen saisi
sen mukaisen tulkinnan, joka edustaa koko raamatun mukaista linjaa. vanhaa testamenttia ei voi tulkita ilman uutta ja uutta testamenttia ei voi ymmärtää, jos ei tunne vanhaa testamenttia. 
Kansa joka lähti Egyptistä, ei koskenut vain suuri lukuista hepreaa puhuvaa väestönosaa vaan kaikkia orjia. Kuten faaraon pelosta tulee ilmi. Orjat yhdistyisivät hänen valtakuntaansa vastaan ennen kaikkea Israel joka oli erityisen monilukuinen.
2.Mo 1:10  Tulkaa, menetelkäämme siis viisaasti heitä kohtaan, että he eivät lisääntyisi eivätkä, jos sota syttyisi, liittyisi hekin vihollisiimme ja sotisi meitä vastaan ja lähtisi maasta pois."

Monilukuisuus ei tarkoita vain kansan etnisyyttä vaan myös uskonlapsia.
Juutalaiset ajattelivat, kuten monet islamin uskoisetkin, että klaanit ja heimot ja niiden lukumäärä toisi Siunauksen ja varmuuden paratiisista. Suuri määrä poikia takasi myös ison armeijan.
Tätä heimoyhteyttä ylläpidetään erinäisin normein ja säännöin. Kristillinen perinne on tulkinnut vanhaa testamenttia aina siten, kuten Pyhä Paavalikin sen on kertonut. Vanhurskaus ja Jumalan kansaan kuuluminen ei ole koskaan ollut kiinni ulkoisista merkeistä. Vaan tahdosta kuulua Jumalan kansaan.
Tässä Paavali tulkitsee Juutalaisia kirjoituksia täysin päinvastoin mitä rabbit olivat tehneet aiemmin.
Paavali tulkitsee vanhaa testamentti radikaalisti toisin, kuin hänelle itselleenkin oin se opetettu. Paavali oli innokas Jumalansoturi ennen uskoon tuloaan. Valitettavasti Paavali ei oikeasti edes tuntenut Jumalaa, sillä hän vainosi Jumalan seurakuntaa ja Jumalanlapsia. Se miten Paavali tulkitsi Aabrahamin merkitystä kansan Isänä oli todella erilainen, jota hänelle oli opetettu. Tämä on yksi tekijä, joka myös radikaalisti erottaa Kristillisen seurakunnan juutalaisesta synagoga yhteisöstä. Vaikkakin Kreikkalaisten keskuudessa hyvinkin liberaalit tulkinnat juutalaisuudessa olivat tuttuja. Kuten Käskyjen symboolinen arvo jne...
Room. 4:11-13.
11. Hän sai ympärileikkauksen merkin sen vakuudeksi, että hänet oli hyväksytty vanhurskaaksi jo, kun hän ympärileikkaamattomana uskoi. Näin hänestä tuli kaikkien niiden isä, jotka uskovat ja jotka katsotaan vanhurskaiksi, vaikka he ovat ympärileikkaamattomia.
12. Samoin hän on ympärileikattujen isä, jos nämä myös seuraavat sitä uskon tietä, jota isämme Abraham kulki ollessaan vielä ympärileikkaamaton.
13. Ei Jumala sen vuoksi luvannut Abrahamille ja hänen jälkeläisilleen koko maailmaa perinnöksi, että Abraham noudatti lakia, vaan siksi, että Abraham katsottiin vanhurskaaksi, kun hän uskoi.

Myös Juutalaiset kutsuvat Aabrahamia paljouden isäksi. Näin he profetaallisesti tunnustavat kristillisen tulkinnan mahdollisuuden. Ymmärtämättä kuitenkaan, että tässä puhutaan Uskosta ei Lasten ja lasten lasten  määrästä.Peite on tässä asiassa heidän silmillään edelleen.(1.Moos.17:5.2.Kor.3:15)
Jumala lupaa jopa maan tomun olevan verrattavissa Aabrahamin jälkeläisiin.
Tähän Israelilaiset myös perustavat oikeutensa maahan, joka yhtälailla on lupauksen maa. Kuten etnisyys lupaa Jumalankansaan kuulumisen, niin myös sama lupaus antaa oikeuden maahan.
(Toki tämä vaatisi pitemmän selittelyn, niin emme tässä artikkelissa siihen mene.)
Jeesus sanoi Juutalaisille, että Hän voi jopa kivistä eli maasta herättää itselleen lapsia. Tällä Jeesus osoittaa, että liha ja veri eivät todellakaan peri Jumalanvaltakuntaa. Näillä sanoilla Jeesus myös osoittaa, että hän tuntee lapsensa.
Mooseksen kirjan kohta, jossa puhutaan tomusta/tuhkasta. Voidaan myös kääntää kiveksi. כעפר.aw-fawr.
1.Mo 13:16. 
Ja minä teen sinun jälkeläistesi luvun paljoksi kuin maan tomun. Jos voidaan lukea maan tomu, niin voidaan lukea myöskin sinun jälkeläisesi.
Mat 3:9 
älkääkä luulko saattavanne sanoa mielessänne: 'Onhan meillä isänä Aabraham'; sillä minä sanon teille, että Jumala voi näistä kivistä herättää lapsia Aabrahamille.




