Elämä kovenee ja ideologia saa entistä fanaattisempia piirteitä.
Jossain vaiheessa elämäni alkoi olla täynnä väkivaltaa. Tavalliset ihmissuhteeni kariutuivat sen vuoksi. Ihmiset eivät jaksaneet samaa kuin minä. Vaikka en minäkään sitä aina jaksanut.
Olin kuitenkin oppinut jo tietynlaisen tavan elää elämääni. Moni ihminen ei elämässään varsinkaan aikuisiällä joudu koskaan väkivalta tilanteisiin, tai muihin vastaaviin, mutta minä ja me jouduimme, melkein päivittäin.
Me etsimme niitä ja me jouduimme niihin.
Suurin osa meistä oli työttömiä, ei kuitenkaan kaikki. Itse jouduin työttömäksi sen vuoksi, että minulla oli maiharit jalassa. Tämä oli työnantajani puolelta pelkkää vallankäyttöä.
Maihinnousu kengät olivat työtehtäviini kuuluva vaatetus ja kengät olivat tehtäviin sopivat.
Olin pidetty työntekijä, mutta hänelle en kelvannut. Nuorena henkilönä en myöskään tuntenut oikeuksiani.
Pari viikko työsuhteeni loputtua, tilalleni oli palkattu uusi työntekijä. Vaikka työsuhteen loppumisen syyksi oli kirjoitettu tuotannolliset ja taloudelliset syyt. Eli kyllä joku muukin osasi tehdä rikkkeitä....
Olen jälkeen päin miettinyt, että kyllä aikuisilla ihmisillä pitäisi olla tervetta ja aikuismaisempaa otetta nuoriin.
Työttömyys johti kuitenkin edelle mainittuihin asioihin, eli enemmän vapaa-aikaa enemmän ongelmia.
Nyt minulla oli aikaa aatteelle. Töitä en saanut, koska ei ollut koulutusta. En oikeastaan edes osannut sanoa miksi halusin. Olin väliinputooja. Yhteiskunta tyrkytti kursseja joihin en mennyt, koska ne ei ollut siellaisia joissa oisin halunnut olla.
Ammatinvalintaohjaaja pelkäsi edes katsoa minulaista ihmistä, joten hänestä ei ollut apua tulevaisuudelleni.
Urani ainoa vaihtoehto näytti siis olevan muualla.
Nuori mies ja tällainen tilanne? Tuolloin ei puhuttu nuoriso takuista tai muista. Oli ainostaan vain karenssit ja muut sanktiot. Oikeastaan kun jälkeenpäin ajattelen, kukaan ei halunnut auttaa nuortamiestä eteenpäin, sillä monet ammattilaiset olivat niin pinnallisia, että tuijotttivat vain papereita ja ulkonäköäni. He eivät nähneet muuta.
Olin rasisti, kuten moni heistäkin, mutta eri tavalla.Olin ideologiani sokaisema täysin. Nuoruuteni vuoksi en myöskään ymmärtänyt sitä.
Työpaikan menettäminen sai myös lisää vettä myllyyn, sillä nyt olin myös marttyyri. Kyllä siinä käytiin läpi suomen vapaamuurari luetteloita ja muita, kun etsittiin kaverin nimeä niistä. Olihan se selvää että jos työnantaja tuollai kohteli, niin hänen täytyi kuulua johonkin vihollis porukkaan? Oikeasti asia vain oli niin, että työnantaja oli yhtä dorka kuin minäkin omassa elämän asenteessaan :)
Väkivalta koneisto kadulla.
Meillä oli tiettyjä tapoja jolla loimme pelkoa kaupunkiin. Saatoimme ajaa pimeällä autolla ja seurata ihmisiä. Etsimme ulkomaalaisia tai muita vihollisia kaduilta. Yö aikaan varsinkin. Halusimme luoda kaupunkiin sellaisen ilmapiirin että kadut kuuluvat meille.
Todellisuudessa me kuuluimme kadulle, sillä emme ymmärtäneet vanhaa viisautta. Väkivalta ruokkii väkivaltaa ja seura tekee kaltaisekseen.
Hyökkäsimme rasismin vastaisten mielenosoittajien kimppuun ja osoitimme anarkisteille, että vaikka keski Euroopassa he ovat kovia hulinoimaan, niin täällä he ovat nallekarkin syöjiä.
Suomessa anarkistit eivät todellakaan olleet sitä, mitä ne ovat esimerkiksi Ruotsissa.