1.Ko 15:50  Mutta tämän minä sanon, veljet, ettei liha ja veri voi periä Jumalan valtakuntaa, eikä katoavaisuus peri katoamattomuutta.

Ilm 7:9  Tämän jälkeen minä näin, ja katso, oli suuri joukko, jota ei kukaan voinut lukea, kaikista kansanheimoista ja sukukunnista ja kansoista ja kielistä, ja ne seisoivat valtaistuimen edessä ja Karitsan edessä puettuina pitkiin valkeihin vaatteisiin, ja heillä oli palmut käsissään,

Juutalaisille että Islaminuskoisille juuri perinnöllisyys on tärkeä tekijä. Juutalaiset uskovat olevansa Aabrahamin biologisia perillisiä ja myös suurin osa Muslimeistakin uskoo.
Paavalikin monesti viittaa raamatussa myös omiin sukujuuriin, joka oli juutalainen tapa. 
"Minä olen juutalainen, syntynyt Kilikian Tarsossa".
  
"joka olen ympärileikattu kahdeksanpäiväisenä ja olen Israelin kansaa, Benjaminin sukukuntaa, hebrealainen hebrealaisista syntynyt, ollut lakiin nähden fariseus,"
 (Ap.t.22:3.26:5. Filp.3:5.)

Oman suvun tunteminen ei tietenkään ole huono asia. Teologisesti sillä ei ole pelastuksen kannalta mitään vaikuttavaa tai merkittävää tekijää.
Ismael oli Aabrahamin lapsi, josta arabit eli muslimit polveutuvat. Juutalaiset taas uskovat, että sukulinja Jaakobista, joka oli Aabrahamin pojan poika on Israelilaisten kantaisä. Joka pitääkin paikkansa
Tässä artikkelissa ja Kristillisen perinteen vuoksi, asia on yhdentekevä. Tuon esiin tämän, koska se osoittaa miten tärkeä on perinnöllisyys niissä kulttuureissa joissa raamatun ajan ihmiset ovat eläneet.
Meillä Suomessakin joskus kuulee vielä sanottavan, "kenenkä poikia olet" :)

Jeesus ei myöskään katsonut henkilöön, kun hän paransi ja opetti ihmisiä. Pietari joka oli Juutalainen sai myös kokea, ettei Jumala katso henkilöön. Tämän hän sai kokea Korneliuksen luona ja kun "pakanat" saivat Pyhän Hengen. Jumalan kansaa olivat ne, jotka seurasivat Jumalan tahtoa.
(Luuk.20:21. Ap.t.10:34-35. Room.2:11.)

Paavali joka itse oli fariseus, oli saanut Pyhän Hengen. Hän osasi avata Juutalaisille kirjoitusten todellisen merkityksen. Myös miten esikuva luvatusta maasta oli vain hämärä kuva Taivaan Valtakunnasta.
Lue.Hepr.11.

Paavali kirjoittaa myös Galatian seurakunnalle orjuudesta. Egyptistä paenneet kansat niskuroivat Moosesta vastaan ja saivat päälleen Vitsauksen, he kapinoivat Moosesta vastaan ja vaativat saada tehdä jumalan/jumalien kuvia. esimerkiksi kultaisen vasikan. Myrkkykäärmeet jotka purivat kansaa, kuvasivat sitä henkeä, joka heissä oli. He vastustivat Jumalaa ja olivat edelleen Egyptin orjia. Raamattu selkeästi puhuu esikuvallisesti, että näillä oli esikuvansa. Joka sitten kirkastui Uudessa testamentissa.
Jeesus myös nuhteli ja varoitti voimakkaasti Fariseuksia, verraten heitä käärmeisiin.(Matt.23:33.)
Käärme oli eläin, joka myös erämaassa aiheutti uhkaavan vaaran niille, jotka eivät uskoneet. Käärmeet purivat kyllä kaikkia, mutta vain ne jäivät eloon jotka uskoivat. Ja tottelivat Jumalaa. (4.Moos.21:6-9.)