Suurin osa heistä oli kettutyttöjä, jotka kaihtoivat vakivaltaa. Me emme olleet kettu tyttöjä, emmekä todellaan kaihtaneet väkivaltaa.
Röyhkeys oli valttia kadulla, aika moni meni shokkiin, kun keskellä kirkasta päivää laittoi puukon kurkulle. Lausuen mukavia sanoja, kuten vedänkö? Jokainen tervepäinen ihminen voi mielessään miettiä, että onko tämä tervettä tai kannattaako sitä rueta tällasen takia riiteleen? Meille riitti vain se, että se joka juoksi karkuun ei ollut meikäläisiä.
Ihminen joka ei ole elänyt jengissä ei tunne näitä sääntöjä.
Tällaisista tempuista saimme maineemme. Ennen pitkään se näkyi myös kadulla. Ulkomaalaisten määrä väheni yöelämässä, eikä huumeitakaan tyrkytetty enään samaan malliin ihmisille, kuin mitä joitain vuosia sitten.
Toisaalta uhkakuvat vain olivat muuttunueet. Me olimme nyt uhka yleiselle järjestykselle.
Ensimmäisen kerran kun oli oikeudessa ja pidätettynä. Niin minulla oli kontullani 8 pahoinpitelyä, ryöstö, varkaus, varastetun tavaran halluspito, vapauden riisto, teräaseen hallussa pito yms.
Nämä olivat vain ne joista oli syytteet luettu. Tällä kerron vain sen, miten nopeasti tilanne pääsi muodostumaan yhden yönaikana. Tarvittiin vain yksi ilta kaupungilla ja läjä skinejä.
Muistan tutkijan sanoneen, että pari tällaistä kun olisi vielä ollut. Olisin joutunut vankilaan.
Nämä sanat olivat totta, vaikkakin vankila sai vielä odottaa.
Muistan kun olin ensimmäistä kertaa poliisi vankilassa, niin se oli minulle vain aatteen vuoksi tehtyä palvelusta. Veljien tapaan olimme ylpeitä teoistamme.
Lehdissä kirjoiteltiin juttuja skineistä jotka olivat mellakoineet ja rikkoneet yhteiskunta rauhaa maassamme.
Meille kaikki julkisuus oli plussaa, tällöin ei tarvinnut jakaa niin paljoo lentolehtisiä, koska media teki sen puolestamme.
Pidimme mediaa kuitenkin juutalaisten mediana, joka kirjoitteli vain pitääkseen keskiluokkaiset mummot ja papat kauhuissaan.
Todelliset ongelmat laitettiin syrjään ja keskityyttiin vain marginaaliin.
Me olimme myös se marginaali.
Jossain vaaiheessa muistelin kuitenkin, että minua myös omalta osaltani mietitytti nämä rikos asiat.
Ja mahdollinen vankeus. Vankila tuomioon kuitenkin suhtauduttiin hyvin vakavasti. Olihan se kaikilla tiedossa, että ennemmin tai myöhemmin sinne joudutaan. Jos vain on kunnon alanmies.Skini ja uusnatsi piireissä arvostettiin sellaisia miehiä, jotka olivat lusineet aatteen puolesta. Vankila itsessään ei ollut päämäärä. vaan se että mistä sinne joutui. Linnaan ei joudu parkkisakoista, vaan kunnon rötöksistä.
Yritin jossain vaiheessa kuitenkin hillitä itseäni jonkin aikaa. Halusin eroon toimintavasta jossa kiinni jääminen oli suuri. Tietenkin edelleen toimin porukan mukana, kuten aatteeseen kuuluikin. En ollut petturi enkä pelkuri.
Hommat hoidettiin, kuten aina.
Tutustuin myös mukaviin ihmisiin ja yritin olla myös tekemisissä "taviksien" kanssa.
En sitä silloin huomannut, mutta ymmärrän sen nyt. Ihmiset eivät halunneet olla lähelläni, koska olin eräänlainen magneetti ongelmille. Ihmiset eivät kestäneet luoda syvempää tuttavuutta kanssani, koska kukaan ei halunnut saada turpaansa. Tämä koski kaikkia. Kyllä joskus oli niinkin, että ihmiset jotka veljeilivät meidän kanssa saivat turpaansa muilta porukoilta. Hehän veljeilivät natsejen kanssa.