Ap.t 7:35,39,40,51  Tämän Mooseksen, jonka he kielsivät sanoen: 'Kuka sinut on asettanut päämieheksi ja tuomariksi?', hänet Jumala lähetti päämieheksi ja lunastajaksi sen enkelin kautta, joka hänelle orjantappurapensaassa oli ilmestynyt.
39.  Mutta häntä meidän isämme eivät tahtoneet totella, vaan työnsivät hänet pois ja kääntyivät sydämessänsä jälleen Egyptiin,
40. sanoen Aaronille: 'Tee meille jumalia, jotka käyvät meidän edellämme, sillä me emme tiedä, mitä on tapahtunut Moosekselle, hänelle, joka johdatti meidät Egyptin maasta'.
51. Te niskurit ja ympärileikkaamattomat sydämeltä ja korvilta, aina te vastustatte Pyhää Henkeä - niinkuin teidän isänne, niin tekin. 

 Jatkuu....

Korkeakirkollinen teologia ajaa pappisvallan palauttamista seurakuntiin?

Vuonna 2017 tulee kuluneeksi 500 vuotta siitä, kun reformaatio tai toisin sanoen uskonpuhdistus käynnistyi Euroopassa. Suomessa Juhlitaan myös tällöin reformaation hedelmiä. Artikkelini koskee osaltaan myös tätä aihetta, mitä Uskonpuhdistus sai aikaan, ja mitä se on menettämässä tai menettänyt?
Tässä artikkelissa tarkastelemme, kuten otsikko kertoo. Mitä vaaroja on korkeakirkollisessa teologiassa?
Koskien erityisesti pappisvaltaa. Millaisia mahdollisia vaaroja pappeuden korostaminen merkitsee uskovien henkilökohtaisessa uskon elämässä, että myös seurakuntien toiminnassa.

Lainaan Martti Lutherin ajatuksia.
" Meillä on vain yksi pappi. iankaikkisen Jumalan poika, Mariasta syntynyt Kristus Jeesus"

"Sanan palveleminen tekee ihmisestä papin tai piispan"

"Olkoon siis jokainen, joka tietää olevansa kristitty, varma siitä, että me kaikki olemme samalla tavoin pappeja,"

Korkea kirkollinen teologia selittää nämä kohdat toisiksi vedoten, että Luther tarkoitti kritiikkinsä katolilaista pappeutta kohtaan, joka on laadultaa ihan toista, kuin edes se mitä itse tässä artikkelissa kritisoin. Eli Pappisvaltaa. Siitä ei ole epäilystäkään etteikö Luther olisi esittänyt parannukset juuri tätä katolilaista pappeutta kohtaan.
Tässä artikkelissa tuon kuitenkin esiin, sen ilmiön, joka liittyy korkeakirkolliseen pappeus teologiaan. Uusi testamentti ei edes tunne sanaa pappi seurakunnan käytössä. Uudessa testamentissa puhutaan kyllä papista, joka on Ylösnoussut Kristus. Kuten Lutherkin selittää.

" kiinnittäkää katseenne Jeesukseen, joka on tunnustuksemme apostoli ja ylipappi. " Hepr.3.1b.KR-92

ja koska meillä on "suuri pappi, Jumalan huoneen haltija", Hepr.10:21.KR-38

Sillä yksi on Jumala, yksi myös välimies Jumalan ja ihmisten välillä, ihminen Kristus Jeesus, 1.Tim.2:5.KR-38

Ekumeenisissa keskuteluissa katolisen kirkon kanssa on luterilainen kirkko alkanut lähentyä roomalaista teologiaa. Ehtoollisen merkitystä on alettu korostamaan ja jopa palvomaan.
Aiemmin luterilaisuudessa ehtoollinen vietettiin harvemmin ja siihen liittyi myös tiettyä "itse tutkiskelua" siitä myös meidän rippikoulukin on osittain syntynyt. Nykyään ehtoollista koroteen ulkoisena aktiona.
Puhutaan kuolemattomuudern ateriasta, joka ikään kuin vain haetaan.
Perinteinen Pietistinen tutkiskelu on jäänyt vähemmälle. Tämä liittyy selkeästi katoliseen Messu velvollisuuteen, jossa ihminen hakee jotain sen sijaan, että tutkisi omaa suhdettaan Jeesukseen.