Muistan erään kerran, kuinka keverini hajosi kaupungille sen vuoksi, että ihmiset huusivat minulla että "vitun natsi". Ehkä se oli hänelle rankkaa? Minulle se ei ollut, sillä olin natsi. Ehkä tämä tyttö silloin olisi halunnut muuta? kuin sen mitä edustin pukeutumisella. Asia oli minulle selvä, kuten iskulausekkin kuului, white pride world wide. Olin ylpeä tunnuksistani joita kannoin.
Olin ylpeä siitä, että joku kadulla puolusti suomalaista nuorta.
Yksi kimmoke koko kiinnostukseeni skinin aatetta kohtaan oli juuri se, että kaupunkiimme oli tullut paljon ulkomaalaisia takavuosina. Eivätkä he kaikki todellakaan olleet mitään turvapaikan hakijoita.
Siihen aikaan myös hiphop oli nousussa ja minua ihmetytti, kuinka suomessa asuvat nuoret voivat ihailla mustien jengien rikoksia ja huumeiden käyttöä.
Heh varmaan osa heistä ihmetteli samaa minusta. Miten joku voi ihailla ideologiaa, jonka yksi tärkeimmistä tehtävistä on tuhota kanssa ihmisiä.Vaikka olihan se muutakin.
Oli tietenkin paljon muutakin mitä ihmiset joutuivat todistamaan kanssani.
Minulle oli kuitenkin selvää, että ideologiani oli kaiken tällaisen tavallisen yläpuolella. Olin aivopessyt itseni siihen. Siksi en osannut ymmärtää niitä, joille sellainen elämäntapa oli vierasta. Tokin murehdin myös, sitä että ihmiset kaikkosivat. Olinhan kuitenkin ihminen ja tunteellinen itsekkin.
Kovan pinnan alla, olin kuten muutkin. Rakkautta tarvitseva ihminen.
Muistan että minä jopa rukoilin kerran, että jos Jumala minut suojelee vankilalta, niin lopetan väkivallan tekemisen. Tämä rukous oli myös merkki siitä, että missään vaiheessa elämääni en ollut lakannut uskomasta Jumalaan. En vain ymmärtänyt ja tuntenut häntä.
Hormoonit ja moottoripyörä miehet.
Kadulla pyöriminen, ja yöelämä tutustutti myös moniin uusiin tuttavuuksiin. Kaikki tuttavuudet eivät olleet niin järkeviä. Niissä porukoissa missä pyörin, järkevät ihmiset ja etenkin järkevät elämäntavat olivat muutenkin harvassa :).
Olimme aina vastustaneet hormooneja ja muita kemikaaleja. Vastustimme niitä edelleen, mutta kiinnostus kuntoiluun ja voiman tekemiseen oli kova.
Pari kaveria oli solminut joitain yhteyksiä tyyppeihin, jotka kertoivat anabolisten aineiden vaikutuksesta.
Myös haittavaikutuksista.
Itsekkin kokeilin lähinnä pillereita, venkkuja, thai nappeja, winstrolia ja tietty efedriiniä.
Näillä voima pillereillä pitäisi tappelut sujua paremmin, kun jaksaa voimailla enemmän.
Useampi kaveri kokeili myös, homma oli aluksi ihan hanskassa. Käyttö oli pientä, vaikka se näkyi ja kuului muualla. Ainakin se antoi itsevarmuutta. Alkoholin nauttiminen kuurin aikana oli kielletty, sillä tiesimme että se sekoittaisi pään. Eikä se olisi ideologialle hyvää meriittiä.
Pilleri kauppiaita oli monenlaisia, me olimme tekemisissä lähinnä niiden kanssa jotka olivat "alanmiehiä" eli jakoivat saman aatemaailman. Vaikka teimme rikoksia, emme koskaan pitäneet itseämme rikollisina.
Me emme hyväksyneet tai halunneet olla tekemisissä narkkareiden kanssa. He olivat meille myös vihollisia. Toisaalta kun mietin, osa bodareista oli aloittanut hormooneilla, mutta myöhemmin seonneet amfetamiiniin yms. Lopulta tappaneet itsensä. Näitä oli meidänkin kulmilla. He olivat myös haastavia kaverita. Osa ei nimittäin tykänneet skineistä. Oli siinä sitten vääntöä, kun sai vastaansa hormooni hirviöitä.
No toisaalta se osoitti miten lähellä oli narkki maailma ja hormooni kauppa.
Kuten joku joskus sanoi "sama paska eri paketissa".
Meillä oli firman siunaus asialle ja käyttäminen opetettiin. Olihan monille vanhemmille nahkapäille hormoonit tutumpia. Ajattelimme aina, että parempi pitää puolensa kadulla, kun ottaa jalat alle.
Kukaan ei siinä vaiheessa ajatellut lapsia tai perheen perustamista.
Myöhemmin olen miettinyt, että aika hullua hommaa oli tuo, että sekoitettiin vihan ideologiaa, hormooneja ja kerrottiin se kahdella kymmenellä. Näillä kertoimilla saatiin tuhoa aikaa. Niin itsessämme, kuin ympäristössämme. Toisaalta asioille vain naurettiin, mutta kyllä se pönttö oli joskus aika sekaisin, kun mentiin yökerhoon, ja ihan siinä mielessä, että annetaan porukoille turpaa. Kun muut menivät diskoihin tapaileen naisia ja tanssimaan, niin me menimme sinne lähinnä sikaileen. Siinä sitten pilattiin muidenkin ihmisten illat.
Tässä vaiheessa pääsimme vielä beereihin. Mutta jossain veiheessa meillä oli porttikielto 90% kaupungin paikoista. Ja se johtui yksistään siitä, että meitä oli liikaa ja ihmiset pelkäsivät.
Jonku kerran virkavaltakin tuli kapakkaan. Sen vuoksi, että homma meni joukkotappeluksi.
Perus juopot olivat myös meidän sponsoreita. He jaksoivat aina ihailla meitä. Heidän mielestään me olimme sankareita. Me annoimme neekereille turpaa ja olimme isänmaallisia nuoria miehiä :)
Nykyään osa vanhoista "tutuista" istuukin nuissa kuppiloissa ja varmaan ihailee juuri niitä samoja miehiä :)
Monet lähiö kapakoiden miehet myös olivat kovia kokeneita, ehkä hekin kantoivat mukanaan jotain tunnemöykkyä, kuin osa meistäkin.
Osa porukoista kiinnostui liikaa hengailemaan moottoripyörä miesten kanssa. Meille se oli ihan normaalia, että oltiin kavereita, vaikka heillä oli eri säännöt ja eri kerhot. Me emme kokeneet tarvetta samankaltaisuuteen. Moni tatuointi taiteilija oli motoristi ja sitä kautta osa heistä tuli tutuksi.
Pari kaveria kuitenkin alkoi hengailla heidän kanssa liikaa, joka johti siihen että riitauduimme heidän kanssaan. Myöhemmin kuulimme, että kaveri oli niissä piireissä pelkkä tähdenlento.
Kusetti heitä siinä missä meitäkin. Tämä riita kuitenkin tulehdutti osan porukan välejä niin, että porukka ei meinanut pysyä kasassa. Katkeruus ja viha aiheutti porukassa kuitenkin sen, että halusimme tiivistää enemmän omaa porukkaamme. Oli vain yksi porukka jota tuli seurata.
Kohti vankilaa.
Värväsimme uusia kasvoja porukkaamme ja kerroimme heille hyvin selvästi,ettei petturuutta sallita. Tällä viittasimme pariin kaveriin jotka lähtivät kokeileen muita piirejä.
Homma lähti taas uusille urille, toiminta jatkui entiseen malliin. Mutta hommaan oli tullut jotain uutta ja vaarallista. Järjestimme tappeluita uusille jäsenille.
Näillä tappeluilla koulutimme muita ja samalla osoitimme osalle porukalle, että ollaan tosissaan.
Kerrankin psyykkasimme erästä nuorta kaveria haastamaan riita erään "kokelaan" kanssa.
No homma äityi siihen, että tappeluhan siitä syntyi. Me katsoimme sohvalta kun kaverit tappeli ja meistä se oli hauskaa kun veri lensi. Hulluinta koko hommassa oli se, että kaikille tämä oli OK.
Myös taistelijoille. Kutsuimme sitä koulutukseksi.
Jossain vaiheessa elämääni huomasin olevani väsynyt moniin juttuihin. Osa kavereista oli lähtenyt kulkemaan eri suuntiin, töitä ei saannut, eikä elämässä ollut otetta. Ote oli vain ideologialla ja sillä väkivalla joka kuului elämään. Myös pelko oli tullut osaksi elämää. Vihollis porukat olivat aina väijymässä tai poliisit. Kyllä sellainen elämäntapa vie voimat ja järjen.
Pahinta oli, että yksi lähtijöistä oli paras kaverini ja hänen oharinsa oli tehnyt syvän viillon omaan elämääni.