Tämä taas liittyy transsubstantiaatioon, eli leipä ja viini todella ovat Kristuksen ruumis ja veri. Luterilainen teologia ei vastaa tähän muuttumiseen kovinkaan selvästi. Luterilaisessa kirkossa ehtoollisaineita käsitellään aina tiettyä arvokkuutta noudattean. Luterilaisessa kirkossa kun ehtoollinen tuodaan pois alttarilta sanotaan kiitos sanat. Kiitos että saimme katselle sinun kirkkauttasi.
Näillä sanoilla pappi puhuu ehtoollisaineille. (kalkki, pateeni ja konsekroidut leipä ja viini)
Tämä tapa on varsinkin nykypäivänä alkanut levitä, johtuen korkeakirkollisesta korostuksesta.
Kuten Kai Sadinmaakin osuvasti kirjoitti. Messu magiasta.
Missä kohtaan katolinen ja luterilainen oppi ehtoollisaineiden palvomisesta enään eroaa toisistaan?
Katolisessa kirkossa ehtoollisaineet, jotka on pyhitetty. On asetettu erilliseen tilaan, jossa rukoillaan niitä kohti. Rukous kohdistetaan aineisiin, koska "Kristus" on niissä.
Ehtoollinen on pyhien yhteys (uskovien), ei salainen rituaali jossain kirkonkellareissa. Kun kirkkoväki on nauttinut ehtoollisen ei ehtoollisaineita tule käsitellä muulla tavoin kun tavallisella arvokkuudella. Mutta ei taikauskoisesti palvoen. Suurin lähentyminen tapahtui kuitenkin vuonna 1999, kun kirkot antoivat yhteisen julistuksen vanhurskauttamisopista. Kirkot uskovat asiasta samoin, mitä se sitten tarkoittaakaan?

Luterilaisessa kirkossa papeilla on tapana lukea tiettyjä saate sanoja, kun he pukevat ylle stolaa ja kasukkaa. Näistä tulee vaikutelma, että kirkolliset tekstiilit olisivat tai edustavat jotain itseään suurempaa.
Luterilaisessa kirkossa käytetään myös rukousnauhaa eli ruusukkoa.
Tämä tapa on suoraa katolilaisesta Maria kultista. Myös hautajaispuheessa puhutaan paljon vainajasta, joka on jo mennyt taivaaseen. Koskaan se ei mene sinne "helvettiin" jotkut puhuvat paremmasta paikasta.
Papit eivät varsinkaan kaupunki seurakunnissa pidä enään mustaa stolaa, vaan valkoista. Kuolema käsitteenä pyritään myös tällä eleellä sivuuttamaan.
Lapsi kasteesta on tehty eräänlainen riitti, joka itsessään on tärkeä. Kummien ja kastetttavan vanhempien kristillisesta velvollisuudesta evankelioida lasta on työnnetty sivuun. Eikä siitä puhuta.
Sekulaarisuus on siis korostanut tietyn toimituksen ja riitin voimaa voimaa, samalla kun se on vähentänyt sanan ja evankelioinnin määrää kastejuhlassa, joita vietetään kirkossa.

Kirkollinen elämä on katolilaistunut hyvin voimakkaasti, vaikka samalla se katolilaisen kirkonpuolelta katsottuna etääntyy "äiti" kirkosta. Jouluna ja pääsiäisenä pidetään katolilaisten tapaan yö messuja.
Koko ajatuskin yöllä tapahtuvasta palvelusta haiskahtaa jo omituiselta:)

Luterilainen ja protestanttiset kirkko perheet ovat menettäneet ne siunaukset joita sillä on ollut.
Nyt he pyrkivät paikkaamaan näitä menetyksiä korkeakirkollisella brameilulla ja muilla liturgisilla saivarteluilla.Toki tässä tarkastelen kirkkolaivoja vain ulkoisesti, en niiden jäsenten yksityistä hartautta.