Pari kaveria oli joutunut myös vankilaan. Kävimme heitä siellä katsomassa myös.
Paikka vaikutti karulta, mutta etäiseltä. Totuus oli ettei tarvinut enään kauaa odottaa, kun itse sinne jouduin.
Saarnamies kadulla.
Sain myös kadulla erikoisen vieraan, eräs kristitty mies oli alkanut esiintyä elämässäni useaan otteeseen.
Hän oli myös entinen rikollinen ja jengi nuori. Hän oli tehnyt parannuksen ja liikkui monesti yöllä kaupungissa kertoen uskon asioista. Hän ei myöskään pitänyt skineistä, mutta hän halusi kuitenkin sivuutta sen, koska
hänellä oli jotain perempaa kerrottavaa meille.
Pari kertaa hän oli pelastanut yhden kaverini tappelusta ja puukotukselta.
Joskus juttelimme kadulla, hän puhui Jeesuksesta ja minä kuuntelin, vaikka en oikeen ymmärtänyt koko asiaa. En voinut olla Jeesuksen seuraaja kuten hän, koska halusin olla natsi.
Ajattelin kuitenkin että olen kristitty. Olihan Klaanin ideologia minulle tuttu.
Todellisuudessa minä en ollut kristitty, vaan paremminkin jumalattoman ideologian vanki.
Elämäntapani ja ajatusmaailmani olivat hyvin kaukana niistä opetuksista joita Jeesus seuraajilleen antoi. Sitähän kristillisyys lyhykäisyydessään on. Jeesuksen seuraamista. Minä kuitenkin seurasin tuossa vaiheessa elämää toista profeettaa.
Minulle jäi kuitenkin mieleen miehen kertomukset. Ehkä eniten minulle kuitenkin jäi mieleen kaverin kertomuksen hänen aikaisemmasta elämästään, ennen uskoontuloa.
Hänellä oli uskottavuutta silmissäni.
Yleensä pidin uskovaisia nynnyinä, jotka olivat lähinnä tietynlaisten perheiden lapsia ja kasvaneet kultalusikka suussa. Jotka kyllä olivat yhtä ilkeitä kuin muutkin, mutta olivat vain syntyneet sellaisiin perheisiin.
Oikeastaan kokemukseni olivat lähinnä pinnallisia ja negatiivisia. En oikeastaan koskaan ollut kohdannut tämän tapaista julistajaa. Oli meidänkin porukoissa omat julistajat, jotka kalastelivat ihmisiä meidän porukoihin. Eräästä kaveristani kerran sonottiinkin että hän on kuin uskovainen joka haluaa "käännyttää" ihmisiä. Oli siis jokin asia mikä yhdisti :)
Joitain viikkoja myöhemmin tuli vastaamme mustamies keskellä kaupunkia. Hän tuli kohti meitä. Ajattelin heti että hän haluaa tapella tai jotain. Aloitimme perinteen mukaan hänen solvaamisen ja nimittelyn.
Meillä oli yleensä sanahallussa näissä jutuissa.
Hän tuli luoksemme ja sanoi, että Jumala rakastaa meitä ja Jeesus pelastaa.
Ihmettelin mielessä, että hullu kaveri. Hän tuntee meidät ja näkee tunnuksemme ja silti haluaa kertoa asiaansa meille. Hän kertoi meille Jumalasta joka rakastaa myös skinejä.
Julistaja oli vain väärän värinen. Kävimme häneen käsiksi ja käskimme hänen painua takaisin afrikkaan huutelemaan.
Ihmiset katselivat meidän touhujamme, mutta kukaan ei puuttunut. Musta evankelista oli heitä rohkeampi. Myöhemmin olen ymmärtänyt, että voiman ja rohkeuden hänenlle antoi Jumala.
Jälkeenpäin olen syvästi kunnioittanut hänen rohkeuttaan. Hän vain julisti meille evenkeliumia.
Olimme varmasti sen ilosanomat tarpeessa, moni asia olisi ollut toisin, jos siinä vaiheessa Jumala olisi pysäyttänyt minut. Sen aika ei vielä kuitenkaan ollut. Olin sen verran kovapäinen, ja syvällä maailmassani, että minun kasvattamiseen tarvittiin minun oma ymmärrykseni. Jumala halusi näyttää minulle vielä, mihin ideologiani minut vie.
Ilman tulevia vankila vuosia, en varmastikkaan olisi oppinut ymmärtämään asioiden todellisuutta.
Lyhytkin tuomio olisi vain hetkellisesti hidastanut toimintaani.
Kaupungissa oli paljon muitakin jengejä, myös ulkomaalaisille ja siksi aluksi ajattelinkin, että kaveri kuuluu heihin. Halusin tuoda esiin tämän kertomuksen, koska hänen rohkeutensa siinä hetkessä teki vaikutuksen myös minuun.
Kaikki nämä kohtaamiset Jumalaan uskovien kanssa liittyivät hauskasti yhteen. Sillä aikaisemmin en ollut tavannut heistä ketään, enkä oikeastaan ollut kohdannut uskovia ihmisiä näin suoraa.
Näiden tapahtumien jälkeen ei mennyt enään kauaa, kun olin poliisivankilassa ja nyt pysyvästi.
Vuodet kiven sisässä.
Ensimmäinen tieto siitä, että nyt ollaan menossa vankilaan. Pysäytti minut varmasti ensimmäisen kerran, koko sen hetkisen elämänvaiheeni aikana. Olin tullut elämässä sellaiseen kohtaan, jossa jouduin maksamaan niistä teoista joita olin ideologiani vuoksi tehnyt ja joutunut tekemään.
Se oli sitä aatteen asepalvelusta. Pidimme itseämme myös sotavankeina. Ympäröivä maailma minkä näimme oli hyvin toisenlainen, kuin tänä päivänä. Sota ja väkivalta näytteli monissa rooleissa. Suunnittelimme paljon asioita, jotka tänä päivänä vaikuttavat suoraa sanottuna, mielipuolisilta ja hulluilta. Jostain syystä se mitä Breivik teki pari vuotta sitten Norjassa sai minut muistamaan, että noin moni meistäkin ajatteli. Breivikin kaltaiset teot ja ajattelu olivat tuttuja. Toki eihän kukaan sellaisia tehnyt. Breivikin teot ovat ihan oma lukunsa. Mutta tähdennän vain sen, että kun kuulin Norjan tapahtumista kesällä 2011. Ymmärsin breivikin ajattelun. Moni ihminen joka ajautuu tuohon maailmaan, näkee maailman ihan toisin. Sitä on vaikea ulkopuolisen ymmärtää, mutta itse kun ei ole ollut ulkopuolinen, vaan osa samaa sairasta maailmaa. Jumalalle kiitos, että sain pois pääsyn siitä maailmasta.
Olin viettänyt meilkein kuukauden poliisi vankilassa kuulusteltavana. Poliisi vankila oli karu paikka. Siellä syötiin styroksi astioista, nukuttiin ohuella muovi patjalla. Juomavesi tuli pikkuhanasta.
Valo paloi yötä päivää ja nukkuminen onnistui vain peiton alla. Joka sekin oli ohut lakana.
Aino ikkuna ulos, oli katonrajassa oleva kapea ikkuna. Sieltä katselin ympäröivää maailmaa, ja mietin välillä syntyjä syviä.
Kahvia sai automaatista ja kaikki sellainen kulki vartijan kautta.
Aamu alkoi aina kuulusteluilla. ja päivällä jatkui. Illat sai miettiä asioita ja poltella tupakkaa kopissa.
Hyvä puoli siellä oli, että sinne sai tuoda ruokaa ja tavaraa ulkopuolelta.
Ulkona en käynyt olleenkaan koko sen reissun aikana, olihan jo pelkän raittiin ilman haistaminen jo elämys.
Kovin paikka oli se hetki, kun äitini tuli ensimmäisen kerran käymään siellä.
Kukaan muu ei saanut käydä kuin lähiomainen.
Siinä sitä sitten juteltiin likaisessa kopissa, likaisen puhelimen kautta omalle äidille asioita.
Vaikka itse ymmärsi asiat ja kestin sen ajan, niin se teki kipeetä, kun joutui katsomaan omaa äitiään kyynel silmässä. Jossain niillä paikoilla myös ajattelin ensimmäistä kertaa, että onko tämä kaikki oikeesti tän arvosta. Ja olenko oikeasti saanut mitään hyvää aikaa aatteen nimissä?
Se oli hyvin konkreetinen ja toisaalta myös hyvin ahdistava tunne. Sellaisia tunteita harvoin tulee ihmisille eteen, milloin tietää että nyt ollaan niissä kohdissa elämää, kun on tapahtumassa jotain erilaista ja peruuttamatonta.