Kirkko elää myös voimakkaiden muutosten aikaa suomessa. Rakennemuutos koskee myös sitä.
Kirkko tästä syystä keskittyy ydin tehtäväänsä. Mutta mitä se tarkoittaa?
Se tarkoittaa monien muiden työmuotojen loppumista, paitsi pappejen.
Kuten tässä artikkelissa olen käsitellyt, korkeakirkollisuus on aina ajanut pappisvaltaa.
Kun Vainotusta kirkosta tuli valtion kirkko. Piispan rooli (epsikopos) korostui. Piispan roolista tuli tavoiteltu tehtävä, joka antoi myös maallisia ja maailmallisia etuja. Piispan tehtävät olivat alkukirkossa samoja kuin nykyään papin. Papiston rooli tästä syystä myös muuttui.

Sana pappi tulee latinasta, joka merkitsee Isää. Raamattu sanoo älkää kutsuko ketään Isäksi.

Älkää myöskään kutsuko isäksi ketään, joka on maan päällä, sillä vain yksi on teille isä, hän, joka on taivaissa. Matt 23:9.KR-92

Raamattu myös sanoo,e ttä meillä "kristityillä" on vain yksi pappi.

Koska meillä siis on suuri ylipappi, joka on kulkenut läpi taivaiden, Jeesus, Jumalan Poika, pysykäämme tässä tunnustuksessa. Hep.4:14.KR-92

Jos jo Leevin heimon pappisvirka, josta Israelin kansalle on annettu säädökset laissa, olisi johtanut täydellisyyteen, mitä tarvetta olisi ollut sanoa, että vielä tulee uudenlainen pappi, jonka pappeus on Melkisedekin pappeutta, ei Aaronin? Hepr.7:11.KR-92

Missä synnit on annettu anteeksi, siellä ei enää tarvita syntiuhria. Hepr.10:18.KR-92

Raamattu osoittaa monissa muissakin kohdissa, että varsinainen pappeus on lakannut.
Uusi testamentti ei puhu enään papeista, vaan muista seurakunnan palvelutehtävistä. Sana pastori tai kuten englanniksi ilmaistaan ministry sananpalvelija.
Korkeakirkollinen teologia ohjaakin seurakunnallista virkaa katolilaiseen suuntaan.
Joka korostaa ja korottaa tämän yhden viran muiden yläpuolelle. Luterilaisessa kirkossa kukaan muu kuin pappi ei saa pyhittää ehtoollisaineita tai lausua rukousta näiden ylle. Kukaan muu ei saa kastaa tai konfrimoida. Myöskään saarnaamista ei edelleenkään pidetä "maallikoiden" hommana.

Korkeasti koulutetut henkilöt jotka "vihitään" papiksi saavat virkansa ja tehtävänsä koulutuksen perusteella. Hengenkutsusta puhutaan vain teoreettisella tasolla. 
Luthersäätiö on tästä myös hyvä esimerkki mihin suuntaan luterilainen teologia on kulkenut.
Jumalanpalvelusyhteisöt perustetaan "papin" ympärille.
Luterilaisessa kirkossa tätä tietä ollaan kuljettu 60luvulta asti.
Kun kiinnostus piispan virkaan virkosi ja akumeeniset keskustelut olivat käynnistyneet vauhdilla.
Vatikaanin toisen konsiilin myötä.
Tänä päivänä huomaa, miten pappien kaulus, jota he kutsuvat sokeripalaksi. On muuttunut juuri samanlaiseksi, kuin katolilaisille papeilla. Tätä kaulusta myydään myös nimellä "rooma".
Piispat pitävät myös hiippaa päässään, kun se vielä 60-luvulla oli harvinaisempaa.
Vaikka nämä sinällään ovat hyvin pieniä ja jopa vähäpätöisiä asioita. Niin ne osoittavat kuitenkin suunnan, mihin päin ollaan menossa.
Luterilaisessa kirkossa myös herätellään katolilaista musiikkia eli gregoriaanista kuoro musiikkia,
(vox Silentii) jossa on mukana Helsingissä toimiva lesbo, Johanna Korhonen.

Kirkko etsii uus-spritualistisia väyliä joita myös ammennetaan katolilaisuudesta.
Myös Luostari elämä on saanut kiinnostusta mm Taize yhteisön kautta. Taize yhteisö on etelä Ranskassa toimiva luostari veljestö, jonka perusti 1940-luvulla Veli Roger. (Roger Louis Schutz-Marsauche 1915-2005.)
Suomessa tämä liike sai kiinnostusta vasta 1970-luvulla. Tänä päivänä järjestetään paljon Taize rippikouluja yms. Tuomas Messut ja Meditaatio ryhmät ovat osa tätä uus-uskonnollisuutta, jossa on paljon vaikutteita katolilaisuudesta. Myös Kansanlähetys on alkanut suosimaan luterilaisuuden köyhdyttyä, jopa Paavin kirjoja.
Viimevuosina on julkaistu sellaisia kirjoja kuin; Jeesus Nasaretilainen, Jeesuksen viimeiset päivät.
Julkaisijana on ollut perussanoma oy. Kansanlähetyksen nokkamiehet ovat todenneet Paavin paremmaksi teologiksi kuin Luterilaiset golleegat. (Joseph Ratzinger. Benediktus XVI).
Tämä ei ole kannanotto Paavin kirjoihin, vaan totean vain, että Miten Luterilaisuus on muuttunut. Kansalähetys on maallikkoliike ja heidän entinen johtaja Matti Väisänen,  meni mukaan korkeakirkolliseen porukkaan piispaksi. Teologisesti nämä kaksi liikettä eroavat paljonkin toisistaan.

Suomessa on myös hiljaisuuden retriittejä joita pidetään luterilaisissa luostareissa, kuten Enonkoskessa.
Luterilaisuus on jatkuvasti mennyt katoliseen suuntaan, vaikka samaan aikaan se ottaa etäisyyttä, juuri niihin  katolisiin opinkohtiin. Ulkoisesti kuitenkin korkeakirkollisuus mässäilee kaikella, joka liittyy visuaaliseen ja aistilliseen maailmaan. Harmi että kirkko rakennuksemme edelleen näyttävät jumppaseleilta, kuin kirkoilta :)

Jokainen joka vähänkin tuntee kirkonhistoriaa, tietää mitkä kristilliset suuntaukset ovat kasvavin suuntaus ja miksi juuri niitä vainotaan eniten? Tämä ei ole kannanotto David Herzogin puolesta, mutta kyseinen mies on meille oiva esimerkki siitä, miten vastaaviin henkilöihin suhtaudutaan.
Kun David Herzog puhui omalla tyylillään uskosta ja armolahjoista ja Ilosta. Niin mitä tekivät luterilaiset kirkot? haukkuivat pystyyn koko homman.
Miten suhtauduttiin Nokia Missioon Ja Markku Koivistoon? Miten Pirkko Jalovaara sai Isälliset Piispat ruoskimaan häntä sananvoimalla. Samaan aikaan katsotaan kuitenkin monia muita radikaaleja irtiottoja "luterilaisuudesta".
Näitä kaikkia ilmiöitä voidaan arvioida monista vinkkeleistä. Mutta syykin voi olla tässä, että papit ja piispat eivät tykkää, että joku oppimaton ihminen astuu heidän maaperällä ja opettaa heitä.
Papit tykkäävät kertoa mikä on oikea henki ja Mikä ei.

Eräs ystäväni kertoi kerran, että hän oli juuri tullut uskoon. Ja alkoi kertomaan tästä eräässä evankelisessa nuorisoillassa. Nuoret olivat innoissaan ja hyvin rohkaistuja tästä miehen kertomuksesta.
Mutta kertojan todistuksen estelijäksi tulikin pappi, joka ei pitänyt siitä, että uskoon tullut mies kertoi uskostaan näin. Vaikka nuorten reaktiot olivat pelkästään positiivisia ja moni innostui hänen todistamisestaan. Jälkeenpäin paikallinen pappi oli pelotellut nuoriaan, että kyseessä oli hurmahenki, eikä tuollainen tapa puhua uskosta ollut oikea. Oli oikea tai ei. Niin kyseinen juttu osoitti, että valitettavan useasti juuri papit ovat vastustamassa Henkeä.
Alku seurakunta kohtasi myös vastaavanlaisia haasteita, kun he kohtasivat perinteiset synagoga yhteisöt.


"Te niskuroijat, ympärileikatut mutta sydämeltänne ja korviltanne pakanat! Aina te olette vastustamassa Pyhää Henkeä -- niin kuin isänne, niin myös te!
Ap.t.7:51.KR-92

Artikkelin tarkoitus ei ole kovasanaisuudesta huolimatta mustamaalata seurakuntien vastuunkantajia. Vaan päin vastoin herättää lukijoita tutkimaan oppiensa lähteitä. Raamatun opetus selkeästi tuomitsee kaikenlaisen ajatuksen, jossa toinen ihminen astuu ihmisen ja Jumalan väliin. Tätä tietääkseni Martti Lutherkin opetti?
Ainoa Ihminen, joka tähän väliin mahtui ja mahtuu edelleen on Ylösnoussut Herra Jeesus. 
"yksi on välittäjä Jumalan ja ihmisten välillä, ihminen Kristus Jeesus". 1.Tim.2:5.
Ajatus palkatusta papistosta ei ole vieras millekkään kulttuurille. Ajatus papistosta, joka uhraa muiden puolesta, jotta muut saisivat keskittyä "maallisiin" askariin, kunhan muistavat velvollisuutensa uskontoaan kohtaan on yhtenäinen monissa kulttuureissa.
Antiikin Roomassa ja myös Juutalaisuudessa oli hyve antaa. Kristinuskokaan ei ole vapaa tästä ajatuksesta, vaikka teoriassa sitä pyritäänkin selittämään pois. Puhun tässä nyt sellaisesta antamisesta, jota voidaan verrata omavanhurskauteen. Sillä Raamattu selkeästi opettaa ja kertoo, että iloista antajaa Jumala rakastaa.
Totuus on kuitenkin että, jos sydän ei oo kääntynyt kaikki teot ovat lihan tekoja, ei Hengen.
Tästä Jeesus myös varoitti opetuslapsiaa, myös meitä. Juutalaiset olivat hurskaita omissa silmissään kun antoivat kymmenykset kaikesta ja lahjoivat Jumalaa jopa yli vanhempiensa. (Mar.7:8-13. Luuk.21:1-4.)

Varokaa tuomasta hurskaita tekojanne ihmisten katseltavaksi, muuten ette saa palkkaa taivaalliselta Isältänne.
Matt.6:1.KR-92.

Jopa suurimmat gansterit ja mahtavat kuninkaat ovat tarvinneet ammatti-papistoa. Tämä on sellainen kahden välinen sopimus. Kumpikin hyötyy ja kumpikin hyödyttää, kunhan näitä sääty suhteita ei sotketa.
Tätä ideologiaa korkeakirkollinen teologia pahimmillaan ajaa. Pappisvaltaa.
Ihmistä jolla on valta toiseen, jopa tuonpuoleiseen. Tämä "taikauskoinen" pelko ei ole nyky ihmisestäkään kadonnut minnekkään. Sanat ja uskonnot/uskomukset vain ovat muuttuneet.
Kainin tavoin Syntinen ihminen tahtoo itse asettaa ehtonsa, sille mikä on Hyvä Jumalalle. 
Raamatussa Jumala kuitenkin itse opettaa meitä. Me emme opeta Jumalaa.
Monet teologit ja korkeakirkolliset papit ajattelevat, että he monisanaisuudellaan ja hienoilla sanoilla puhuvat ihmiset pyörryksiin, ei pidä paikkaansa.

Raamatussa on eräs kertomus, jota suosittelen kaikille lukijoille. Eräs loistavat opettaja joka tunsi pyhät kirjoitukset kuin omat taskunsa, tuli puusepän luokse hakemaan totuutta. Hän meni Viisaan luokse keskellä yötä, koska hän olisi menettänyt kasvonsa, jos hänet olisi nähty päiväsaikaan. Hän joka oli kansan opettaja ei tiennytkään kaikkea. Mikä häpeä ( näin lihallisesti). Tämä mies tiesi paljon, mutta ei tiennyt mitään.
Usko ei synny siitä, että luetaan kirjoja ja todetaan että nyt olen valmis. Usko on Jumalan lahja. Usko myös näkyy ulospäin. Tämä Mies josta kerroin koki myös muutoksen myöhemmin. Hän nimittäin oli hautaamassa tätä suurta opettajaansa.(Joh.19:39)
Evankeliumi Johanneksen mukaan luku 3.

Jeesus opasti seuraajiaan seuraavasti, kun he kiistelivät kuka heistä on "pomo"
 Matt.20.
 26 Niin ei saa olla teidän keskuudessanne. Joka tahtoo teidän joukossanne tulla suureksi, se olkoon toisten palvelija,27 ja joka tahtoo tulla teidän joukossanne ensimmäiseksi, se olkoon toisten orja.