Sellissä oli aika miettiä juttuja, lähinnä kuitenkin mietin kaikkea muuta kuin rikostani. Mietin että kelle kostan ja mitä teen paremmin, kun pääsen pois. Luin myös paljon kirjoja, myös raamattua tuli luettua. Vaikkakin sieltä löysin vain tekstiä juutalaisista.
Jeesus silti persoonana kiinnosti. Myös katu evenkelistan sanat pyörivät mielessä.
Mutta siinä vaiheessa rakkauden aate oli minulle vieras. En antanut anteeksi, enkä kääntänyt toista poskea. Koska se oli heikkoutta. En halunnut olla heikko. Jeesus oli minulle sovittaja, mutta häntä en halunnut seurata.
Usko ei silloin ollut vielä elävää. Se oli lähinnä kulttuuria ja ulkoa opittuja juttuja.
Kristinuskosta löysin lähinnä niitä puolia joilla sain perusteltua itselleni omia toimintojani.
Pyhä Henki ei tällöin ollut kirkastanut minulle raamatun tekstejä, luin vain kirjaimia sillä henkeä niissä ei ollut.
Ensimmäinen yö vankilassa, oli hauska jälleen näkeminen monen kaverin kanssa. Olihan se hauska jutella kavereiden kanssa, kuin sitä ennen oli jutellut vain kuulustelijan kanssa ja olinhan ollut melkein kuukauden betonikopissa. Ilman mukavuuksia :)
Kevereiden kanssa naurettiin ja vitsailtiin, uni ei meinannut tulla millään. Kun jutut piti puhua halki.
Aamulla alkoikin minun sen hetkisen elämän pisin matka. Joka pituudeltaan tuli kestämään melkein neljä vuotta. Minut oli haettu kotoa yöllä poliisi ratsiassa, enkä sen jälkeen tullut näkemään mitään omia tavaroita tai muuta seuraavaan neljään vuoteen. Matkani pituutta en tietenkään tuossa vaiheessa vielä tiennyt.
Kaikki oli uutta, vankila ja sinne sopeutuminen.
Vankilassa oli myös omat haasteensa. Suurinosa vangeista oli päihteiden käyttäjiä. Eli narkkeja. Ulkopuolella he olivat vihollisia ja parasiitteja. Vihasimme heitä, koska he edustivat meille valkoisen miehen rappio kuvaa.
Vankilassa kuitenkin he olivat enemmistö. Ja monet asiat olivat siksi siellä vaikeempia.
Vankilassa oli myös erikoinen sääntö, siellä kaikki olivat 95% rasisteja, mutta kukaan ei silti tykännyt skineistä. Tämä oli asia jonka oppi nopeesti. Olin skini, siksi että koin ideologian omakseni. Se oli jonkinlaisen pohdinnan tulos. Suurille osalle rasismi oli vain asenne, eikä ideologia.
Pilleri kauppa ja jengit olivat siellä myös arkipäivää. Moni rikollinen oli alhainen myös sen suhteen, että kukaan ei puhunut suoraa, vaan koko homma oli yhtä kieroilua ja paskan puhumista.
Vankila ei ollut kuten elokuvissa. Vankila oli suomeksi sanottuna paska paikka, jossa suurinosa väestössä oli epäonnistujia ja luovuttajia, osa myös jää sellaiseksi.
Itse yritin selviytyä siellä normaaleilla keinoille, pysyä erossa kaikesta. Joitain tappeluita siellä oli, eikä lusiminen ollut aina helppoa henkisesti. Olin kuitenkin nuori ja vailla tällaista kokemusta. Armeija aika oli pisin kokemus suljetusta tilasta ja sekin oli asia erikseen. Armeijassa säännöt tulivta ylhäältä, kun vankilassa ne tulivat alhaaltapäin.
Tuomio tuli alas.
Ensimmäinen kerta kun sain kuulla tuomioni, oli se todella musertava hetki. Tuomio oli kova ja sitä oli kovennettu siksi, että rikokset joita olin tehnyt olivat viha rikoksia. Minut oli tuomittu kovemmin siksi, koska olin skini ja uusnatsi. Edustin lautamiehille ihmistä ja arvomaailmaa, joka ei kaivannut sääliä. Kukaan ei kuitenkaan huomannut, että olin samaan aikaan myös nuori mies. Joka nuoruutensa tunnossaan oli eksynyt seuraamaan sellaista ideologiaa, joka aiheutti viime sodissa miljoonien ihmisten kuoleman.
Jota sen omat johtajat omalla itsekkäällä käytöksellä aiheuttivat kansalleen, jota väittivät myös rakastavan.
Tuomion kuullessani mietin myös ensimmäistä kertaa elämässäni itsemurhaa.
Vankilassa itsemurhat ovat arkipäivää. Minusta oli kauheaa ajatella, että tulin viettämään parhaat vuoteni jossain paska läävässä. Ja kaikkein pahinta oli se, että minä olin itse sen kaiken aiheuttanut omilla valinnoillani. Vaikkakin sen ymmärtämiseen meni vielä vuosia. Ääri ideologioiden vaarallisuus on juuri siinä, että ne eivät tarjoa mitään tilalle, kun niiden illuusio romahtaa. Ihminen jää yksin. Veljeys ja muut unohtuvat.
Skini aatteen veljeys osoittautui tyhjäksi.
Yksi monista syistä mikä sai minut ymmärtämään kyseisen ideologian valheen, oli sen jatkuva paasaaminen veljeydestä. Olin monta kertaa ollut pieksämässä pettureita ja muita tyyppejä, jotka olivat toimineet firmaa kohtaan väärin. Olin myös nähnyt selkään puukotusta ja kieroilua. Näissä piireissä oli yleisesti se vika, että niin moni halusi olla "fuhrer" eli johtaja. Toiminta yleensä särkyi siihen, että porukat tappelivat keskenään, eikä kukaan nähnyt toiminnan kokonaiskuvaa.
Veljeyden harha osoittautui kuitenkin todeksi vankilassa. Huomasin ettei sinne kukaan pitänyt yhteyttä, eikä kukaan veljistä käynyt katsomassa. Paljon lupailtiin ja paljon kirjoiteltiin.
Monilla oli vain halua saada minut pois linnasta ja jatkaa samoja ratoja. Olisihan minulle ollut nyt runsaasti katu uskottavuutta. Vankilat ovat osa aatteen asepalvelusta.
Totuus oli kuitenkin ettei vankilassa lusinut muut kuin minä itse, ja ketkä siitä kärsivät uhrin lisäksi olivat ne ihmiset jotka oikeesti välittivät minusta.
Jossain veiheessa kyllästyin veljien lupauksiin, aloin miettimään, että onko tässä aatteessa oikeesti järkeä. Vankilassa luin paljon, myös aatteen kirjallisuutta. Mietin ja suunnittelin myös mielessäni uutta toimintaa ja ryhmien organisointia. Mutta jotenki ne kaikki vaikuttivat oikeassa elämässä täysin turhalta.
Kun todellisuudessa kaikki olivat jo ihan romuna, eikä kukaan välittänyt kenestäkään.
Sekin kävi myös mielessä, että olin aina pitänyt itseäni ja ideologiaa jotrnkin muita parempana.
Nyt kuitenkin olin siellä missä oli yhteiskunnan pohjasakka. Minä myös, se oli tosi asia jota oli vaikea selittää toiseksi. Vaikka elimme erilaista elämää ja eri arvopohjista käsin, niin kaikkien tie oli lopulta sama.
Vankilat ovat täynnä ihmisiä, jotka ovat jossain kohdin antaneet periksi ihmisyydelle.
Kansallissosialismi on lähtökohdiltaa kuten muutkin vastaavat aatteet ihmisvihamielinen ideologia, jonka perimmäinen tarkoitus ei ole minkään rodun tai rauhan säilyttäminen. Vaan tuhoaminen.
Tätä oli ja ovat jotkut ideologiat pahimmillaan.
Tämä ideologia joka ei välittänyt omista eikä muistakaan. Ehkä Joseph Goebbels edustikin kaikesssa hulluuudessaa ko ideologian tulosta?
Hän tapatti itsensä, vaimonsa ja kaikki lapsensa. Jokainen heistä oli tämän hulluuden uhreja. Ehkä lapset antavat vanhemmilleen kaiken anteeksi Jumalan valtakunnassa, jossa kaikki ihmisten ideologiat ovat vain menneisyyttä ja pois pyyhittyjä.
Ilm.21:4-5. KR-38.
ja hän on pyyhkivä pois kaikki kyyneleet heidän silmistänsä, eikä kuolemaa ole enää oleva, eikä murhetta eikä parkua eikä kipua ole enää oleva, sillä kaikki entinen on mennyt." Ja valtaistuimella istuva sanoi: "Katso, uudeksi minä teen kaikki". Ja hän sanoi: "Kirjoita, sillä nämä sanat ovat vakaat ja todet".
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti