perjantai 18. joulukuuta 2009

Piispan hiippa vaihtui porton merkiksi.


Ruotsissa on valittu piispaksi maailman ensimmäinen avoimesti lesboksi julistautunut henkilö.
Eva Brunne, joka on aiemmin toiminut muun muassa Sundbybergin ja Flemingsbergin seurakuntien kirkkoherrana, sai Tukholman hiippakunnan piispan vaalissa 413 ääntä, kun vastaehdokkaana ollut Hans Ulfvebrand sai 365 ääntä.
Asiasta kertoo ruotsalainen XQ-sivusto (homojen propaganda lehti)
Brunne elää rekisteröidyssä parisuhteessa pappi Gunilla Lindénin kanssa.
Parilla on kolmevuotias poika. Brunne vihittiin papiksi 1978 Lundin hiippakunnassa.
(MTV3)

Ruotsista siis kuuluu vain hyvää. Lesbo Piispa ja elää sodomistisessa suhteessa toisen "papin" kanssa ja ompa heillä vielä lapsikin. Oi kuinka liikuttavaa, nyt olemme saaneet mukavan media lemmikin tästä sateenkaari perheestä, joka ei ole yhtä inhottava ja vastenmielinen mitä sovinistinen hetero perhe, joka elää luolamies aikakausien säännöillä, jossa mies ( Isä) on perheenpää.

Järkyttäviä uutisia ei voi muuta sanoa, jopa täysin sekulaariset ihmisetkin nauravat kirkolle.
Room.2:24. On kirjoitettu: "Teidän vuoksenne pakanakansat pilkkaavat Jumalan nimeä."

Tällainen ilveily ja Jumalan pilkka on sitä mitä raamattu sanoo "Koira palaa oksennukselleen", ja: "Pesty sika rypee rapakossa." 2.Piet.2:22.

Nämä piispoiksi ja papeiksi tekeytyvät syöpä paiseet eivät ymmärrä miten suurta vahinko he aiheuttavat kirkolle ja seurakuntalaisille.
Room. 2:22 joka sanot, ettei saa tehdä huorin, itse teet huorin; joka kauhistut epäjumalia, kuitenkin olet temppelin ryöstäjä;
Piispasta ei tee piispaa se, että hänet on kutsunut luopioitunut kirkko, piispa ei voi olla ihminen joka kuvittelee olevansa Raamatun yläpuolella halveksien Jumalan armoa, omilla saatanallisilla teoillaan.

Ruotsin kirkko lähti seuraamaan pienen ja äänekkään vähemmistön etuja, ja minkä kustannuksella. Voiko Luterilainen kirkko enään järkyttää ketään? En ottaisi asioita niin raskaasti, mutta koska olen kristitty niin tällaisten asioiden edessa ihminen ei voi tuntea muuta kuin sitä vanhurskasta vihaa näitä Pilkkaajia kohtaan.
Tällaisten surkeiden paimenten kohdalla pitäisi käyttää symboolisesti samaa asennetta, mikä oli Piinehaksella. 4.Moos.25:7-18.
Joka varsin radikaalilla teolla käänsi Jumalan vihan pois israelilaisista.

Tänä päivänä me tarvitsemme samaa uskon paloa, ja antaumuksellista rakkautta Jumalamme sanaa kohtaan (Raamattu).
Joku voi tulkita tämän avoimeksi homo vihaksi, mutta Raamattu sanoo rakastakaa hyvää ja vihatkaa pahaa, poistakaa paha keskuudestanne.
Nyt olisi aika heitää nämä Saatanan rakit ulos Jumalan Pyhästä temppelistä, ja luovuttaa heidät saatanalle ennen kuin on liian myöhäistä.

Vaikka media antaa varsin yksipuolisen kuvan siitä, että kirkot maailmassa olisivat liberaaleja, niin se kuva on väärä. Sillä ortodoksinen kirkko mm on katkaissut välinsä ruotsin luterilaiseen kirkkoon, ja amerikan homo vihkijät ovat saaneet aikaan sekarorron episkopaalisessa kirkossa.
Kysyn vaan,Kuka olikaan se hajottaja?
Afrikan kirkot ovat myös huolissaan eurooppalaisten liberaalisista asenteista.

Ruotsin kirkon vihkimis leikit ovat saaneet myös ns porvoon sopimuksen kriisiin.
Viro, latvia, liettua, ja englannin anglikaanin kirkko kieltäytyi osallistumasta tähän siunaus operaatioon.
Yhdysvaltojen ELCA luterilainen kirkko hyväksyi homoseksuaalien papiksi vihkimisen, kuinka asian päättämisen hetkellä tornado kaatoi kokouspaikan kirkon katolta ristin.
Ehkä tämä yhtäkkinen tornado oli merkki siitä, että asiat tulevat menemään todella vakavaan suuntaan.
Risti joka tuhoutui kirkon katolta oli myös merkki, että ristin merkitys todella murskataan tämän äänekkään vähemmistön toimesta.
Raamattu on varoittanut näistä sortavista susista, jotka ovat vain palkkalaisia eikä heidän herransa ole Kristus vaan raha.
Tahdon myös tuoda esiin, että skandinaaviset luterilaiset lahkokirkot edustavat vain marginaalisen vähemmistön ääntä. Maailmassa koko muu kristikunta puhuu hyvin selkeästi tällaista porttoutta vastaan.
Vaikka meillä täällä luterilaisuus on enemmistön "uskonto" niin maailmalla sillä ei ole edustajia juuri nimeksikään.

Laitan tähän loppuun vielä viestin, mikä tuli Kenian luterilaiselta kirkolta.

Tämä on 12.11.2009 kokoontuneen Kenian evankelis-luterilaisen kirkon eksekutiivikomitean lausunto koskien Ruotsin kirkon ratkaisua vihkiä 8.11.2009 Uppsalan katedraalissa piispanvirkaan ei vain naista, vaan myös lesbo.


Me Kenian evankelis-luterilaisessa kirkossa olemme järkytyksen, epäuskon ja pettymyksen tuntemuksin ottaneet vastaan uutiset siitä, kuinka maailman suurimmat kirkot taukoamatta ahkeroivat luodakseen uskonnottoman yhteiskunnan.

Edellisessä lausunnossamme ilmaisimme jo huolemme ELCAn (Evangelical Lutheran Church of America) ratkaisusta avata seurakunnallisen viran hoito samaa sukupuolta olevien pariskuntien jäsenille. Nyt emme voi kuin surren ihmetellä sitä, kuinka Ruotsin kirkko, joka uskonpuhdistusaikana oli Raamatullisen reformaation tukipilari, on nyt valinnut luopumuksen tien vihkiessään itselleen lesbopiispan.

Näin ollen - samoin kuin edellisessä lausunnossamme - toteamme, että:

1. tuomitsemme mitä jyrkimmin tämän surkean ja raamatunvastaisen kehityksen kirkossa, joka kantaa suuren uskonpuhdistajan, Martti Lutherin nimeä;

2. nämä kirkot ovat hylänneet sen uskon, jota kristikunta on aina tunnustanut, aina apostoleista ja kirkkoisistä asti, ja joka yhä tunnustetaan vanhan kirkon uskontunnustuksissa;

3. nämä kirkot ovat avoimesti hylänneet Raamatun aseman Jumalan sanana;

4. luterilaisille tri Martti Luther nimenomaan vapautti kirkon ihmisauktoriteettien kahleista ja johti sen inhimillisen filosofoinnin spekulaatioista Jumalan sanan alle;

5. tahdomme muistuttaa niitä luterilaisia kirkkoja, jotka vihkivät naisia sanan ja sakramenttien hoitamisen virkaan, että tämä onneton käytäntö on kristikunnassa uutuus, joka alkoi vasta viisikymmentä vuotta sitten, ja todellakin on 'hengellisen lesbolaisuuden' lähde aikamme kirkoissa;

6. me tuomitsemme seksuaaliset kieroutumat kaikissa ilmenemismuodoissaan;

7. Jumalan suunnitelma ja tarkoitus avioliitolle täyttyy vain heteroseksuaalisessa (yhden miehen ja yhden naisen) elinikäisessä suhteessa;

8. tällä teollaan Ruotsin kirkko rakkaudettomalla ja kylmällä tavalla jättää huomiotta homoseksuaalisuuden kahleissa elävien hengellisen tilan;

9. samaa sukupuolta olevien avioliitot eivät ole vain vastoin Jumalan tahtoa - kuten Raamattu selvästi ilmaisee - vaan myös vakavassa ristiriidassa luonnollisen, luodun yhteiskunnallisen järjestyksen kanssa;

10. tämä ratkaisu - mikä lienee kaikkein vakavinta! - ei ole mitään vähempää kuin sen muuttavan rakkauden voiman kieltämistä, jonka me tunnemme pelastajassamme Jeesuksessa.

keskiviikko 9. joulukuuta 2009

Joulu ja monien uskomusten juhla


Joulu ja kristillisyys.

Sana joulu on laina sana germaanisesta kielestä, sanasta yule. Joka tulee meille suomeen tietenkin ruotsista. Talvipäivän seisausta on juhlittu ja vietetty ympäri maailmaa, jo satoja vuosia ennen Kristuksen meidän Herramme syntymää.

Joulu oli myös muinaisen Pohjolan suurten jumalien juhlaa kuten odinin ja thorin.
Pohjolassa poltettiin joulupölkky eli koko kuusi ja syötiin joulukinkkua (luultavasti odinin porsas). yulena scandinaavit joivat simaa reilusti, koska sima oli uskomusten mukaan odinin pyhittämää. Pohjoisella pallonpuoliskolla talvi päivän seisauksella oli monta merkitystä.
Ihmiset ensinnäkin elivät maasta ja aurinko oli heille tärkeä. Ja koska päivä alkaa pitenemään joulusta lähtien, niin talvi päivän seisauksena eli yulena otettiin myös aurinko vastaan,
josta alkoi luonnon oma kiertokulku juhla.
Edelleen joulun aikoihin saatetaan polttaa kokoja, jotta pimeys symboolisesti väistyisi.
Koska myös skandinaavinen mytologia on hyvin sakava ja vaihteleva eri heimojen kesken, niin yhden perinteen mukaan balder on auringon jumala. Ja koska pallo symboloi aurinkoa, niin on syytä miettiä onko joulukuusen pallot peräisin juuri tästä perinteestä.

Suomessakin esiintyvä olkipukki on läpeensä pakanallinen kapistus. Shamanistinen perinne sanoi, että kun ihminen pukeutui pukiksi, niin hän muuttui siksi.
Turkki yleensä käännettiin toisin päin ja päähän laitettiin sarvet, näillä oli jotain tekemistä hedelmällisyys riittejen kanssa.
Nykyisestä joulupukki varustuksesta on jätetty sarvet pois, johon on varmasti vaikuttanut kristillinen kulttuuri, sillä eihän joulu ukkoa haluttu yhdistää vanhaan vihta housuun eli paholaiseen.
Joulu sauna on myös hyvin tärkeä joulun vietossa. Uskottiin, että joulu tonttu asui saunan kiukaassa ja tälle sitten uhrattiin erinäisiä asioita.

Roomalaiset olivat kulttuurejen ja kansojen sulatusuuni jossa vallitsi monenlaisia tapoja ja variaatioita talven ja auringon synnyn juhlasta. Kuten Persialainen mithra kultti, jonka papit odottivat aurinko Jumalan paluuta. Saturnalia juhla monine tapoineen on hyvin lähellä meidän nykyistäkin joulu kulttuuria pikku jouluineen, koska roomalaiset viettivät ns ”pikku saturnaalia” useita viikkoja ennen oikeaa juhlaansa. Sekin oli monesti ahmimisen, haureuden ja juopottelun juhlaa alusta loppuun, ja joka käyttäytyi toisin, niin häntä pidettiin tylsänä.
Saturnaalia juhlaan kuuluivat myös leivonnaiset ja lahjojen antaminen sekä tietenkin sian syöminen.
Roomalaiset koristelivat saturnaalia juhlan aikaan katuja ja koteja laakerin seppeleillä ja vihreillä oksilla ja kaikki kaupan käynti vähennettiin ja orjillekkin yleensä annettiin tällöin vapauksia toimia isäntiensä kanssa tasa veroisesti. Roomalaisten lasten juhla Juvenalia osui myös talvipäivän seisauksen aikoihin.

Kaksoisviran maat jotka edustavat varhaisinta kulttuuri aikakautta. Ovat myös pitäneet sisällään erinäisiä talvipäivän juhlia. Kuten epä-jumala tammuksen syntymä päivää.
Myös mesopotanialainen zagmug eli synti uhri, sijais kärsijä.
Tämän olennon juhlaa pidettiin välttämättömänä jotta kansa puhdistautuisi synneistä, ja maan kuningas antoi zagmukille vallan yhdeksi päiväksi. Eli zagmug sai yhden päivän ajaksi kuninkalta kaiken vallan.
Tämä initaatio riitin suorittivat mardukin papit. Zagmuk surmattiin sitten ja se vei manalaan mukaansa kansan synnit. Tällaiset sovitus uhrit ja sijais kärsijät ovat kuin irvikuvaa Kristuksen sovituksesta hyväksemme.

Kaikkien maailman uskonnot ovat peräisin kaksoisvirranmaasta, ja siksi ne muistuttavat hyvin paljon toisiaan. Myös babylonialaiset koristelivat vihreän havupuun koristeilla ja sen sanottiin olevan tammuksen puu joka edusti ikuista elämää ja symbolisoi vihreydeltään kuolemattomuutta.
Ja joka vuosi Tammuksen (dumuz) syntymää juhlittiin. Tammuksen puoliso oli myös hänen äitinsä ishtar. Tällaisilla kuolevilla jumalilla on pitkät perinteet, rakkaalla lapsella on monta nimeä.
horus ja isis egypti, mater matuta rooma, kiinan budhalaisilla armon jumalatar ja lapsi.
Kaksoisvirranmaat näyttelevät suurta osaa ihmiskunnan uskonnollisessa historiassa.
Sillä kaikki uskonnot lähtivät Babyloniasta, joka oli nimrodin perustama.
Näin vääränlaiset uskonnolliset tavat ja tottumukset levisivät myös juhla päiviin.

Nykyään meillä suomessakin joulu on kahden kulttuurin juhlaa. Siinä on paljon pakanallisia tapoja, kuten Joulupukki, ja 1800-luvulta asti joulukuusi. olkipukkeja ja joulutaikoja ym ym.
Puhumattakaan joulun hengestä jolloin ihmiset mässäilevät ja ahmivat. Joulun jälkeen on surullisen kuuluisia iskunlauseita lehdet pulloon, kuten eroon joulukiloista ym.
Mitä tekemistä näillä on Jeesuksen kanssa.

Joulun kristillinen sanoma on jäänyt pimentoon. Miksi? no uskonnot itse myös rahastavat joulusta, ja harjoittavat haureutta maan kuninkaiden ja kauppiaiden kanssa.
Amerikkalainen coca cola joulupukki on kapitalismin ja kulutus hysterian uusi ikoni.
Eihän coca colaa voi Jeesuksella myydä,
No tutkitaan pari asiaa, miksi pakanallinen juhla päivä kuitenkin osuu saman hetkeen kuin kristillisen kirkon juhla päivä messiaan syntymisen muistoksi.

Jeesuksen syntymäjuhlan ajoittaminen jouluun
Joulun päivämäärä on sivutuote Jeesuksen kuoleman ja ylösnousemuksen päivämäärien määrittämisestä kristinuskossa. Jeesuksen syntymän ajankohdasta ei ole tarkkaa tietoa, koska Raamattu kertoo siitä vain lyhyesti Luuk.2:8–14 sekä Matteuksen 1. luvun lopussa.
Kristinuskon ensimmäisinä vuosikymmeninä Jeesuksen katsottiin kuolleen juutalaisen kuukalenterin Nisan-kuukauden 14. päivänä. Kun Jerusalemin temppeli tuhottiin vuonna 70jkr, irtautui kristinusko lopullisesti kokonaan juutalaisuudesta, eikä kuukalenterin ylimääräisiä päiviä kontrolloivaa juutalaista Sanhedrin-neuvostoa enää ollut.
Latinaa puhuvat kristityt yrittivät siirtää merkkipäivän juliaaniseen kalenteriin ja vuoteen 220 mennessä yleiseksi käsitykseksi oli vakiintunut 25. maaliskuuta.
Kreikkaa puhuvat kristityt puolestaan säilyttivät merkkipäivänä 14. päivän ja valitsivat kuukaudeksi kreikkalaisen aurinkokalenterin Artemision-kuukauden, koska juutalaisen Nisanin tapaan se sisälsi kevätpäiväntasauksen. Kun 300-luvulla juliaaninen kalenteri syrjäytti kreikkalaisen myös kreikankielisessä maailmassa, Artemisionin 14. päivästä tuli 6. huhtikuuta.

Ensimmäisellä ja toisella vuosisadalla kristityt sovelsivat Jeesukseen samaa periaatetta kuin juutalaisiin profeettoihin: hänen katsottiin kuolleen joko sikiämis- tai syntymäpäivänään. Kahden mahdollisen kuolinpäivän (25. maaliskuuta ja 6. huhtikuuta) vuoksi Jeesuksen syntymäpäivälle oli siis seuraavat neljä eri vaihtoehtoa, kun sikiämisen ja syntymisen välillä katsottiin olleen tasan yhdeksän kuukautta:
• 25. maaliskuuta – latinalaisen käsityksen mukaan, jos Jeesus kuoli syntymäpäivänään • 25. joulukuuta – latinalaisen käsityksen mukaan, jos Jeesus kuoli sikiämisensä vuosipäivänä • 6. huhtikuuta – kreikkalaisen käsityksen mukaan, jos Jeesus kuoli syntymäpäivänään • 6. tammikuuta – kreikkalaisen käsityksen mukaan, jos Jeesus kuoli sikiämisensä vuosipäivänä
Yleisimmäksi kristittyjen käsitykseksi muodostui vuoteen 220 mennessä, että Jeesuksen kuolinpäivä oli hänen sikiämisensä vuosipäivä ja näin ollen hänen syntymäpäiväkseen oli pääteltävissä latinalaisen käsityksen mukaan 25. joulukuuta
ja kreikkalaisen käsityksen mukaan 6 tammikuuta.
Idän kristityt omaksuivat latinalaisten kristittyjen käsityksen 300- ja 400-luvuilla – lukuun ottamatta armenialaisia kristittyjä, jotka nykyäänkin juhlivat Jeesuksen syntymää 6. tammikuuta. Silti 6. tammikuuta, joka omaksuttiin idästä länteen loppiaisen päivämääräksi, on nykyäänkin itäisille kristityille joulua suurempi juhla idän tietäjien saapumisen ja myös Jeesuksen kasteen vuosipäivänä.
Kiista päivämäärien 25. joulukuuta ja 6. tammikuuta välillä ratkesi latinalaisissa maissa 350-luvulla, jolloin paavi Julius I kehotti kristittyjä juhlimaan 25.12.
Jeesuksen syntymäpäivää samana päivänä, joka keisari Aurelianuksen ajoista oli tunnettu "voittamattoman auringon päivänä".

Vaikka Jumalan pojan syntymä muisto juhla osuu samalle ajankohdalle, niin se ei tarkoita, että kirkko olisi näin tehnyt vasiten, vaan kuten edellä mainitussa tutkielmassa tuli esiin.
Niin kirkon perinne tulee Juutalaisuudesta. Kuten Juutalaisetkin juhlivat silloin jerusalemin temppelin vihkimisen juhlaa. Olihan myös Jeesus itse tehnyt omasta ruumistaan uuden temppelin.
Mar 14:58
"Me olemme kuulleet hänen sanovan: 'Minä hajotan maahan tämän käsillä tehdyn temppelin ja rakennan kolmessa päivässä toisen, joka ei ole käsillä tehty'."
Joh. 2:18-21.
Niin juutalaiset vastasivat ja sanoivat hänelle: "Minkä merkin sinä näytät meille, koska näitä teet?" Jeesus vastasi ja sanoi heille: "Hajottakaa maahan tämä temppeli, niin minä pystytän sen kolmessa päivässä". Niin juutalaiset sanoivat: "Neljäkymmentä kuusi vuotta on tätä temppeliä rakennettu, ja sinäkö pystytät sen kolmessa päivässä?" Mutta hän puhui ruumiinsa temppelistä.

Totta kai näissä allegorioissa on aina omat ongelmansa. Mutta Toki Vanhojen Juutalaisten juhlien
hylkääminen on myös yhtä perusteltua, kuin vanhojen pakannalisten juhlien hylkääminenkin.
Kristinusko saavutti voiton ja monet pakanalliset tavat vain hävisivät kokonaan.
Myös 25 joulukuuta on vanhastaan pakanallista juhla aikaa, mutta juuri Jeesuksen Syntymä juhla viestittää tästä voitosta. Ei aurinko mitään voi pelastaa, aurinko on Jumalan luoma ja Jumalalle kuuluva.
Jumala lähetti oman poikansa meille neitseestä syntymisen kautta, ja se on meille osoituksena todellisesta odotuksesta ja voitosta pimeydestä.
Jeesusta voimme todella Juhlia joulukuun 25päivä ilman omantunnon tuskia tai salaliitto teorioita.
Jouluna on Hyvä muistaa Vapahtajaamme, ja hänen syntymäänsä meille.
Jumalan Poika tuli Ihmiseksi, pieneksi lapseksi. Siksi myös jokainen pieni lapsi on arvokas jo hedelmöityksestä alkaen.

Nykyinen yltiö humanismi tahtoo riisua myös uskon kaikesta vilpittömyydestä.
Kirkko voitti pakanuuden ja kirkko on Kristuksen ruumis. Valo joka loisti paimenille, loistaa myös meille joulun sanomassa.

Luuk.2:11-14.
teille on tänä päivänä syntynyt Vapahtaja, joka on Kristus, Herra, Daavidin kaupungissa. Ja tämä on teille merkkinä: te löydätte lapsen kapaloituna ja seimessä makaamassa." Ja yhtäkkiä oli enkelin kanssa suuri joukko taivaallista sotaväkeä, ja he ylistivät Jumalaa ja sanoivat: "Kunnia Jumalalle korkeuksissa, ja maassa rauha ihmisten kesken, joita kohtaan hänellä on hyvä tahto!"

Ihmiset tykkäävät katsella da vinci koodia ja ratkoa arvotuksia, kunhan ne koskevat kirkkoa ja Jeesusta. Mikä tahansa mikä liittyy kirkon häpäisyyn kiehtoo.
Jehovan todistajat ovat tästä hyvä esimerkki, he yhdistelevät asioita ja lankoja toisiinsa, ja saavat sen rationaalisen päättelyn avulla näyttämään järkevältä.
Kuten joulun vieton pakanuus. Joulu on sana, eikä kukaan sano meille, että emme voi viettää torstai illan saunailtaa, koska se on thorin päivänä.

Jos viemme tulkinnat näin pitkälle, niin voimme kohta hylätä myös pääsiäisen vieton ja messiaan, koska onhan kaikki maailman uskonnot täynnä messiaita.
Johdonmukaisuus on säilytettävä.
Jouluna ei ole hyvä pitää tapoja jotka liittyvät pakanuuteen, kuten ei lapsille tarvi opettaa tontuista ja joulupukeista, koska niillä ei ole mitään tekemistä Jeesuksen syntymän kanssa. Jouluna ei ole pakko ahmia, koska kristittyä ohjaa usko ja uskon hedelmiä ei ole mässäily. Jouluna ei ole pakko tuoda joulu kuusta kotiinsa tai olki pukkia.
Joulu voi olla myös kristityn juhla, Jeesuksen syntymän muisto päivänä.
Jos meidän kulttuurissa olisi edes ripaus kristillisyyttä, niin joulun henki voisi todella olla kristillinen, eikä pakanallinen, sillä myös materian palvonta epä-jumalan palvelusta.
1.Tim.6:11. Mutta sinä, Jumalan ihminen, pakene semmoista, ja tavoita vanhurskautta, jumalisuutta, uskoa, rakkautta, kärsivällisyyttä, hiljaisuutta.
Joulun sanoman vääristymä tulee esiin myös siinä, että opetamme lapsia siihen, että joulupukki tuo lahjat, eikä lahjat toisillemme annettuna tarkoita sitä, että välitämme toisistamme. Onko oikein, että Joulu ukko peittää alleen sanoman antamisesta. Kuka antoi lahjat lapsille, rakkaat vai joulupukki?
Myös Jeesukselle tuodut lahjat olivat osoitus tästä kunnioituksesta.
Onko mikään niin valheellista, että joku perkeelen hedelmällisyys riitin ryökäle tuo lahjat ja lapset pelkäävät häntä.
Eikö myös lapsille ole hyvä opettaa, että lahjojen antaminen on osoitus siitä, että on ilo antaa. Iloisempi on antaa kuin ottaa. Joulupukin valheellisuus on törkeää lapsen vedätystä.
Joulupukki ei ole pyhä Nikolaus, sillä joulupukki eli jo kulttuurissamme jo ennen kristinuskoa.
Tällaiset ontuvat selitykset kuvaavat vain ihmisten taipumuksia palvella vanhoja epä-jumalia.
2.Kor. 9:7. Antakoon kukin, niinkuin hänen sydämensä vaatii, ei surkeillen eikä pakosta; sillä iloista antajaa Jumala rakastaa.
Matt.2:11. Niin he menivät huoneeseen ja näkivät lapsen ynnä Marian, hänen äitinsä. Ja he lankesivat maahan ja kumarsivat häntä, avasivat aarteensa ja antoivat hänelle lahjoja: kultaa ja suitsuketta ja mirhaa.

Jeesus lapselle tuodut lahjat olivat vilpitön rakkauden osoitus lahjojen antajilta.
Miksi siis muuttaisimme tämän hienon eleen joksikin muuksi.
Ennen vanhaan joulupukki saattoi antaa myös vitsoja ilkeille lapsille.
Perkeleen (joulupukki) mukana kulki ennen ns musta pietari, jolla peloteltiin lapsia, että se laittaisi lapset mustaan säkkiin.
Tällaisten tapojen kyseinalaistaminen ei ole kovin vaikeaa. Lapsille ja myös vanhemmille ei ole myöskään oikein opettaa lahjan arvoa ja lahjojen paljoutta, vaan lahjan ideaa, eli rakkauden teko.
Tätähän tietenkin kapitalismi vastustaa, koska se on markkinoinut joulun materialismiksi. Lapset on opetettu ahneuteen, kuka tyytyy vähään jos naapurin seppo saa pleikkarin lahjaksi ja itse saa vaan villa sukat. Tällä haluan vaan osoittaa, että vanhemmilla on velvollisuus opettaa myös lapsille asioiden arvostamista. Vähän ei tarkoita sitä, että se ei olisi paljon.
Köyhä antaa vähästään ja rikas liiastaan. Pienet asiat ratkaisevat.

Kaikille lukijoille oikein Hyvää Joulua ja Muistakaa, että Vapahtajamme Jeesus Kristus tahtoo antaa meille rakkaudesta ikuisen elämän. Niin antakaamme mekin toisillemme rakkauden lahjoja ja tekoja.
Siunattua Joulun odotusta teille kaikille, Toivoo Markku.

sunnuntai 6. joulukuuta 2009

Polykarpoksen kirje Filippiläisille


--> -->Polykarpos oli Apostoli Johanneksen oppilas. Polykarpos syntyi n69jkr, ja oli Smyrnan piispa. Hän koki marttyyri kuoleman vuonna 155jkr. Hänet luetellaan Apostoliseksi isäksi.

Polykarpos ja vanhimmat, jotka ovat hänen kanssaan, Jumalan kirkolle, joka on Filippissä; armo teille ja rauha Jumalalta Kaikkivaltiaalta ja Jeesukselta Kristukselta, meidän Pelastajaltamme, moninkertaistukoon.
Minä iloitsin teidän kanssanne suuresti Herrassamme Jeesuksessa Kristuksessa, että te otitte vastaan todellisen rakkauden seuraajat, ja saatoitte heidät tielleen, niinkuin teille sopii – nuo miehet, ympäröity pyhillä siteillä, jotka ovat niiden diadeemit, jotka todella ovat Jumalan ja meidän Herramme valittuja; ja että kestävä uskonne juuri, joka oli tunnettu muinaisista ajoista lähtien, elää nyt ja kantaa hedelmää Herrallemme Jeesukselle Kristukselle, joka kesti jopa kuoleman kohtaamisen syntiemme puolesta, jonka Jumala herätti löysättyään tuonelan siteet, ja johon te uskotte, vaikka ette nähneet Häntä, sanoin kuvaamattomalla ilolla ja täynnä kunniaa Tuohon iloon monet haluavat astua sisään, niin kuin te tiedätte, että armosta te olette pelastetut, ette teoista, vaan Jumalan tahdosta Jeesuksen Kristuksen kautta.
Siksi vyöttäkää lanteenne ja palvelkaa Jumalaa pelossa ja totuudessa, hyläten turhuuden ja tyhjän puhumisen ja monien vääryyden, sillä te olette uskoneet Häneen, joka nosti Herramme Jeesuksen Kristuksen kuolleista ja antoi Hänelle kunnian ja valtaistuimen Hänen oikealla puolellaan; häneen, jolle kaikki oli tehty alamaiseksi, mitä on taivaassa ja mitä on maan päällä; häneen, jota palvelee jokainen olento, jolla on henki; joka tulee tuomitsemaan eläviä ja kuolleita; jonka veren Jumala vaatii niiltä, jotka eivät tottele Häntä. Hän, joka nosti hänet kuolleista, tulee nostamaan myös meidät, jos me teemme Hänen tahtonsa ja kuljemme Hänen käskyissään ja rakastamme niitä asioita, joita Hän rakasti, kieltäytyen kaikesta epäoikeudenmukaisuudesta, petollisuudesta, rahan rakastamisesta, pahan puhumisesta, väärästä todistamisesta; eikä kostamalla pahaa pahalla tai loukkausta loukkauksella tai lyöntiä lyönnillä tai kirousta kirouksella; vaan muistamalla sanat, jotka Herra puhui opettaessaan; älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi. Antakaa anteeksi ja teille annetaan anteeksi. Armahtakaa, että saisitte armon. Millä mitalla mittaatte, sillä teillekin mitataan; ja jälleen, siunattuja ovat köyhät ja ne, joita vanhurskauden tähden vainotaan, sillä heidän on Jumalan valtakunta.
Nämä asiat, veljeni, minä kirjoitan teille liittyen vanhurskauteen, en siksi, että vaadin tätä itseltäni vaan siksi, että te pyysitte minua. Sillä en minä ole eikä kukaan muukaan kaltaiseni ole kykenevä seuraamaan siunatun ja kunnioitetun Paavalin viisautta, joka tultuaan teidän keskuuteenne opetti teille kasvoista kasvoihin, tuon päivän ihmisille, sanaa totuudesta huolella ja varmuudella; joka myös ollessaan poissa kirjoitti teille kirjeen, josta, jos te tutkitte tarkkaavaisesti, te kykenette rakentamaan teille annetulle uskolle joka on meidän kaikkien äitimme, toivon seuratessa perässä ja rakkauden kulkiessa edellä -–rakkaus Jumalaan ja Kristukseen ja lähimmäistämme kohti. Sillä jos kukaan viettää aikaansa näiden kanssa, hän on täyttänyt vanhurskauden käskyn, sillä se, jolla on rakkaus, on kaukana kaikesta synnistä.
Mutta rahan rakastaminen on kaikkien murheiden alku. Tietäkää siksi, että me emme tuoneet mitään tähän maailmaan mukanamme, emmekä voi kantaa mitään pois, varustakaamme itsemme vanhurskauden sotavarustuksella, ja opettakaamme itsemme ensin kulkemaan Herran käskyssä; ja sitten myös vaimojamme kulkemaan siinä uskossa, joka on heille annettu, ja rakkaudessa ja puhtaudessa, hoivaten omia aviomiehiään kaikessa totuudessa ja rakastaen kaikkia miehiä yhtäläisesti siveydessä ja harjoittaen lapsiaan Jumalan pelon harjoittamisessa. Meidän leskiemme tulee olla kirkasmielisiä Herran uskoa koskettaen, tehden esirukousta taukoamatta kaikkien miesten puolesta, kieltäytyen panettelusta, pahan puhumisesta, väärästä todistamisesta, rahan rakastamisesta ja kaikesta pahasta, tietäen että he ovat Jumalan alttari, ja että kaikki uhrit ovat huolella tutkittuja eikä mikään pakene Häneltä, ei heidän ajatuksistaan tai aikomuksistaan tai yhdestäkään sydämen salatuista asioista.
Tietäen, että Jumalaa ei pilkata, meidän tulee kulkea Hänen käskynsä ja Hänen kunniansa arvoisesti. Samalla tavalla diakonien tulee olla virheettömiä Hänen vanhurskautensa läsnäolossa, niin kuin Jumalan ja Kristuksen diakonit eikä ihmisten; ei panettelijoita, ei kaksikielisiä, ei rahan rakastajia, kärsivällisiä kaikessa, sääliviä, tarkkaavaisia, kulkien Herran totuuden mukaan; Herran, josta tuli kaiken pappi. Sillä jos me olemme Hänen tahtonsa mukaiset tässä nykyisessä maailmassa, me tulemme saamaan myös tulevaisuuden maailman, sen mukaan kuin Hän lupasi meille nostaa meidät kuolleista, ja että jos me pidämme itsemme Hänen arvoisinaan, myös me hallitsemme Hänen kanssaan, itse asiassa jos meillä on usko. Samalla tavalla myös nuorten miesten täytyy olla virheettömiä kaikessa, huolehtien puhtaudesta ennen kaikkea ja hilliten itsensä kaikesta pahasta. Sillä on hyvää pidättäytyä maailman himoista, sillä kaikki himo sotii Henkeä vastaan, ja huorintekijät tai veltot ihmiset tai itsensä miesten kanssa saastuttajat eivät peri Jumalan valtakuntaa, eivätkä ne, jotka tekevät sopimattomia asioita. Sen tähden on oikein kieltäytyä kaikista näistä, alistaen itsenne vanhimmille ja diakoneille niin kuin Jumalalle ja Kristukselle. Neitsyiden tulee kulkea virheettömyydessä ja puhtaassa ymmärryksessä.
Ja vanhimpien tulee myös olla sääliviä, armollisia kaikille miehille käännyttäen takaisin harhaan menneet lampaat, vieraillen kaikkien heikkojen luona eikä jättäen huomiotta leskeä tai orpoa tai köyhää, vaan aina toimien sen puolesta, mikä on kunnioitettavaa Jumalan ja ihmisten katsellessa, kieltäytyen kaikesta vihasta, ihmisten kunnioituksesta, epäoikeudenmukaisesta tuomiosta, ollen kaukana kaikesta rahan rakastamisesta, eikä herkkiä uskomaan mitään ketään ihmistä vastaan, ei kiireisiä tuomiossa, tietäen, että me olemme kaikki synnin velassa. Jos me siis pyydämme Herraa, että Hän antaisi meille anteeksi, myös meidän tulisi antaa anteeksi: sillä me olemme Herramme ja Jumalamme silmien edessä, ja meidän kaikkien tulee seisoa Kristuksen tuomioistuimella ja jokainen tulee vastaamaan itsestään. Palvelkaamme siksi Häntä pelolla ja kaikella kunnioituksella, niin kuin Hän itse antoi käskyn, ja apostolit, jotka saarnasivat evankeliumia meille ja profeetat, jotka julistivat etukäteen Herramme tulemisen; ollen innokkaita koskettamaan sitä mikä on hyvää, pidättäytyen loukkauksista ja vääristä veljistä ja niistä, jotka kantavat Herran nimeä tekopyhyydessä, jotka johtavat tyhmiä miehiä harhaan.
Sillä jokainen, joka ei tunnusta, että Jeesus Kristus on tullut lihaksi, on antikristuksesta, ja joka ei tunnusta ristin todistusta, on paholaisesta, ja joka vääntää Herran sanoja omiin himoihinsa ja sanoo, ettei ole ylösnousemusta eikä tuomiota, tuo mies on Saatanan esikoinen. Siksi hylätkäämme monien turhat teot ja heidän väärät opetuksensa, ja kääntykäämme sanaan, joka on annettu meille alusta alkaen, ollen kirkkaina rukouksessa ja säännöllisiä paastoissa pyytäen kaikkinäkevää Jumalaa rukouksilla, että Hän ei saattaisi meitä kiusaukseen, sen mukaan kuin Herra sanoi, henki tahtoo mutta liha on heikko.
Siksi taukoamatta pitäkäämme lujasti kiinni toivostamme ja vanhurskautemme vilpittömyydestä, joka on Jeesus Kristus, joka otti meidän syntimme omaan ruumiiseensa puulle, joka ei tehnyt mitään syntiä, eikä petosta tavattu Hänen suustaan, vaan meidän tähtemme Hän kesti kaiken että me eläisimme Hänessä. Älkäämme siis tulko Hänen kärsimisensä matkijoiksi, ja jos me kärsimme Hänen nimensä tähden, kunnioittakaamme Häntä. Sillä Hän antoi tämän esimerkin meille omassa persoonassaan ja me uskoimme tämän.
Minä vakavasti siis kehotan teitä kaikkia olemaan tottelevaisia vanhurskauden sanalle ja harjoittamaan kaikkea kestävyyttä, jonka myös te näitte omilla silmillänne siunatuissa miehissä Ignatius ja Zosimus ja Rufus, ja myös muissa, jotka tulivat keskuudestanne, niin kuin myös Paavali itse ja muut apostolit; ollen vakuutettuja, että kaikki nämä eivät juosseet turhuudessa vaan uskossa ja vanhurskaudessa, ja että he ovat osoitetuilla paikoillaan Herran läsnäolossa, jonka kanssa he myös kärsivät. Sillä he eivät rakastaneet tätä maailmaa, vaan Häntä, joka kuoli meidän puolestamme ja nostettiin Jumalan kautta meidän tähtemme.
Pysykää siksi lujina näissä asioissa ja seuratkaa Herran esimerkkiä, olemalla kestäviä uskossa ja muuttumattomia veljeskunnan rakkaudessa toisianne kohtaan, kumppaneita totuudella, kilpaillen Herran hellyydessä halveksimatta ketään ihmistä. Kun voitte tehdä hyvää, älkää viivytelkö, sillä säälimättömyys johtuu kuolemasta. Olkaa kaikki alamaisia toisillenne, seurustellen, virheettöminä pakanoiden keskuudessa, että hyvistä teoistanne sekä te saisitte ylistystä että Herraa ei pilkattaisi teissä. Mutta voi sitä, jonka kautta Herran nimeä pilkataan! Siksi opettakaa kaikille miehille kirkkautta, jossa myös itse kulkekaa.
Minä olin äärimmäisen murheellinen Valensin puolesta, joka ennen oli vanhin keskuudessanne, koska hän on niin välinpitämätön virasta, joka oli hänelle annettu. Siksi minä varoitan teitä, että pidättäytykää te petollisuudesta, ja olkaa te puhtaat ja totuudessa. Kieltäytykää kaikesta pahasta. Mutta hän, joka ei voi hallita itseään näissä asioissa, kuinka hän vaatisi tätä toisilta? Jos mies ei pdättäydy petollisuudesta, hän tulee kuvien palvonnan saastuttamaksi, ja tullaan tuomitsemaan kuin joku pakanoista, jotka eivät tiedä Herran tuomiota. Emmekö tiedä, että pyhät tulevat tuomitsemaan maailman, niin kuin Paavali opettaa? Mutta minä en ole löytänyt teissä mitään sellaista, enkä ole kuullut, niiden parista joiden kanssa Paavali työskenteli, jotka olivat hänen kanssaan alussa. Sillä hän kehui teitä kaikissa niissä kirkoissa, jotka tuohon aikaan tiesivät Jumalan, sillä me emme tunteneet Häntä niin kuin nyt. Siksi olen äärimmäisen surullinen hänen ja hänen vaimonsa puolesta, jolle Herra suokoon todellisen katumuksen. Olkaa te siksi itse myös selviä, älkääkä pitäkö sellaisia kuin vihollisia, vaan palauttakaa heidät kiusaukseen lankeavina ja virheen tehneinä jäseninä, niin että pelastaisitte koko teidän ruumiinne. Sillä tekemällä niin te ylennätte toisenne.
Sillä minä olen vakuuttunut siitä, että te olette hyvin harjoittuneet pyhissä kirjoituksissa, eikä mikään ole teiltä salattua. Mutta minulle tätä ei ole suotu. Vain niin kuin on sanottu näissä kirjoituksissa, älkää olko vihaisia älkääkä tehkö syntiä, ja älä anna auringon laskea vihasi ylle. Siunattu on hän, joka tämän muistaa, ja minä luotan että tämä on teissä. Nyt Jumala ja Herramme Jeesuksen Kristuksen Isä ja ikuinen ylipappi, Jumalan Poika Jeesus Kristus, rakentakoon teitä uskossa ja totuudessa ja hellyydessä ja pahan välttämisessä ja pitkämielisyydessä ja kärsivällisyydessä ja kestävyydessä ja puhtaudessa, ja suokoon Hän teille osan ja annoksen pyhiensä keskuudessa, ja meille teidän kanssanne ja kaikille, jotka ovat taivaan alla, jotka uskovat Herraamme ja Jumalaamme Jeesukseen Kristukseen ja Hänen Isäänsä, joka nosti Hänet kuolleista. Rukoilkaa kaikkien pyhien puolesta. Rukoilkaa myös kuninkaiden ja valtojen ja ruhtinaiden puolesta, ja niiden puolesta jotka vainoavat ja vihaavat teitä ja ristin vihollisten puolesta, että hedelmänne olisi silminnähtävä kaikkien ihmisten keskuudessa, että te olisitte täydelliset Hänessä.
Te kirjoititte minulle, sekä te itse että Ignatius, kysyen että jos joku menee Syyriaan, hän kantaisi sinne kirjeet teiltä. Ja tämän minä teen, jos saan sopivan tilaisuuden, joko minä itse tai hän, jonka lähetän myös teidän puolestanne lähettiläänä. Ignatiuksen kirjeet, jotka lähetettiin meille hänen kauttaan, ja muut, niin monta kuin meillä on, me lähetämme teille sen mukaan kuin on tarvetta; ne jotka on liitetty tähän kirjeeseen, joista on teille suurta hyötyä, sillä ne sisältävät uskoa ja kestävyyttä ja kaikenlaista mielen ylennystä, joka on yhteydessä Herraamme. Lisäksi koskien Ignatiusta itseään ja niitä, jotka olivat hänen kanssaan, jos teillä on mitään varmoja uutisia, kertokaa meille.
Minä kirjoitan näitä asioita Crescensin kautta, jonka käskin luoksenne viime aikoina ja nyt jätän teidän haltuunne: sillä hän on kulkenut virheettömästi kanssamme, ja uskon, että myös teidän kanssanne samalla tavalla. Mutta te saatte hänen sisarensa haltuunne kun hän tulee luoksenne. Jääkää hyvästi Herrassa Jeesuksessa Kristuksessa, ilolla, te ja kaikki, mikä on teidän. Aamen.

lauantai 5. joulukuuta 2009

Klemensin ensimmäinen kirje korinttilaisille

Kirjoitettu Roomassa vuonna 96jkr. Kirje oli vahvasti mukana ehdolla, kun raamattumme kirjakokoelmaa aikoinaan päätettiin. Tämä jäi pois mm. siksi, että Klemens oli ’Pietarin opetuslapsi’, eikä tavannut henkilökohtaisesti Jeesusta. Klemens I oli Rooman Piispa ja Apostolinen Isä. Kirjeen oli kääntänyt kreikasta englanniksi Charles H. Hoole vuonna 1885, ja tämä on suomennettu tuosta Hoolen käännöksestä 28.-31.12.2001.

Johdanto
Jumalan kirkolta, joka toimii Roomassa, sille Jumalan kirkolle, joka toimii Korintissa, niille, jotka on kutsuttu ja pyhitetty Jumalan tahdossa Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta. Armo ja rauha moninkertaistukoon teille Kaikkivaltiaalta Jumalalta Jeesuksen Kristuksen kautta!

Luku 1.
Niiden äkillisten ja toistuvien onnettomuuksien ja epäonnien tähden, veljet, jotka ovat tulleet yllemme, me oletamme, että me olemme yhä hitaammin kiinnittäneet huomiota niihin asioihin, joista puhutte keskuudessanne, rakkaat, ja siihen väärään ja epäpyhään kansankiihotukseen, outoon ja vieraaseen Jumalan valituille, jota muutamat vahvamieliset ja itsekeskeiset henkilöt ovat lietsoneet sellaisella hulluuden asteella, että teidän kunnianarvoisa ja kuuluisa nimenne, kaikkien ihmisten rakastamisen arvoinen, on suuresti pilkattu.
Sillä eikö hän, joka on viipynyt keskuudessanne, eikä ole vahvistanut teidän elävintä ja vahvinta uskoanne, eikä ole ihaillut selvää ja näkyvää hurskauttanne Kristuksessa, eikä ole julistanut teidän upeaa vihamielisyyden poislaittamista, eikö häntä ole katsottu teidän täydellisen ja erehtymättömän viisautenne siunauksen arvoiseksi?
Sillä te teitte kaiken kunnioittamatta ihmisiä, ja kuljitte Jumalan laeissa alistaen itsenne niille, jotka teitä hallitsevat, ja antaen ansaitsemansa kunnioituksen niille vanhimmille, jotka ovat keskuudessanne. Nuoria miehiä te neuvoitte ajattelemaan sellaisia asioita kuin olla selvä ja totinen. Naisia te kehotitte tekemään kaiken virheettömyydessä ja kunnoittaen ja puhtaalla omallatunnolla rakastaen ansaitusti omia aviomiehiään, ja te opetitte heitä selviytymään talojensa tilanteista vakavuudella, pitäen mielessä tottelevaisuuden säännön, olemalla kärsivällisiä kaikessa.

Luku 2.
Ja te olitte kaikki nöyriä, kehuskelematta mistään, alistaen itsenne ennemmin kuin alistaen toisia, iloisempia antamisessa kuin vastaanottamisessa, tyytyväisinä siitä osasta, jonka Jumala oli antanut teille, ja tutkien ahkerasti hänen sanojaan, te saitte ne sydämiinne, ja hänen kärsimyksensä olivat silmienne edessä. Näin syvä ja rikas rauha annettiin kaikille ja tyydyttämätön kaipuu hyvän tekemiseen, ja runsas Pyhän Hengen ylitsevuotavuus oli kaikkien teidän yllänne.
Ja te, täytettyinä pyhällä halulla, erinomaisella innokkuudella ja hurskaalla uskolla, ojensitte käsivartenne Kaikkivaltiaalle Jumalalle rukoillen häntä olemaan armollinen teille, jos te olitte missä tahansa tahtomattanne tehneet väärin. Te kamppailitte päivin ja öin koko veljeskunnan puolesta, että hänen armossaan ja hyvässä tahdossaan hänen valittujensa lukumäärä pelastuisi. Te olitte yksinkertaisia ja vilpittömiä, ilman ilkeyttä toisianne kohtaan. Kaikki kansankiihotus ja kaikki erimielisyys olivat inhottavia teille. Te suritte lähimmäisenne rikkomuksia, tuomiten hänen vajavuutensa omiksenne. Te ette katuneet mitään hyvän tekemistä, olemalla valmiita jokaiseen hyvään työhön, ja kaunistettuina hyvin elinvoimaisella ja pyhällä elämäntavalla te teitte kaiken hänen pelossaan. Käskyt ja Herran säädökset olivat kirjoitettuina sydämenne avarakatseisuuteen.

Luku 3.
Kaikki kunnia ja suuruus oli annettu teille, ja sitten tuli täytetyksi se, mitä on kirjoitettu: "Rakastetut söivät ja joivat, ja laajenivat ja lihoivat ja potkaisivat". Tästä tulivat kilpailuhenki ja kateus, riitely ja kansankiihotus, vaino ja epäjärjestys, sota ja vankeus. Näin ne ilkeät miehet nostettiin kunnoitettavia vastaan, nuo, joilla ei ole mainetta, noita hyvämaineisia vastaan, tyhmät viisaita vastaan, nuoret vanhimpia vastaan. Tämän kautta oikeus ja rauha ovat kaukaisuudessa, koska jokainen teistä jätti Jumalan pelon ja on heikkonäköinen uskossaan, eikä kulje hänen käskyjensä laeissa, eikä käyttäydy niin kuin Kristuksen kansalaisen tulee, vaan jokainen kulkee omien pahojen intohimojensa mukaan, viettäen aikaansa vääryyden ja epäpyhän kateuden kanssa, joiden kautta myös kuolema astui sisään maailmaan.

Luku 4.
Sillä näin on kirjoitettu: "Ja tapahtui eräiden päivien kuluttua, että Kain toi maan hedelmistä uhrin Jumalalle, ja myös Abel toi lampaiden esikoisista ja niiden rasvasta. Ja Jumala kunnioitti Abelia ja hänen lahjojaan, mutta Kainia ja hänen lahjojaan hän ei huomioinut. Ja Kain suri suuresti, ja hänen kasvonsa painuivat alas. Ja Jumala sanoi Kainille: ’Miksi olet hyvin murheellinen, ja miksi kasvosi ovat painuneet? Jos olet uhrannut oikein, mutta et ole jakanut oikein, etkö ole tehnyt syntiä? Pidä rauhasi, lahjasi palaa sinulle ja sinä hallitset sitä.’ Ja Kain sanoi Abelille: ’Menkäämme pellolle.’ Ja tapahtui, kun he olivat pellolla. Kain nousi veljeään Abelia vastaan ja tappoi hänet."
Te näette, veljet, että kateus ja pahansuopuus aiheuttavat veljen teurastuksen. Kateuden kautta isämme Jaakob pakeni veljensä Esaun kasvoja. Kateus aiheutti sen, että Joosefia vainottiin kuolemaan ja menemään siteeseen. Pahansuopuus pakotti Mooseksen pakenemaan faaraon, Egyptin kuninkaan, kasvoja, koska hän kuuli maanmiehensä sanovan: ’Kuka teki sinusta tuomarin tai meidän asioistamme päättäjän? Tahdotko tappaa minut, niin kuin teit sille egyptiläiselle eilen?’ Kateuden kautta Aaron ja Miriam pystyttivät telttansa leirin ulkopuolelle. Kateus vei Daatanin ja Abiramin elävänä alas hautaan, koska he kamppailivat Moosesta, Jumalan palvelijaa vastaan. Kateuden kautta David ei kärsinyt vihamielisyyttä ainoastaan ulkomaalaisilta, vaan myös Saul, Israelin kuningas, vainosi häntä.

Luku 5.
Mutta jättäkäämme ikivanhat esimerkit ja tulkaamme niihin, jotka ovat meitä lähimpinä aikoina painineet uskon puolesta. Ottakaamme ylhäisiä esimerkkejä omasta sukupolvestamme. Pahansuopuuden ja kateuden kautta suurimpia ja kirkon oikeimpia pylväitä vainottiin jopa kuolemaan saakka. Asettakaamme silmiemme eteen hyvät apostolit. Pietari, epäoikeudenmukaisen kateuden kautta, ei kestänyt yhtä tai kahta, vaan monta taakkaa, ja viimeisenä, johdatettuaan todistuksensa, lähti siihen kunnian paikkaan, jonka hän ansaitsi. Kateuden kautta myös Paavali näytti esimerkillään sen palkinnon, joka annetaan kärsivällisyydelle: seitsemän kertaa hänet heitettiin kahleisiin, hänet karkoitettiin, häntä kivitettiin, tultuaan sanansaattajaksi sekä idässä että lännessä, hän sai ylhäisen maineen uskonsa ansiosta, ja saarnattuaan vanhurskautta koko maailmalle, ja tultuaan lännen äärimmäisiin osiin, ja kannettuaan todistusta hallitsijoiden eteen, hän vihdoin lähti maailmasta, ja meni pyhään paikkaan tultuaan suurimmaksi kärsivällisyyden esimerkiksi.

Luku 6.
Näille miehille, jotka kulkivat pyhyydessä, oli kokoontuneena suuri väkijoukko valittuja, jotka kateuden kautta kärsittyään monia loukkauksia ja kidutuksia, tulivat loistavimmiksi esimerkeiksi keskuuteemme. Kateudesta vainottiin naisia, Danaidesia ja Dircaeta, jotka kestettyään pelottavat ja epäpyhät loukkaukset, saavuttivat sen uskon varmuuden, ja he, jotka olivat heikkoja ruumiissaan, saivat ylhäisen palkinnon. Kateus on vierottanut vaimojen mielet heidän aviomiehistään ja muuttanut isämme Adamin sanontaa "Tämä on luu minun luustani, ja lihaa minun lihastani." Kateus ja riita ovat kaataneet mahtavia kaupunkeja ja repineet juuriltaan suuria kansoja.

Luku 7.
Näitä asioita me teroitamme teidän mieleenne, rakkaat, ei ainoastaan eräänlaisena muistutuksena teille, vaan muistaaksenne myös meitä. Sillä me olemme samalla taistelualueella, ja sama kamppailu on määrätty meillekin. Sen tähden, jättäkäämme tyhjät ja turhat ajatukset, ja tulkaamme loisteliaaseen ja kunnianarvoisaan pyhän kutsumuksemme sääntöön. Harkitkaamme, mikä on hyvää ja miellyttävää ja hyväksyttävää hänen edessään, joka teki meidät. Katsokaamme kiinteästi Kristuksen vereen, ja nähkäämme, kuinka kallisarvoista Jumalan silmissä on hänen verensä, joka vuodatettuaan meidän pelastuksemme puolesta, toi koko maailmalle katumuksen suloisuuden.
Menkäämme takaisin kaikkiin sukupolviin, ja oppikaamme, että jokaiselle sukupolvelle Jumala on suonut paikan katumukseen sellaisille, jotka toivovat palaavansa hänen luokseen. Nooa saarnasi katumusta, ja niin monet, jotka kuuntelivat häntä, pelastettiin. Joona profetoi tuhoa niiniveläisille, ja he, katuen syntejään, lepyttivät Jumalan rukouksella ja, vaikka muukalaisina Jumalasta, saivat pelastuksen.

Luku 8.
Jumalan hyvyyden palvelijat puhuivat Pyhän Hengen kautta liittyen katumukseen, ja kaiken Herra itse puhui valalla liittyen katumukseen: "Niin kuin minä elän", sanoi Herra, "Minä en halua synnintekijän kuolemaa, niin kuin minä haluan hänen katumustaan", lisäten tähän loistavan sanonnan: "Kadu pahuudestasi, oi Israelin huone. Sano minun kansani pojille: ’Vaikka teidän syntinne yltäisivät maasta taivaaseen, ja vaikka ne olisivat neilikkaa punaisemmat ja säkkivaatetta mustemmat, ja te käännytte puoleeni kaikella sydämellänne ja sanotte "Isäni", minä kuulen teitä niin kuin pyhää kansaa.’ " Ja toisessa paikassa hän puhui näin: "Peseytykää, ja olkaa te puhtaat, poistakaa sieluistanne pahuus minun silmieni edestä, tauotkaa pahoista teoistanne, opetelkaa tekemään hyvää, etsikää oikeutta, johdattakaa sorrettua, antakaa orvoille oikeus ja vanhurskauttakaa lesket, ja tulkaa, ja ajatelkaamme yhdessä", hän sanoi, "ja vaikka syntinne olisivat kuin purppura, minä teen ne lumivalkoisiksi, ja vaikka ne olisivat kuin neilikka, minä teen ne villanvalkoisiksi. Ja jos te olette halukkaita ja kuulette minua, te tulette syömään maan hyvyydestä, mutta jos te ette halua ettekä kuuntele, miekka hävittää teidät", sillä Herran suu on sanonut tämän, haluten siis, että kaikkien hänen rakastettujensa täytyy ottaa osaa katumukseen, hän on vahvistanut sen kaikkivaltiaan tahtonsa kautta.

Luku 9.
Siksi alistakaamme itsemme hänen loistavaan ja ylistettävään tahtoonsa, ja tulemalla hänen armonsa ja hyvyytensä anojiksi, langetkaamme hänen eteensä ja turvautukaamme hänen armoihinsa, asetettuamme syrjään sen turhan raadannan ja riiden ja sen kateuden, jotka johtavat kuolemaan. Katsokaamme kiinteästi noihin, jotka ovat palvelleet täydellisyydessä hänen loistavaa kunniaansa. Ottakaamme esimerkiksi Eenok, joka havaittiin vanhurskaaksi tottelevaisuuden tähden, joka siirrettiin eikä hänen kuolemaansa löytynyt. Nooa havaittiin uskolliseksi, hän saarnasi, palveluksensa kautta, uudistumista maailmalle, ja hänen kauttaan Jumala varjeli ne eläimet, jotka astuivat yksimielisesti sisälle arkkiin.

Luku 10.
Aabraham, jota kutsuttiin ystäväksi, havaittiin uskolliseksi siinä, kun hänestä tuli tottelevainen Jumalan sanoille. Tämä mies, tottelevaisuudesta, lähti omasta maastaan ja omasta suvustaan, ja isänsä talosta, että jättämällä laihan maan ja heikot sukulaiset ja pienen talon, hän perisi Jumalan lupaukset. Sillä hän sanoi hänelle: "Lähde maastasi ja suvustasi ja isäsi talosta, siihen maahan, jonka minä näytän sinulle, ja minä teen sinusta suuren kansan, ja siunaan sinua, ja suurennan nimesi, ja sinä tulet olemaan siunattu, ja minä siunaan niitä, jotka siunaavat sinua, ja kiroa ne, jotka kiroavat sinua, ja sinussa tulevat kaikki maan heimot siunatuiksi." Ja taas, kun hän erosi Lootista, Jumala sanoi hänelle: "Nosta silmäsi ylös, ja katso siitä paikasta, jossa sinä olet nyt, pohjoiseen ja etelään, ja itään ja merelle, sillä kaiken sen maan, jonka sinä näet, sinulle minä annan sen ja sinun siemenellesi ikuisiksi ajoiksi, ja minä teen siemenesi kuin maan tomuksi – jos kukaan ihminen voi laskea maan tomun, myös sinun siemenesi tullaan laskemaan."
Ja taas on sanottu: "Jumala toi Aabrahamin ja sanoi hänelle: ’Katso ylös taivaalle ja laske tähdet, jos kykenet laskemaan niitä, niin tulee olemaan myös siemenesi.’ Ja Aabraham uskoi Jumalaa, ja se luettiin hänelle vanhurskaudeksi. Uskon ja vieraanvaraisuuden kautta hänelle annettiin poika vanhalla iällä, ja tottelevaisuudesta hän tarjosi häntä uhriksi Jumalalle yhdellä niistä vuorista, jotka hän näytti hänelle.

Luku 11.
Vieraanvaraisuuden ja hyvyyden kautta Loot pelastettiin Sodomasta, kun koko se ympäröivä maakunta tuomittiin tulella ja tulikivellä, Herran tehdessä selväksi, että hän ei jätä niitä, jotka asettavat toivonsa häneen, vaan osoittaa rangaistukseen ja kidutukseen ne, jotka kääntyvät toiselle tielle. Sillä hänen vaimonsa, joka meni ulos yhdessä hänen kanssaan, ollen toisenmielinen, ja olematta sovussa hänen kanssaan, asetettiin tuon tähden merkiksi, niin että hän tuli suolapatsaaksi tähän päivään saakka, että kaikki tietäisivät, että kaksimieliset ja ne, jotka epäilevät Jumalan voimaa, ovat tuomiota varten ja merkki kaikille sukupolville.

Luku 12.
Uskon ja vieraanvaraisuuden kautta huora Rahab pelastettiin, sillä kun Joosua, Nuunin poika, lähetti vakoojia Jerikoon, sen maan kuningas tiesi, että he olivat tulleet vakoilemaan hänen maataan, ja lähetti miehiä ottamaan heidät kiinni, että heidät otettaisiin ja tapettaisiin. Mutta vieraanvarainen Rahab, otettuaan heidän vastaan, piilotti heidät ylempään kerrokseen pellavanvarsien alle. Kun siis ne miehet kuninkaan luota tulivat hänen luokseen ja sanoivat: "Luoksesi tuli miehiä, jotka vakoilevat tätä meidän maatamme, tuo heidät ulos, sillä kuningas käski niin." Hän vastasi: "Ne kaksi miestä, joita te etsitte, tulivat sisääni, mutta he lähtivät nopeasti ja ovat matkallaan", mutta hän ei näyttänyt niitä miehiä heille. Ja hän sanoi niille miehille: "Varmuudella minä tiedän, että Herra, teidän Jumalanne, on antanut tämän kaupungin teille, sillä teidän pelkonne ja vavistuksenne on langennut sen asukkaiden ylle, kun siis on tapahtunut, että olette saaneet sen, pelastakaa minut ja minun isäni talo." Ja he sanoivat hänelle: "Niin tapahtukoon, kuin olet meille puhunut. Kun siis olet havainnut, että me olemme tulossa, kokoa yhteen kaikki taloutesi kattosi alle, ja he pelastuvat, mutta ne, jotka tavataan talon ulkopuolelta, hävitetään." Ja he jatkoivat hänelle antamaan merkin, että hänen tulee ripustaa liina talostaan, tehden etukäteen selväksi, että Herran veren kautta tulee pelastus kaikille, jotka uskovat ja asettavat toivonsa Jumalaan. Katsokaa, rakkaat, kuinka ei ollut ainoastaan usko, vaan profetia tuossa naisessa.

Luku 13.
Veljet, olkaamme siis nöyriä, asettaen syrjään kaiken kehuskelun ja ylpeilyn, ja turhuuden ja vihan, ja tehkäämme sitä, mikä on kirjoitettu, sillä Pyhä Henki sanoo: "Älköön viisaat kehuko viisaudestaan, tai vahvat voimastaan, tai rikkaat rikkaudestaan, vaan joka kehuu, kehukoon Herraa, etsimällä häntä ja tekemällä oikeutta." Muistakaamme erityisesti Herramme Jeesuksen Kristuksen sanat, jotka hän puhui, kun opetti lempeyttä ja kärsivällisyyttä, sillä hän puhui näin:
"Osoittakaa armoa, että te saisitte armon, antakaa anteeksi, että teille annettaisiin anteeksi, niin kuin te teette, niin teille tehdään, niin kuin te annatte, niin teille annetaan, niin kuin te tuomitsette, niin teidät tuomitaan, niin kuin te ystävällisesti rakastatte, niin teille osoitetaan ystävällisyyttä, millä mitalla te annostelette, sillä samalla teille mitataan."
Tällä käskyllä ja näillä kehotuksilla vahvistakaamme itseämme, että kulkisimme tottelevaisina hänen pyhille sanoilleen kaikella nöyryydellä. Sillä Pyhä Kirjoitus sanoo: "Ketä minä kunnioittaisin, ellen häntä, joka on nöyrä ja hiljainen, ja joka kompastuu sanoihini?"

Luku 14.
On siis säädyllistä ja oikeaa, miehet ja veljet, että meidän tulee totella Jumalaa ennemmin kuin seurata niitä, jotka ylpeydessä ja järjestäytymättömyydessä ovat inhottavan kansankiihotuksen johtajia. Sillä emme me joudu kevyen harmin kohteeksi, vaan ennemmin suuren vaaran, jos me harkitsemattomasti luovutamme itsenne niiden miesten tahdoille, jotka aiheuttavat riitaa ja kiihottavat kansaa vierottaakseen meitä siitä, mikä on hyvää. Osoittakaamme siis ystävällisyyttä heitä kohtaan sen armon ja suloisuuden mukaan, mikä hänellä, joka teki meidät, on meitä kohtaan. Sillä on kirjoitettu: "Ystävälliset ihmiset perivät maan. Viattomat jätetään sen ylle, mutta ne, jotka ovat laittomia, hävitetään siitä pois." Ja taas hän sanoi: "Minä näin väärämielisen miehen, korotettuna korkealle ja pystyssä kuin Libanonin setrit. Ja kun minä kuljin ohi, katso, häntä ei ollut, minä etsin häntä enkä löytänyt." Pitäkää viattomuus ja huomioikaa vanhurskaus, sillä on jäännös, joka jää rauhan ihmiselle.

Luku 15.
Liittykäämme siis niihin, jotka elävät rauhassa ja jumalallisuudessa, eikä niihin, jotka tekopyhästi ilmaisevat haluavansa rauhaa. Sillä hän sanoi eräässä paikassa: "Tämä kansa kunnioittaa minua huulillaan, mutta heidän sydämensä on minusta kaukana." Ja taas, "Suullaan he siunasivat, mutta sydämellään he kirosivat." Ja jälleen hän sanoi: "He rakastivat häntä suullaan, ja kielellään he valehtelivat häntä vastaan. Sillä heidän sydämensä ei ollut hänelle oikea, eivätkä he olleet uskollisia hänen liitossaan."
Vaientakaamme viekkaat huulet ja hävittäköön Herra kaikki petolliset huulet, sen ylimielisen kielen, ne, jotka sanovat: "Ylistäkäämme kieltämme, meidän huulenne ovat omamme, kuka on meitä ylempänä?" " Köyhien kurjuuden tähden, puutteessa olevien vaikeroinnin tähden, minä nousen nyt", sanoi Herra, " minä asetan hänet turvaan, minä teen hänen olonsa varmaksi."

Luku 16.
Kristus kuuluu niille, jotka ovat nöyriä, ei niille, jotka korottavat itsensä hänen laumansa yläpuolelle. Meidän Herramme Jeesus Kristus, joka on Jumalan valtakunnan valtikka, ei tullut kehuskelun ja ylpeyden välinpitämättömyydessä, vaikka hän oli siihen kykenevä, vaan nöyryydessä aivan niin kuin Pyhä Henki puhui häneen liittyen. Sillä se sanoi: Herra, kuka on uskonut ilmoitukseemme, kenelle on Herran käsivarsi paljastettu? Kuin lapsi me olemme kuljettaneet viestiämme hänen edessään, hän on kuin juuri janoisessa maassa. Ei hänessä ole muotoa eikä kunniaa, ja me katselimme häntä, eikä hänellä ollut muotoa eikä komeutta, vaan hänen muotonsa oli halveksittu, vailla komeutta, ihmisten poikien muodon tuolla puolella. Hän oli mies, lyöty ja vaivattu, tietäen, kuinka kantaa heikkoutta, sillä hänen kasvonsa olivat käännetty pois, hänet oli häpäisty eikä hänellä ollut mainetta.
Hän kantoi syntimme ja kärsi tuskaa meidän tähtemme, ja me pidimme häntä vaivattuna, lyötynä ja murheellisena. Häntä haavoitettiin syntiemme puolesta, ja meidän rikkoustemme tähden hän kärsi heikkoutta, meidän rauhamme rangaistus oli hänen yllään, ja hänen haavojensa kautta meidät oli parannettu. Me kaikki olimme eksyksissä kuin lampaat, jokainen oli erehtynyt omalla tielleen, ja Herra on antanut hänet meidän syntiemme puolesta, ja murheissaan hän ei avannut suutaan. Häntä johdettiin kuin lammasta teurastajalle, ja niin kuin lammas on mykkä, ennen kuin se keritään, niin hän ei avannut suutaan. Hänen nöyryytyksessään hänen tuomionsa tuli otetuksi pois, ja kuka julistaa hänen sukupolvelleen, sillä hänen elämänsä on otettu maasta; minun kansani pahuuden tähden hän on kuollut. Ja minä vaadin pahoilta hänen hautaamisensa, ja rikkailta hänen kuolemansa, sillä hän ei tehnyt syntiä, eikä petosta havaittu hänen suussaan, ja Herra tahtoo puhdistaa hänet haavoista. Jos te uhraatte syntinne puolesta, sielunne jatkaa päiviään. Ja Herra tahtoo ottaa pois hänen sielunsa synnytystuskat, näyttää hänelle valoa ja muotoilla häntä viisaudella, tehdä oikeutta vanhurskaalle, joka palvelee monia hyvin, ja heidän syntinsä hän kantaa itse. Siksi hän tulee saamaan monien perinnön, ja tulee jakamaan vahvojen saaliit, koska hänen sielunsa vietiin kuolemaan ja hänet luettiin pahantekijöiden joukkoon, ja hän kantoi monien synnit ja hänet annettiin heidän syntiensä puolesta.
Ja jälleen hän sanoi: Minä olen mato, enkä ihminen – ihmisten pilkka ja kansan halveksima, ja kaikki, jotka minut näkivät, pilkkasivat minua, he puhuivat huulillaan, he ravistivat päätään, hänen toivonsa oli Jumalassa, antaen hänen johdattaa häntä, antaen hänen pelastaa hänet, koska hän halusi hänet. Ymmärtäkää, rakkaat, mikä on se esimerkki, joka on meille annettu, sillä jos Herra niin nöyryytti itsensä, mitä meidän tulee tehdä, jotka olemme hänen armonsa kautta tulleet hänen ihanuutensa ikeen alle?

Luku 17.
Olkaamme myös niiden kaltaisia, jotka menivät ympäriinsä vuohennahoissa ja lampaannahoissa, saarnaten Kristuksen tulemista, tarkoitamme profeettoja Eliaa, Elisaa ja Hesekieliä, ja heidän rinnallaan niitä, jotka ovat saaneet hyvän ilmoituksen. Aabraham sai äärimmäisen hyvän ilmoituksen, ja häntä kutsuttiin Jumalan ystäväksi, ja hän sanoi, katsoen kiinteästi Jumalan kunniaan nöyryydessä: "Minä olen vain maata ja tuhkaa." Ja lisäksi liittyen Jobiin on kirjoitettu näin: "Job oli hurskas mies ja virheetön, totuudenmukainen, Jumalaa pelkäävä, ja karttoi kaikkea pahaa." Mutta hän itse, syyttäen itseään, sanoi: "Ei kukaan ole puhdas saastaisuudesta, vaikka hänen elämänsä olisi vain yksi päivä." Moosesta kutsuttiin uskolliseksi kaikessa talossaan, ja hänen palvelustehtävänsä kautta Jumala tuomitsi kansaansa Israelia ruoskaniskuilla ja rangaistuksella. Mutta hän, vaikka hän oli suuresti ylistetty, ei puhunut ylimielisesti, vaan sanoi, kun sana annettiin hänelle pensaasta, "Kuka minä olen, että lähetät minut? Ääneni on heikko ja kieleni on kankea." Ja vielä hän sanoi: "Minä olen vain niin kuin savu padasta."

Luku 18.
Mutta mitä sanotaan Davidista, joka sai hyvän ilmoituksen, jolla Jumala sanoi: "Minä olen löytänyt miehen, joka etsii sydäntäni, Davidin, Iisain pojan. Iankaikkisella armollani minä olen voidellut hänet." Mutta hän itse sanoi Jumalalle: "Armahda minua, oi Jumala, suuren armosi mukaan, lukemattoman säälisi mukaan poista pahuuteni, pese minut joka paikasta pahuudestani ja puhdista minut synnistäni. Sillä minä tiedän pahuuteni, ja minun syntini on jatkuvasti edessäni. Ainoastaan sinua vastaan minä olen syntiä tehnyt, ja tehnyt tätä pahaa silmissäsi, että sinut todistettaisiin sanoissasi oikeaksi, ja voitettaisiin, kun sinut tuomitaan. Katso, minut on muotoiltu pahuudessa, ja synnissä äitini hedelmöitti minut. Katso, sinä olet rakastanut totuutta, sinä olet näyttänyt minulle viisautesi salatut ja kätketyt asiat. Sinä suihkutat minua isopilla ja minä tulen puhtaaksi. Sinä peset minut, ja minä tulen lunta valkoisemmaksi. Sinä teet minut kuulemaan ilosta ja riemusta, nöyryytetyt luut tulevat iloitsemaan. Käännä kasvosi pois synneistäni, ja pyyhi pois kaikki pahat tekoni. Luo minuun uusi sydän, oi Herra, ja uudista oikea henki sisälleni. Älä heitä minua pois läsnäolostasi, äläkä ota Pyhää Henkeäsi minusta. Oi anna minulle jälleen pelastuksesi ilo, ja vahvista minua opastavalla Hengelläsi. Minä opetan syntisille sinun teitäsi, jumalattomat tulevat kääntymään puoleesi. Vapauta minut veren syyllisyydestä, oi Jumala, sinä pelastukseni Jumala! Minun kieleni iloitsee sinun vanhurskaudessasi, oi Herra, sinä avaat minun suuni, ja minun huuliltani lähtee sinun ylistyksesi. Sillä jos olisit halunnut uhria, minä olisin antanut sen, koko polttouhrista sinä et ilahdu. Uhri Jumalalle on särkynyt henki, särkynyttä ja murtunutta sydäntä Jumala ei halveksi."

Luku 19.
Lukumäärältään niin monien ja niin suurien miesten nöyryys, ja jotka ovat saaneet niin hyvän ilmoituksen, ja heidän alistuvuutensa tottelevaisuudesta, ei ole tehnyt ainoastaan meitä, vaan sukupolvet ennen meitä paremmiksi, nimittäin ne, jotka pelossa ja totuudessa ovat ottaneet vastaan hänen puheitaan. Koska me siis olemme tulleet osanottajiksi moniin suuriin ja loistaviin tapahtumiin, palatkaamme lopultakin tuohon rauhan päämäärään, joka oli annettu meille alusta lähtien. Katsokaamme kiinteästi Isään ja koko maailman Luojaan, ja olkaamme uskollisia niille loistaville ja erinomaisille lahjoille ja hänen rauhansa tuomille hyödyille. Katsokaamme häntä hengessä, ja katsokaamme sielun silmillä hänen kärsivälliseen tahtoonsa. Miettikäämme, kuinka lempeä hän on kaikkea luomakuntaansa kohti.

Luku 20.
Taivaat, laitettuina liikkeelle hänen osoituksestaan, ovat hänen alamaisiaan rauhassa. Yö ja päivä täyttävät hänen säätämänsä kierron, missään toisiaan estämättä. Aurinko ja kuu ja tähtien tanssit hänen osoituksensa mukaan, sopusoinnussa ja ilmaan mitään järjestyksen rikkomista, kiertävät niille osoitetuilla radoillaan. Hedelmällinen maa tuo esiin ajallaan, hänen tahtonsa mukaan, runsaasti ravintoa ihmisille ja pedoille, ei mikään epäile eikä muutu missään niistä asioista, jotka hän on julistanut. Syvyyden tutkimattomat asiat, ja maan alimpien osien salaiset säädökset pidetään yhdessä saman käskyn kautta. Tyhjä, valtava meri, hänen kätensä yhteen kokoama alueilleen, ei riko niitä siteitä, jotka sen ympärille on asetettu, vaan niin kuin hän on sille osoittanut, niin se tekee, sillä hän sanoi: "Näin kauas sinä tulet, ja aaltosi hajoavat sisälläsi". Valtameri, ihmiselle lävitsepääsemätön, ja ne maailmat, jotka ovat sen tuolla puolella, ovat niiden Herran samojen käskyjen hallitsemia. Vuodenajat, kevät ja kesä, syksy ja talvi, rauhassa seuraavat toisiaan. Tuulten korjatut asemat, jokainen ajallaan, suorittavat palveluksiaan loukkaamatta. Ikuisesti virtaavat lähteet, tehty nautinnoksi ja terveydeksi, tarjoavat rintojaan epäonnistumatta ylläpitämään ihmisten elämiä. Jopa pienimmät eläimet tulevat yhteen rauhassa ja sopusoinnussa,
Kaikki nämä suuri Luoja ja kaiken Herra on osoittanut olemaan rauhassa ja sopusoinnussa, tekemään hyvää kaikelle, mutta vielä erityisemmin meille, jotka olemme paenneet turvaan hänen armoihinsa Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta, jolle kunnia ja herruus aina ja iankaikkisesti. Amen.

Luku 21.
Olkaa varuillanne, rakkaat, etteivät hänen monet siunauksensa tule tuomioksi meille, ellemme kulkien hänen arvonsa mukaisesti tee sitä, mikä on kunnioitettavaa ja miellyttävää hänen edessään mielen yhtäläisyydellä. Sillä eräässä paikassa on sanottu: "Herran Henki on kynttilä, joka etsii sydämen salaiset paikat". Nähkäämme, kuinka lähellä hän on, ja kuinka yksikään ajatuksistamme ja järkeilyistämme ei pakene häntä. On siis oikein, että emme saa hylätä hänen tahtoaan.
Loukkaantukaamme niihin ihmisiin, jotka ovat tyhmiä ja tunteettomia, ja oman puheensa ylpeyden paisuttamia, ennemmin kuin Jumalaan. Kunnioittakaamme Herraamme Jeesusta Kristusta, jonka veri on annettu puolestamme. Kunnioittakaamme niitä, jotka ovat yllämme. Kunnioittakaamme vanhimpiamme. Opastakaamme nuoria Jumalan pelon kurissa. Ohjatkaamme vaimojamme siihen, mikä on hyvää, osoittakoot he ihania siveyden tapoja, ja näyttäkööt nöyryyden puhtaita säädöksiä. Tehkööt he selväksi keskustelussaan heidän kieliensä hallituksen, osoittakoot rakkautta, ei puolueellisuuden mukaan, vaan yhtäläisesti kaikille niille, jotka pelkäävät Herraa pyhyydessä.
Olkoot lapsenne osanottajina Kristuksen kurissa, ja oppikoot he, kuinka paljon nöyryys hyödyttää Jumalan edessä, mikä voima puhtaalla rakkaudella on Jumalan kanssa, kuinka hänen pelkonsa on kunnioitettavaa ja suurta, varjellen kaikki, jotka puhtaalla mielellä kulkevat pyhyydessä hänen edessään. Sillä hän on ajatusten ja neuvonpitojen etsijä, hänen henkäyksensä on meissä, ja kun hän tahtoo, hän ottaa sen pois.

Luku 22.
Kaikki nämä asiat varmistaa se usko, joka on Kristuksessa. Sillä hän itse, Pyhän Hengen kautta, kustui meitä näin: "Tulkaa, te lapset, kuulkaa minua, minä opetan teille Herran pelon. Mikä ihminen se on, joka toivoo elämää ja tahtoo mielellään nähdä hyviä päiviä? Pidätä kielesi pahasta, ja huulesi, että ne eivät puhu valhetta. Käänny pois pahasta ja tee hyvää, etsi rauhaa ja tavoittele sitä.
Herran silmät ovat hurskaiden yllä, ja hänen korvansa ovat avoinna heidän rukoukseensa. Mutta Herran kasvot ovat niitä vastaan, jotka tekevät pahaa, hävittääkseen heidän muistonsa pois maasta. Vanhurskas huusi, ja Herra kuuli häntä ja vapautti hänet kaikista murheistaan. Monet ovat synnintekijän murheet, mutta ne, jotka asettavat toivonsa Herraan, armo säälii heitä ympäriltä."

Luku 23.
Isällä, jonka armot ovat yli kaiken, joka rakastaa hyvän tekemistä, on kupeet täynnä sääliä niitä kohtaan, jotka pelkäävät häntä, ja lempeydellä ja ystävällisyydellä hän antaa suosionsa niitä kohtaan, jotka tulevat hänen luokseen puhtaalla mielellä. Siksi älkäämme olko kaksimielisiä, ja älkäämme antako sydäntenne muodostaa turhia kuvitelmia liittyen hänen erinomaisiin ja loistaviin lahjoihinsa. Älköön tuo kirjoitus olko meihin sopiva, joka sanoo: "Kurjia ovat kaksimieliset, ne, jotka epäilevät sydämessään ja sanovat ’Me olemme kuulleet nämä asiat isiemme aikoina, ja katso, me olemme kasvaneet vanhoiksi, ja yksikään niistä ei ole tapahtunut meille.’" Oi tyhmät! Verratkaa itseänne puuhun. Ottakaa esimerkiksi viinipuu: Ensin se pudottaa lehtensä, sitten tulee silmu, sitten lehti, sitten kukka, ja tuon jälkeen kypsymätön viinirypäle, sitten kypsä viinirypäle. Ymmärtäkää, kuinka pienessä ajassa puun hedelmä saavuttaa kypsyyden.
Totuudella, nopeasti ja yhtäkkiä hänen tahtonsa tulee täytetyksi, myös kirjoituksen todistaessa, että hän tulee nopeasti, eikä viivyttele, ja äkkiä Herra tulee temppeliinsä, se pyhä, jota te odotatte.

Luku 24.
Miettikäämme, rakkaat, kuinka Herra näyttää meille jatkuvasti siitä ylösnousemuksesta, joka on tulossa, josta hän on tehnyt Herramme Jeesuksen Kristuksen ensihedelmäksi, nostatettuaan hänet kuolleista. Katsokaamme, rakkaat, siihen ylösnousemukseen, joka on tulossa. Päivä ja yö näyttävät meille ylösnousemusta, yö on tuuditettu lepoon, päivä nousee. Päivä lähtee, yö saapuu.
Miettikäämme hedelmiä, millä tavalla viljan jyvä on kylvetty. Kylväjä menee ja heittää sen maahan, ja kun siemenet on heitetty maahan, ne, jotka putoavat maahan kuivina ja alastomina, eritellään, sitten erittelynsä jälkeen Herran kaitselmuksen mahtava voima nostaa ne ylös, ja yhdestä siemenestä monet kasvavat ja tuovat esiin hedelmiä.

Luku 25.
Miettikäämme sitä ihmeellistä merkkiä, joka tapahtui idän maassa, Arabian ympäristössä. On lintu, jota kutsutaan Phoenixiksi. Tämä, ollen ainoa lajissaan, elää 500 vuotta. Ja kun sen kuoleman hetki lähestyy, se tekee itselleen pesän suitsukkeesta ja mirhasta ja muista hajusteista, joihin se menee sisään, kun sen aika täyttyy, ja sitten kuolee. Mutta kun sen liha mätänee, se tuottaa erään madon, joka ravittuaan itsensä tuon kuolleen eläimen kosteudesta, työntää ulos sulkia. Sitten, kun se on tullut vahvaksi, se ottaa sen pesän, missä ovat sen edeltäjän luut, ja kantaen niitä se lentää Arabian maalta Egyptiin, kaupunkiin, jota kutsutaan nimellä Heliopolis. Siellä, päiväsaikaan, kaikkien nähden, se lentää ylös ja asettaa ne auringon alttarin ylle, ja tehtyään sen, se palaa takaisin. Papit siis katsovat ajan tilastoihin ja havaitsevat, että se on tullut 500. vuoden tullessa täyteen.

Luku 26.
Tuleeko meidän sitten ajatella siitä suuresti ja ihmeellisesti, jos kaiken Luoja tekee ylösnousemuksen nille, jotka hyvän uskon varmuudessa ovat hurskaasti tarttuneet kiinni häneen, kun jopa linnun tekojen kautta hän osoittaa lupauksiensa suuruuden? Sillä hän sanoi eräässä paikassa: "Ja sinä nostat minut ylös, ja minä kiitän sinua", ja taas: "Minä uinuin ja nukuin; minä nousin ylös, koska sinä olet minun kanssani." Ja taas Job sanoi: "Sinä nostat ylös tämän minun lihani, joka on kärsinyt kaikki nämä asiat."

Luku 27.
Tässä toivossa siis sitokaamme sielumme häneen, joka on uskollinen lupauksissaan ja hurskas tuomioissaan. Hän, joka on käskenyt ihmisiä olemaan valehtelematta, paljon enemmän hän ei valehtele, sillä Jumalalle ei mikään ole mahdotonta, paitsi valehtelu. Olkoon uskomme häneen siis raikkaasti palavana sisällämme, ja miettikäämme, että kaikki asiat ovat hänen lähellään. Hänen sanansa kautta hän muodosti kaiken, ja sanalla hän kykenee ne tuhoamaan.
Kuka sanoo hänelle: "Mitä sinä olet tehnyt?" Tai kuka vastustaa hänen voimansa mahtavuutta? Hän tekee kaiken, kun hän haluaa ja niin kuin hän haluaa, eikä yksikään hänen julistamistaan asioista katoa. Kaikki asiat ovat hänen edessään, eikä mikään ole paennut hänen neuvoaan ymmärtäen, että taivaat julistavat Jumalan kunniaa, ja perustus näyttää hänen käsiensä teon. Päivästä päivään se lausuu puhetta ja yöstä yöhön julistaa viisautta, eikä ole puhetta tai kieltä, missä heidän ääniään ei kuultaisi.

Luku 28.
Koska siis hän näkee ja kuulee kaiken, pelätkäämme häntä ja hylätkäämme pahojen tekojen saastaiset himot, että me olisimme hänen armonsa suojelemia tulevissa tuomioissa. Sillä minne voi yksikään meistä lentää hänen mahtavalta kädeltään, ja minkä maailman saa yksikään niistä, jotka jättävät hänet? Sillä kirjoitus sanoo eräässä paikassa: "Minne minä menen, ja missä kätken itseni kasvoiltasi? Jos minä nousen taivaaseen, sinä olet siellä, jos lähden maan kaukaisimpiin osiin, siellä on sinun oikea kätesi. Jos valmistan vuoteeni syvyyteen, siellä on sinun Henkesi." Minne siis lähdemme, ja minne lennämme hänen luotaan, joka halaa kaikkea?

Luku 29.
Lähestykäämme häntä siis hengen pyhyydellä, nostaen hänelle puhtaat ja saastuttamattomat kädet, rakastaen sitä ystävällistä ja säälivää Isää, joka on tehnyt meistä osan hänen valittujaan. Sillä näin on kirjoitettu: "Kun Korkein jakoi kansat, kun hän hajotti Adamin pojat, hän asetti kansojen rajat Jumalan enkelien lukumäärän mukaan. Herran osa oli hänen kansansa Jaakob. Israel oli hänen perintöosansa mittaus." Ja toisessa paikassa on sanottu: "Katso, Herra ottaa itselleen kansan kansakuntien keskeltä, aivan kuten mies ottaa puimalattiansa ensihedelmät, ja tuosta kansasta lähtee pyhistä Pyhin."

Luku 30.
Koska siis me olemme Pyhän osa, tehkäämme kaikkia sellaisia asioita, jotka kuuluvat pyhyyteen, välttäen pahan puhumista, vääriä ja saastaisia halauksia, juopumista, häiriköintiä, kauhistuttavia intohimoja, inhottavia aviorikoksia, kamalaa ylpeyttä, sillä Jumala, hän sanoo, vastustaa ylpeitä mutta antaa nöyrille kunnian. Kiinnittykäämme siis niihin, joille on annettu kunnia Jumalalta. Vaatettakaamme itsemme yksimielisyydellä, olemalla nöyriä, kärsivällisiä, pitäen itsemme kaukana kaikesta kuiskailusta ja pahan puhumisesta, tekojemme todistaessa eikä sanojemme.
Sillä on sanottu: "Hän, joka sanoo paljon, tulee kuulemaan monia asioita." Eikö hän, joka on kaunopuheinen, pidä itseään hurskaana? Eikö hän, joka on syntynyt naisesta ja elää vain vähän aikaa, ajattele itseään siunattuna? Älä ole ylitsevuotava puheessa. Olkoon ylistyksemme Jumalassa eikä itsessämme, sillä Jumala vihaa itsensä ylistäjiä. Annettakoon oikeiden tekojen todistus meille toisilta, aivan kuten annettiin isillemme, jotka olivat hurskaita. Röyhkeys, itsekkyys ja ylpeys kuuluvat niille, jotka ovat Jumalan kiroamia, mutta kohtuullisuus, nöyryys ja hiljaisuus niille, jotka ovat Jumalan siunaamia.

Luku 31.
Kiinnittykäämme siis hänen siunaukseensa, ja ymmärtäkäämme, mitkä ovat siunauksen tiet. Ajatelkaamme niitä tallennettuja asioita, joita tapahtui alusta lähtien. Minkä tähden isämme Aabraham oli siunattu? Eikö siksi, että hän teki vanhurskautta ja totuutta uskon kautta? Iisak, varmuudella, tietäen tulevaisuuden, tuli tahtoen uhriksi. Jaakob, nöyryydellä, pakenemalla veljeään, meni pois omasta maastaan ja matkusti Labanin luokse ja palveli orjana, ja siellä hänelle annettiin ne kaksitoista Israelin heimoa.

Luku 32.
Jos kukaan miettii näitä asioita vilpittömyydellä ja yksi kerrallaan, hän havaitsee niiden lahjojen suurenmoisuuden, jotka hän oli antanut. Sillä Jaakobista tulivat papit ja kaikki leeviläiset, jotka palvelevat Jumalan alttarilla. Hänestä tuli Herramme Jeesus Kristus lihan mukaan, hänestä tulivat kuninkaat ja valtiaat ja hallitsijat Juudan heimosta, ja loput hänen heimoistaan eivät ole pienessä kunniassa, koska Jumala on luvannut: "Sinun siemenesi tulee olemaan kuin taivaan tähdet,"
Kaikki nämä siis on ylistetty ja tehty suureksi, ei itsensä kautta tai tekojensa kautta, tai sen vanhurskauden kautta, jota he ovat tehneet, vaan hänen tahtonsa kautta. Ja meidät, jotka hänen tahtonsa kautta on kutsuttu Kristuksessa Jeesuksessa, on todistettu oikeiksi, ei itsemme kautta, tai viisautemme kautta tai ymmärryksen tai jumalallisuuden, tai niiden tekojen, joita me olemme tehneet sydämen pyhyydessä, vaan uskon kautta, jonka kautta kaikki ihmiset on alusta lähtien todistanut oikeiksi Kaikkivaltias Jumala, jolle kunnia, maailma vailla loppua, amen.

Luku 33.
Mitä meidän sitten tulee tehdä veljet? Tuleeko meidän lopettaa hyvän tekeminen ja hylätä siveys? Älköön Herra milloinkaan antako tämän tapahtua meille! Vaan kiirehtikäämme ennemmin arvokkuudella ja innolla täyttämään jokainen hyvä teko. Sillä Luoja ja kaiken Herra iloitsee teoissaan.
Hänen ylimmäisen voimansa kautta hän perusti taivaat, ja hänen vertaamattoman ymmärryksensä kautta hän järjesti ne. Maan hän erotti siitä vedestä, joka ympäröi sitä, ja asetti sen lujalle oman tahtonsa perustukselle. Ne eläimet, jotka asuttavat sitä, hän käski olemaan määräyksensä kautta. Tehtyään etukäteen meren ja ne eläimet, jotka ovat siinä, hän sulki ne sisään oman voimansa kautta. Ihmisen, suurenmoisimman kaikista eläimistä, rajattomilla kyvyillä, hän muotoili pyhillä ja virheettömillä käsillään, oman kaltaisuutensa vaikutuksessa. Sillä näin sanoo Jumala: "Tehkäämme ihminen omaksi kuvaksemme, ja oman kaltaisuutemme mukaan." Ja Jumala teki ihmisen. "Mieheksi ja naiseksi hän teki heidät." Kun hän siis oli viimeistellyt kaiken, hän ylisti ja siunasi heitä ja sanoi: "Olkaa hedelmälliset ja moninkertaistukaa."
Ymmärtäkäämme siis, kuinka kaikki oikea on kaunistettu hyvillä teoilla. Kyllä, Herra itse iloitsi, kun hän oli kaunistanut itsensä teoillaan. Kun meillä siis on tämä esimerkki, tulkaamme vetäytymättä hänen tahtoonsa, työskennelkäämme kaikella voimallamme vanhurskauden työtä.

Luku 34.
Hyvä työläinen ottaa rohkeasti vastaan leivän työnteostaan, mutta laiskat ja huolimattomat eivät katso työnantajaansa kasvoihin. On siis oikein, että meidän tulee olla innokkaita hyvän tekemisessä, sillä Hänestä on kaikki, sillä meille kerrottiin etukäteen: "Katso, Herra tulee, ja hänen palkintonsa on hänen kasvojensa edessä, antaakseen jokaiselle tekojensa mukaan." Hän siis kehotti meitä, tämä palkinto näköpiirissä, kamppailemaan koko sydämellämme olematta laiska tai huolimaton jokaista hyvää työtä kohtaan.
Olkoon ylistyksemme ja uskomme hänessä, alistakaamme itsemme hänen tahtoonsa, miettikäämme hänen koko enkelijoukkoaan, kuinka he seisovat vierellä ja palvelevat hänen tahtoaan. Sillä kirjoitus sanoo: "Kymmenen tuhatta kertaa kymmenen tuhatta seisoi hänen rinnallaan, ja tuhansien tuhannet palvelivat häntä, ja he huusivat ’Pyhä, pyhä, pyhä, sotajoukkojen Herra! Kaikki luomakunta on täynnä hänen kunniaansa!’" Ja me, kokoontuneina yhteen sopusoinnussa ja hyvässä uskossa, huutakaamme tahtoen, niin kuin yhdestä suusta, että me tulisimme osanottajiksi hänen suuriin ja loistaviin lupauksiinsa, sillä hän sanoo: "Silmä ei ole nähnyt, eikä korva ole kuullut, eikä ole ihmissydämeen astunut, mitä hän on heitä varten valmistanut, jotka häntä odottavat."

Luku 35.
Katsokaa, rakkaat, kuinka siunattuja ja ihmeellisiä ovat Jumalan lahjat! Elämä kuolemattomuudessa, iloisuus vanhurskaudessa, totuus vapaudessa, varmuus uskossa, kärsivällisyys pyhityksessä, ja kaikki nämä asiat ovat valmiiksi tulleet meidän tietoomme.
Mitä sitten ovat ne asiat, jotka on valmistettu niitä varten, jotka elävät kärsivällisyydessä? Luoja ja maailmojen isä, kaikkein pyhin, hän tietää, kuinka monia ja kuinka kauniita ne ovat. Kamppailkaamme siis, että meidät havaittaisiin niiden lukumäärään, jotka odottavat häntä, että me olisimme osanottajina niissä luvatuissa lahjoissa. Ja kuinka tämä tulee olemaan, rakkaat? Jos meidän mielemme on vahvistettu uskolla kohti Jumalaa, jos me etsimme sitä, mikä on miellyttävää ja hyväksyttävää hänen silmissään, jos me teemme sellaisia asioita, jotka ovat sopusoinnussa hänen virheettömän tahtonsa kanssa, ja seuraamme totuuden tiellä, heittäen pois itsestämme kaiken vääryyden ja laittomuuden, petollisuuden, riitelyn, ilkeyden ja vilpin, kuiskailun ja pahan puhumisen, Jumalan vihaamisen, ylpeyden ja röyhkeyden, itserakkauden ja saituuden. Sillä ne, jotka tekevät näitä asioita, ovat Jumalan vihaamia, eivätkä ainoastaan ne, jotka tekevät niitä, vaan myös ne, jotka ovat mieltyneet niihin, jotka tekevät niitä.
Sillä kirjoitus sanoo: "Mutta synnintekijälle Jumala on sanonut: Miksi puhut minun määräyksistäni ja otat minun liittoni suuhusi, vaikka olet vihannut opastusta ja olet heittänyt sanani taaksesi. Kun näit varkaan, sinä menit hänen kanssaan, ja olet saanut osasi avionrikkojien kanssa, sinun suusi on tulvillaan pahaa ja kielesi punoo petosta. Sinä istuit ja puhuit veljeäsi vastaan, ja olet herjannut äitisi poikaa. Tämän sinä olet tehnyt, ja minä pysyin vaiti. Sinä ajattelit, oi paha, että minä olen kaltaisesi, mutta minä tuomitsen sinut ja asetan sinut itsesi eteen." Miettikää tätä, te, jotka unohdatte Jumalan, ettei hän ottaisi teitä kiinni kuin leijona, eikä ole ketään teitä pelastamassa. "Ylistyksen uhri kunnioittaa minua, ja on tie, jonka kautta minä näytän hänelle Jumalan pelastuksen."

Luku 36.
Tämä on se tie, rakkaat, jossa me löydämme pelastuksemme, Jeesus Kristus, uhraamistemme ylipappi, voittaja ja heikkoutemme puolustaja. Hänen kauttaan me katsomme kiinteästi taivaiden korkeuksiin, hänen kauttaan me katselemme, kuin lasissa, virheetöntä ja mahtavan vaikutuksen tekevää Isän Jumalan kasvoja, hänen kauttaan sydämemme silmät avattiin, hänen kauttaan tyhmyytemme ja pimennetty ymmärryksemme virtaa jälleen hänen ihmeelliseen valoonsa, hänen kauttaan Herra on halunnut meidän maistavan kuolematonta viisautta, joka, ollen hänen kunniansa kirkkaus, on paljon parempi kuin enkelien, niin kuin hänellä on perintöosana, sai paljon loistavamman nimen kuin he.
Sillä näin on kirjotettu: "Joka tekee enkeleistä henkiä, häntä palvelee tulen liekki." Mutta Pojastaan Herra on sanonut näin: "Sinä olet minun poikani, tänä päivänä minä olen sinut tehnyt. Pyydä minulta, ja minä annan sinulle pakanat perintöosaksesi, ja maailman kaukaisimmat osat omaisuudeksesi." Ja taas, hän sanoi hänelle: "Istu oikealle puolelleni, kunnes minä teen sinun vihollisesi jalkojesi astinlaudaksi." Keitä sitten ovat ne viholliset? Pahat ja ne, jotka vastustavat Jumalan tahtoa.

Luku 37.
Jatkakaamme siis, miehet ja veljet, sotimistamme kaikella halukkuudella hänen virheettömissä säädöksissään. Miettikäämme niitä, jotka taistelevat valtiaidemme alla, kuinka järjestelmällisesti ja tottelevaisesti ja nöyrästi he tekevät sen, mitä heille on käsketty. Kaikki eivät ole prefektejä tai tuhansien päällikköjä tai satojen päällikköjä tai viisienkymmenten päällikköjä tai sellaisia, vaan jokainen omalla asemallaan tekee sen, mitä hänelle on säätänyt kuningas tai päälliköt.
Suuria ei voi olla olemassa ilman pieniä, eikä pieniä ilman suuria. Kaikissa on eräänlainen sekoitus ja sieltä nousee niiden käyttö. Ottakaamme esimerkiksi ruumiimme, pää ei ole mitään ilman jalkoja eikä jalat ilman päätä. Pienimmät ruumiinjäsenet ovat välttämättömiä ja tarpeellisia koko ruumiille, ja kaikki yhtyvät ja työskentelevät sopusointuisessa tottelevaisuudessa koko ruumiin varjelukseksi.

Luku 38.
Olkoon siis koko ruumiimme pelastettu Kristuksessa Jeesuksessa, ja olkoon jokainen alamainen lähimmäiselleen sen lahjan mukaan, jonka on saanut. Älköön vahva halveksiko heikkoa, ja ottakoon heikot huomioon vahvat. Palvelkoon hän, joka on rikas, häntä, joka on köyhä. Ylistäköön hän, joka on köyhä, Jumalaa, että hän on antanut hänelle sellaisen, jonka kautta hänen puutteensa paikataan. Osoittakoot viisaat viisautensa, ei sanoissa, vaan hyvissä teoissa, älköön hän, joka on nöyrä, kantako todistusta itselleen, vaan antakoon toisen kantaa todistusta hänelle. Älköön hän, joka on puhdas lihassa, kehuskelko siitä, tietäen, että se on toinen, joka antaa hänelle voiman pidättyvyyteen.
Miettikäämme, veljet, mitä tarkoitusta varten meidät on tehty, minkälaisia ja keitä me olemme, jotka olemme tulleet tähän maailmaan, kuin haudasta ja pimeydestä. Hän, joka teki ja muotoili meidät, on tuonut meidät tähän maailmaan, valmistettuaan hyväntekeväisyytensä etukäteen, ennen kuin me synnyimme. Kun siis kaikki nämä asiat ovat hänestä, meidän tulisi joka asiassa kiittää häntä, jolle olkoon kunnia, maailma vailla loppua. Amen.

Luku 39.
Tunteettomat ja järjettömät, tyhmät ja niskoittelevat pilkkaavat meitä, toivoen korottavansa itsensä omassa kuvitelmassaan. Sillä mitä voi kuolevainen tehdä? Tai mitä voimaa on hänellä, joka on maasta syntynyt? Sillä on kirjoitettu: "Silmieni edessä ei ollut muotoa, vain minä kuulin henkäyksen ja äänen." Mitä? Voiko kuolevainen olla puhdas Herran edessä? Tai onko ihminen virheetön teoistaan? Ymmärtäen, että hän ei aseta luottamusta palvelijoihinsa, ja katsoo enkeleidensä pahuutta – kyllä, ei taivaskaan ole puhdas hänen silmissään. Pois, te jotka elätte savitaloissa, joista myös me olemme, tuosta samasta savesta. Hän on lyönyt niitä, kuin ne olisivat koiperhosia, ja yhdessä päivässä niitä ei enää ole. Koska ne eivät voineet auttaa itseään, ne menehtyivät. Hän puhalsi heidän keskuuteensa ja ne kuolivat, koska niillä ei ollut viisautta. Kutsu nyt, ja näe, onko ketään, joka tottelee sinua, jos katselet yhtäkään pyhistä enkeleistä. Sillä viha tuhoaa tyhmän, ja kateus aiheuttaa hänen kuolemansa, joka on poistunut tieltä. Minä olen katsellut tyhmän heittävän juuria, mutta heti hänen olinpaikkansa on kulutettu. Olkoot hänen poikansa kaukana turvallisuudesta, olkoot he pilkattuja heitä ala-arvoisempien porteilla, eikä kukaan johdata heitä. Sillä sen, mikä on ollut valmistettu heille, hurskaat syövät, eikä heitä johdateta pois murheistaan.

Luku 40.
Koska siis nämä asiat on tehty selviksi eteemme, ja koska me olemme katsoneet jumalallisen viisauden syvyyksiin, meidän tulee tehdä kaikki siinä järjestyksessä, mitä Herra on meitä käskenyt tekemään osoitetuilla ajoillaan, ja tekemään uhreja ja Jumalanpalveluksia. Näitä hän ei ole käskenyt tekemään satunnaisesti tai epäjärjestyksessä, vaan kiinteillä ajoilla ja hetkillä. Mutta milloin ja kenen kautta hän toivoo ne täytettäväksi, sen hän on itse päättänyt korkeimman tahtonsa kautta, että kaikki, hurskaasti tehtynä, hänen hyvän tahtonsa mukaan, olisi hänen tahtonsa hyväksymää. Siis ne, jotka osoitetuilla ajoillaan tekevät uhrauksiaan, ovat hyväksyttäviä ja siunattuja, sillä seuratessaan Herran lakeja he eivät elä täysin synnissä. Sillä ylipapille oli osoitettu erityisiä palvelutehtäviä, ja papeille oli osoitettu erityinen paikka, ja leeviläisille oli määrätty erityisiä virkoja. Mutta hän, joka on lakihenkinen, on lakihenkisten määräysten sitoma.

Luku 41.
Kiittäköön teistä jokainen, veljet, omalla tavallan Jumalaa, jatkaen hyvässä omassatunnossa, rikkomatta hänen pappeutensa asetettuja sääntöjä, kaikella arvokkuudella. Ei joka paikassa, veljet, uhrata uhreja jatkuvasti, ei vastauksena rukoukseen tai liittyen syntiin tai laiminlyömiseen, vaan Jerusalemissa ainoastaan, eikä edes siellä uhrata joka paikassa, vaan temppelin edessä alttarilla, sen jälkeen, kun tuon uhrattavan ovat arvokkuudella tutkineet ylipappi ja siihen osoitetut palvelijat. He siis, jotka tekevät mitä tahansa hänen tahtonsa vastaista, saavat rangaistuksekseen kuoleman. Te näette, veljet, kuinka paljon meitä on katsottu suuremman viisauden arvoisiksi, niin paljon me olemme alttiimpia vaaralle.

Luku 42.
Apostolit saivat meille evankeliumin Herraltamme Jeesukselta Kristukselta, Herramme Jeesus Kristus sai sen Jumalalta. Kristus siis oli lähetetty Jumalan luota, ja apostolit Kristuksen luota, ja nämä molemmat asiat tehtiin hyvässä järjestyksessä Jumalan tahdon mukaan. He siis, vastaanotettuaan lupaukset, vakuuttuneina Herramme Jeesuksen Kristuksen ylösnousemuksesta, ja Jumalan sanalla vahvistettuina, täynnä Pyhän Hengen uskoa, menivät saarnaten sitä hyvää sanomaa, että Jumalan valtakunta oli lähellä. Saarnaten siis läpi maiden ja kaupunkien he osoittivat ensihedelmien olevan piispoja ja diakoneja sellaisten yllä, jotka uskovat, sen jälkeen, kun heitä oli koeteltu Hengessä. Ja tätä ei tehty uudella tavalla, sillä totuudessa, se oli kauan aikaa sitten kirjoitettu, liittyen piispoihin ja diakoneihin, sillä kirjoitus eräässä paikassa sanoo näin: "Minä vahvistan heidän piispansa vanhurskaudessa ja heidän diakoninsa uskossa."

Luku 43.
Ja eikö siinä ole ihmeellistä, jos ne, jotka Kristuksessa olivat Jumalan luottamuksen arvoisia tällä työllä, joka oli osoitettu edellämainituille virkailijoille? Koska jopa siunattu Mooses, uskollinen palvelija kaikessa talossaan, merkitsi pyhiin kirjoihin kaikki ne asiat, jotka oli käsketty hänelle, jota myös profeetat ovat seuranneet, kantaen todistusta yhdessä niille laeille, jotka hän oli osoittanut. Sillä hän, kun nousi riita liittyen pappeuteen, ja kun heimot kiistelivät, kuka heistä kaunistettaisiin tuolla loistavalla nimellä, hän käski kahtatoista niiden heimojen johtajaa tuomaan hänelle sauvat, jokaiseen kirjoitettuna heimon nimi, ja kun hän oli ottanut ne, hän sitoi ne yhteen ja sinetöi ne heimopäälliköiden sineteillä ja asetti ne Jumalan pöydälle todistuksen majaan. Ja kun hän oli sulkenut majan, hän sinetöi avaimet ja myös sauvat ja sanoi heille: "Miehet ja veljet, minkä tahansa heimon, jonka sauva versoo, tämän on Jumala valinnut papikseen ja palvelemaan häntä." Ja kun aamu oli tullut, hän kutsui yhteen kaiken Israelin, kuusisataa tuhatta miestä, ja näytti heimojen päällikköille sinetit ja avasi todistuksen majan ja toi sauvat ulos, ja Aaronin sauva ei ainoastaan versonut, vaan kantoi myös hedelmää.
Mitä luulette, rakkaat? Eikö Mooses tiennyt etukäteen, että tämä tulee tapahtumaan? Oletettavimmin hän tiesi sen. Mutta, että ei olisi epäjärjestystä Israelissa, hän teki näin, että todellisen ja ainoan Jumalan nimeä ylistettäisiin, jolle olkoon kunnia, maailma vailla loppua, amen.

Luku 44.
Myös meidän apostolimme tiesivät, Herramme Jeesuksen Kristuksen opastuksen kautta, että nousisi riita liittyen pappeuden arvokkuuteen, ja tämän tähden, saatuaan täydellisen tiedon tulevaisuudesta, he osoittivat nuo yllämainitut piispoiksi ja diakoneiksi, ja antoivat sitten seuraamisen säännön, tarkoituksena, että kun he ovat nukkuneet pois, toiset miehet, jotka on koeteltu, jatkaisivat heidän palvelustehtäväänsä. Nuo, jotka olivat näin heidän osoittamiaan, tai myöhemmin hyvämaineisten ihmisten suosittelemia, koko seurakunnan suostumuksella, jotka ovat virheettömästi palvelleet Kristuksen laumaa nöyryydellä, hiljaisuudella ja ilman ahdasmielisyyttä, ja jotka ovat kauan aikaa saaneet hyvän ilmoituksen kaikilta, nämä, me luulemme, on vääryydellä syrjäytetty palvelustehtävästä. Sillä ei ole pieni synti meissä, jos syrjäytämme piispan virasta ne, jotka ovat virheettömästi ja hurskaasti uhranneet. Onnellisia ovat ne vanhimmat, jotka viimeistelivät työnsä aikaisemmin, ja kuolivat kypsällä iällä sen jälkeen, kun olivat kantaneet hedelmää, sillä he eivät pelkää, että kukaan poistaisi heitä heille osoitetulta paikaltaan. Sillä me näemme, että te olette poistaneet muutamia rehellisen keskustelutaidon miehiä palvelustehtävästä, jota he olivat virheettömästi ja kunnioitusta ansaitsevasti hoitaneet.

Luku 45.
Te olette riidanhaluisia, veljet, ja olette innokkaita liittyen niihin asioihin, jotka eivät ole yhteydessä pelastukseen. Katsokaa tarkkaavaisesti niitä kirjoituksia, jotka ovat Pyhän Hengen todellisia sanoja. Te tiedätte, kuinka niihin ei ole kirjoitettu mitään väärää tai turmeltunutta, sillä te ette löydä niistä pyhien miesten karkoittavan hurskaita. Hurskaita vainottiin, mutta laittomien kautta, heitä heitettiin vankilaan, mutta sen tekivät epäpyhät, heitä kivitettiin, mutta sitä tekivät synnintekijät, heitä tapettiin, mutta pahojen miesten kautta, jopa niiden kautta, jotka vääryydellä olivat kateellisia heitä kohtaan. He siis, kun he kärsivät kaikkia näitä asioita, kärsivät ne hyvällä sanomalla. Mitä sanotaan, veljet? Olivatko ne Jumalaapelkääviä, jotka heittivät Danielin leijonien luolaan? Olivatko ne niitä, jotka harjoittivat suurenmoista ja loisteliasta Korkeimman palvontaa, jotka sulkivat Ananiaan, Azariaan ja Misaelin tuliseen polttouuniin? Älkäämme olettako, että asia oli tällainen. Keitä siis olivat ne miehet, jotka tekivät näitä asioita? Inhottavat ihmiset ja täynnä kaikkea pahuutta oli kiihotettu sellaiselle vihan asteelle, että he heittivät kidutuksiin ne, jotka pyhällä ja virheettömällä päämäärällä palvelivat Jumalaa, tietämättä, että Korkein on voittaja ja niiden puolustaja, jotka puhtaalla omallatunnolla palvelevat hänen erinomaisinta nimeään, jolla kunnia, maailma vailla loppua, amen.
Mutta he, eläen kiinteästi uskossaan, ovat perineet kunnian ja kirkkauden, ja heidät on sekä korottanut että tehnyt kauniiksi Jumala, siinä muistossa, joka heistä on tehty, maailma vailla loppua, amen.

Luku 46.
Sellaisiin esimerkkeihin tulisi meidänkin kiinnittyä, veljet. Sillä on kirjoitettu: "Olkaa uskollisia niille, jotka ovat pyhiä, sillä he, jotka ovat uskollisia heille, tehdään pyhiksi." Ja taas toisessa paikassa sanotaan: "Vilpittömän ihmisen kanssa olet vilpitön, ja erinomaisen kanssa olet erinomainen, ja hänen kanssaan, joka on kiero, sinusta tulee kieroutunut." Olkaamme siis uskollisia vilpittömille ja hurskaille, sillä he ovat Jumalan valittuja. Miksi keskuudessanne on riitelyjä ja vihaa ja hajaannusta ja sotaa? Eikö meillä ole yksi Jumala ja yksi Kristus? Eikö armon Henki, jota on kaadettu yllemme, ole yksi? Eikö kutsumuksemme ole yksi Kristuksessa? Miksi me revimme auki ja irroitamme kappaleiksi Kristuksen jäseniä ja lietsomme kapinamielialaa ruumistamme vastaan, ja tulemme sellaiselle hulluuden asteelle, että me unohdamme olevamme toistemme jäseniä? Muistakaa Herramme Jeesuksen sanat, sillä hän sanoi: "Voi sitä ihmistä, hänelle olisi hyvä, jos hän ei olisi koskaan syntynyt, ennemmin, kuin että hän laittaa yhdenkin minun valituistani loukatuksi. Olisi parempi hänelle, jos myllynkivi sidottaisiin häneen, ja että hänet heitetään mereen, kuin että hän saattaa yhdenkin minun pienokaisistani loukatuksi." Tämä teidän kiistanne on kierouttanut monia, ja heittänyt monia epätoivoon, monia epäilykseen, meidät kaikki suruun ja vielä teidän kapinanne jatkuu.

Luku 47.
Ottakaa käsiinne siunatun apostoli Paavalin kirje. Mitä hän ensimmäiseksi kirjoitti teille evankeliuminsa alussa? Totuudella, hän varoitti teitä henkisesti kirjeessä, liittyen itseensä, ja liittyen Keefaaseen ja Apollokseen, koska jo silloin oli eripuraisuutta keskuudessanne, mutta tuon ajan eripuraisuus toi vähemmän syntiä yllenne, sillä te taivuitte hyvämaineisten apostolien puoleen, ja heidän keskuudessaan koeteltuun mieheen. Mutta nyt, miettikää, keitä ne ovat, jotka ovat kierouttaneet teidät, ja ovat vähentäneet teidän kuuluisan veljesrakkautenne kunniaa. Häpeällistä, veljet, se on hyvin häpeällistä, ja arvotonta sille käyttäytymiselle, joka on Kristuksessa, että ilmoitetaan, että kaikista lujin ja vanhin korinttolaisten kirkko on yhden tai kahden henkilön tähden noussut kapinaan vanhimpiaan vastaan. Eikä tämä ilmoitus tullut ainoastaan meille, vaan niille pakanoillekin, jotka eivät kulje kanssamme. Niin te keräätte jumalanpilkkaa Herran nimellä tyhmyytenne kautta, ja kaikella tällä aiheutatte vaaraa itsellenne.

Luku 48.
Poistakaamme siis tämä asia niin nopeasti kuin mahdollista, ja langetkaamme Mestarin jalkojen eteen, ja rukoilkaamme häntä kyynelin, että hän armahtaisi ja liittoutuisi uudelleen kanssamme, ja palauttaisi meidät takaisin totiseen ja puhtaaseen veljesrakkauden seurusteluun. Sillä tämä on vanhurskauden portti, avoinna elämään, kuten on kirjoitettu: "Avaa minulle vanhurskauden portit, minä menen niistä, ja kiitän Herraa." Tämä on se Herran portti, siitä vanhurskaat astuvat sisään. Nyt, kun monia portteja on avattu, vanhurskauden portti on se, mikä on Kristuksessa. Onnellisia ovat kaikki ne, jotka astuvat siitä sisään, ja jotka pitävät polkunsa suorana pyhyydessä ja vanhurskaudessa, hiljaa suorittaen kaikki velvollisuutensa.
Jos ihminen on uskollinen, jos hän on mahtava selittämään viisautta, jos hän on viisas sanojen tulkinnassa, jos hän on puhdas teoissaan, niin paljon enemmän hänen tulee olla nöyrempi, ja niin paljon, kuin hän näyttää suuremmalta, niin paljon enemmän hänen tulee etsiä kaikkien yhteistä etua, eikä yksin oman itsensä.

Luku 49.
Jolla on se rakkaus, joka on Kristuksessa, hän pitäköön Kristuksen käskyt. Kuka osaa kuvailla riittävästi Jumalan rakkauden sidettä? Kuka on kelvollinen puhumaan, mitä ajattelee sen kauneuden loisteliaisuudesta? Se korkeus, johon rakkaus johtaa, on sanoin kuvaamaton. Rakkaus liittää meidät Jumalaan, rakkaus kätkee syntien valtavan joukon, rakkaus kantaa kaiken, on kärsivällinen kaikissa asioissa. Rakkaudessa ei ole mitään ahdasmielistä, ei mitään ylimielisyyttä. Rakkaus ei riitele, rakkaus ei kapinoi, rakkaus tekee kaiken sopusoinnussa. Rakkaudessa kaikki Jumalan valitut on tehty täydellisiksi. Ilman rakkautta ei Jumala hyväksy mitään. Rakkaudessa meidän Mestarimme on ottanut meidät itsellemme. Sen rakkauden kautta, mikä hänellä on meitä kohtaan, Jeesus Kristus, meidän Herramme, on antanut verensä meidän puolestamme, Jumalan tahdosta, hänen lihansa meidän lihamme puolesta, hänen sielunsa meidän sielumme puolesta.

Luku 50.
Te näette, veljet, kuinka suuri ja ihmeellinen asia rakkaus on, ja kuinka sen täydellisyyttä ei voi kuvailla. Kuka on kelvollinen siihen havaittavaksi, paitsi ne, jotka Jumala on katsonut sen arvoiseksi? Rukoilkaamme siis, ja pyytäkäämme hänen armostaan, että eläisimme rakkaudessa, ilman inhimillistä vajavuutta, virheettöminä.
Kaikki sukupolvet, Adamista tähän päivään saakka, ovat menneet, mutta ne, jotka on tehty täydellsiksi rakkaudessa Jumalan armon mukaan, asuttavat hurskaiden elinpaikan, ja heidät tehdään selviksi Kristuksen valtakunnan koettelemuksessa. Sillä on kirjoitettu: "Astukaa sisään salaisiin kammioihin, mutta vähäksi aikaa, kunnes minun vihani ja suuttumukseni on ohi, ja minä muistan hyvän päivän, ja nostan teidät haudoistanne." Siunattuja olemme me, rakkaat, jos me teemme Jumalan käskyt rakkauden sopusoinnussa, niin että rakkauden kautta meidän syntimme annettaisiin meille anteeksi. Sillä on kirjoitettu: "Siunattuja ovat ne, joiden pahuudet on annettu anteeksi, ja joiden synnit on peitetty. Siunattu on se ihminen, jolle Herra ei lue syyksi syntiä, ja jonka suussa ei ole petosta." Tämä siunaus tulee niille, jotka ovat Jumalan valitsemia Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta, jolle kunnia, maailma vailla loppua, amen.

Luku 51.
Mitä tahansa vääryyksiä me siis olemme tehneet vihollisen hyökkäysten kautta, pyytäkäämme näitä anteeksi, ja ne, jotka ovat olleet kansankiihotuksen ja jakaantumisen johtajia, heidän tulisi miettiä toivomme yleistä maaperää. Sillä ne, joiden keskustelut ovat pelossa ja rakkaudessa, toivovat, että he itse, ennemmin kuin heidän lähimmäisensä, lankeaisivat kärsimykseen, ja tahtoisivat mieluummin, että heidät itsensä tuomittaisiin, silloin tuo sopusointu, joka on kunnioitettavasti ja oikein meille ojennettu, tekee sen. Sillä on parempi, että ihminen tunnustaa syntinsä, kuin että hän kovettaisi sydämensä, aivan kuten niiden sydämet oli kovetettu, jotka kiihottivat kansaa Moosesta, Jumalan palvelijaa vastaan, joiden tuomio tehtiin selväksi, sillä he menivät elävänä alas helvettiin ja kuolema nielaisi heidät. Faarao ja hänen armeijansa, ja kaikki Egyptin johtajat, heidän vaununsa ja ratsastajansa, ilman muuta syytä upposivat Punaiseen Mereen ja menehtyivät sinne, kuin heidän tyhmien sydäntensä kovettamisen kautta, sen jälkeen, kun merkit ja ihmeet tapahtuivat Egyptissä Mooseksen, Jumalan palvelijan käden kautta.

Luku 52.
Kaiken Herra, veljet, ei ole minkään tarpeessa, eikä hän vaadi keneltäkään mitään, paitsi tunnustamaan hänelle. Sillä valittu David sanoi: "Minä tunnustan Herralle, ja se miellyttää häntä enemmän kuin nuori vasikka, joka kasvattaa sarvia ja sorkkia. Katsokoon ja iloitkoon köyhät siitä!" Ja taas hän sanoi: "Uhraa Herralle ylistyksen uhri, maksa lupauksesi Korkeimmalle. Ja kutsu minua murheesi päivänä, ja minä johdatan sinua, ja sinun tulee kunnioittaa minua." Sillä uhri Jumalalle on särkynyt henki.

Luku 53.
Te tiedätte, rakkaat, ja tunnette hyvin pyhät kirjoitukset, ja olette katsoneet Jumalan sanoihin, palauttakaa siis nämä asiat muistiinne. Sillä, kun Mooses oli mennyt ylös vuorelle, ja oli viipynyt siellä 40 päivää ja 40 yötä paastossa ja nöyryydessä, Herra sanoi hänelle: "Mooses, Mooses, mene nopeasti alas täältä, sillä sinun kansasi, jotka toit pois Egyptin maasta, on tehnyt pahuuden. He ovat menneet nopeasti harhaan siltä tieltä, jonka sinä käskit heille, ja ovat tehneet itselleen sulatettuja kuvia." Ja Herra sanoi hänelle: "Minä olen puhunut sinulle kerran ja kahdesti sanoen: Minä olen katsellut tätä kansaa, ja katso, se on uppiniskainen kansa. Jätä minut yksin, että hävittäisin heidät, ja minä pyyhin heidän nimensä pois taivaan alta, ja teen sinusta suuren ja ihmeellisen kansan, ja paljon suuremman kuin he." Ja Mooses sanoi: "Olkoon se sinusta kaukana, oi Herra. Anna tälle kansalle anteeksi heidän syntinsä tai pyyhi myös minun nimeni pois elävien kirjasta." Oi tuota suurta rakkautta! Oi voittamatonta täydellisyyttä! Palvelija on peloton Herraa kohtaan, hän pyytää anteeksiantoa kansan puolesta tai vaatii, että muuten hänet itsensä olisi tuhottava yhdessä heidän kanssaan.

Luku 54.
Kuka keskuudessanne on ylhäinen? Kuka on säälivä? Kuka on täynnä rakkautta? Puhukoon hän näin: "Jos minun kauttani nousee kansankiihotusta ja riitaa, minä lähden, minä menen pois, minne tahansa tahdotte, ja minä teen sitä, mitä enemmistö käskee, olkoon ainoastaan Kristuksen lauma rauhassa keskenään osoitettujen vanhimpien kanssa." Hän, joka tekee tämän, saa itselleen suuren kunnian Herrassa, ja hänet otetaan vastaan joka paikassa, sillä maa on Herran, ja sen täyteys. Näitä asioita ovat tehneet ne, jotka ovat Jumalan valtakunnan kansalaisia, joiden ei tarvitse katua, ja näitä asioita he haluavat yhä tehdä.

Luku 55.
Mutta tuodaksemme esimerkkejä pakanoista, myös monista kuninkaista ja johtajista, kun ruton aika on noussut, sanojen varoittamina, he antoivat itsensä kuolemalle, että he vapauttaisivat kansalaisensa verensä kautta. Monet lähtivät omista kaupungeistaan, että ei olisi enää kansankiihotusta. Me tiedämme, että monet keskuudessamme antoivat itsensä siteisiin, että he vapauttaisivat toisia. Monet ovat antaneet itsensä orjuuteen, ja otettuaan vastaan hintansa, ovat sillä ruokkineet toisia. Monet naiset, vahvistuen Jumalan ilon kautta, ovat tehneet monia miesten tekoja. Siunattu Juudit, kun kaupunkia piiritettiin, pyysi vanhimpia, että hänen annettaisiin mennä muukalaisten leiriin. Siellä hän johdatti itsensä vaaraan, ja meni rakkauden kautta maataan ja kansaansa kohtaan, joita piiritettiin. Ja Herra johdatti Oloferneen naisen käsiin. Eikä pienempään vaaraan joutunut Ester, ollen täydellinen uskossa, paljastaen itsensä, että hän vapauttaisi Israelin 12 heimoa jotka olivat lähellä menehtymistä. Sillä paastolla ja nöyryydellä hän rukoili Mestaria, joka katsoo kaikkea, aikojen Jumalaa, joka nähdessään hänen sielunsa nöyryyden, vapautti sen kansan, jonka puolesta hän asetti itsensä vaaraan.

Luku 56.
Rukoilkaamme siis niiden puolesta, jotka ovat langenneet mihin tahansa rikkomukseen, että heille annettaisiin kohtuus ja nöyryys loppuun saakka, että he alistaisivat itsensä, en sano meidän, vaan Jumalan tahtoon, sillä niin he saavat hedelmällisen ja täydellisen muiston ja säälin Jumalan ja hänen pyhiensä edessä. Hyväksykäämme, veljet, tuo kuri, johon kenenkään ei tarvitse loukkaantua. Se nuhtelu, mitä teemme toisiamme kohtaan, on hyvää ja äärimmäisen hyödyllistä, sillä se liittää meidät Jumalan tahtoon. Sillä näin sanoo pyhä sana: "Herra on kurittanut minua rangaistuksilla, mutta hän ei ole antanut minua kuolemalle. Sillä jota Herra rakastaa, hän rankaisee, ja ruoskii jokaista poikaa, jonka hän ottaa vastaan. Vanhurskaat rankaisevat minua säälissä ja nuhtelevat minua, mutta älköön synnintekijöiden öljy voidelko päätäni."
Ja taas hän sanoo: "Siunattu on se ihminen, jota Herra on nuhdellut, älä kieltäydy Kaikkivaltiaan kehotuksesta, sillä hän laittaa sinut suremaan, ja jälleen hän palauttaa sinut. Hän on lyönyt, ja hänen kätensä ovat sinut parantaneet. Kuusi kertaa hän johdattaa sinut onnettomuudesta, ja seitsemännellä kerralla ei paha kosketa sinua. Nälänhädän aikana hän johdattaa sinut kuolemalta, sodassa hän vapauttaa sinut rautaiselta kädeltä. Kielen ruoskalta hän kätkee sinut, etkä pelästy, kun pahat saapuvat. Väärille ja syntisille tulet nauramaan ivaten, ja villipetoja et pelkää, sillä villipedot ovat rauhassa kanssasi. Silloin sinä tulet tietämään, että huoneesi tulee olemaan rauhassa, sinun majasi paikka ei horju. Sinä tulet tietämään, että siemenesi on runsas, lapsesi kuin kaikki pellon yrtit. Sinä tulet hautaasi kuin kypsä viljantähkä, ajallaan niitetty, kuin puimalattian kasa, joka on koottu parhaalla ajallaan."
Te näette, rakkaat, että on suojelus niille, joita Mestari kurittaa, sillä Jumala rankaisee meitä, koska hän on hyvä, siihen loppuen, että me olisimme hänen pyhän kurinsa nuhtelemia.

Luku 57.
Siis te, jotka olette asettaneet kansankiihotuksen perustuksen, alistakaa itsenne vanhimmille, ja tulkaa nuhdelluiksi katumukseen, taivuttaen sydämienne polvet. Oppikaa alistamaan itsenne, asettaen syrjään turhan ja ylimielisen kieltenne oman tahdon, sillä on parempi, että olisitte pieniä ja koeteltuja Kristuksen laumassa, kuin että näyttäen olevanne muita ylempänä teidät heitetään ulos hänen toivostaan. Sillä näin sanoo kaikkein erinomaisin viisaus: "Katso, minä lähetän yllenne minun Henkeni kielen, minä opetan sinulle sanani. Koska minä kutsuin ja te ette kuulleet, ja venytitte sanojani pitemmiksi, ettekä kiinnittäneet huomiota, vaan teitte minun neuvoni vaikutuksettomiksi, ettekä totelleet nuhteitani, siksi minä nauran teidän tuhollenne, minä riemuitsen, kun hävitys tulee yllenne, kun levottomuus on äkkiä tullut yllenne, ja raunioitus on käsillä kuin tuulenpyörre, kun ahdistus ja sorto tulevat yllenne. Sillä se aika tulee, kun te kutsutte minua, ja minä en kuule teitä. Pahat etsivät minua eivätkä löydä. He vihasivat viisautta eivätkä valinneet Herran pelkoa. He eivät halunneet kiinnittää huomiota neuvoihini, he pilkkasivat nuhtelujani. Sen tähden he tulevat syömään oman tiensä hedelmiä, heidät tullaan täyttämään omalla vääryydellään. Koska he väärensivät viattoman, heidät tapetaan, ja tuomio tuhoaa väärät, mutta hän, joka kuulee minua, elää luottaen toivoon, ja lepää turvallisesti kaikesta pahasta."

Luku 58.
Alistakaamme siis itsemme hänen pyhään ja loistavaan nimeensä, ja paetkaamme niitä uhkia, jotka on aikaisemmin Viisaus puhunut tottelemattomia vastaan, että eläisimme luottaen hänen suuruutensa kaikista pyhimpään nimeen. Ottakaa vastaan tämä ohjeemme, ja te ette tule katumaan sitä. Sillä niin kuin Jumala elää, ja niin kuin Herra Jeesus Kristus elää, ja Pyhä Henki, usko ja valittujen toivo, hän, joka pysyy nöyryydellä, innokkaimmalla tottelevaisuudella, ja valittamatta, niissä määräyksissä ja käskyissä, jotka Jumala on antanut, hän luetaan kuuluvaksi ja lasketaan niiden lukumäärään, jotka ovat Jeesuksen Kristuksen pelastamia, jonka kautta on hänelle kunnia, maailma vailla loppua, amen.

Luku 59.
Mutta jos jotkut ovat tottelemattomia niille asioille, joita hän on puhunut kauttamme, tietäkööt he, että he sekoittavat itsensä suureen rikkomukseen ja vaaraan, mutta me olemme syyttömiä tästä synnistä, ja me pyydämme, tekemällä vilpittömyydellä rukouksemme ja anomuksemme, että kaiken Luoja pitäisi vahongoittumattomana kaikessa maailmassa niiden lukumäärän, jotka on laskettu hänen valituikseen, hänen rakkaan poikansa Jeesuksen Kristuksen kautta, jonka kautta hän on kutsunut meidät pimeydestä valoon, ja välinpitämättömyydestä hänen nimensä kunnian viisauteen.
Että me toivoisimme nimessäsi, joka on kaikesta ensimmäinen, avaa sydämemme silmät tuntemaan sinut, joka yksin olet korkein korkeimpien keskuudessa, pyhä pyhien keskuudessa, joka alennat ylpeiden ylimielisyyden, joka hajautat pakanoiden järkeilyt, joka korotat nöyrät korkealle, ja alennat ylevät, joka teet rikkaaksi ja teet köyhäksi, joka tapat ja teet eläväksi, ainoa henkien hyväntekijä, kaiken lihan Jumala, joka katsot syvyyksiin, joka katselet ihmisten tekoja, joka olet niiden auttaja, jotka ovat vaarassa, toivonsa menettäneiden pelastaja, joka olet jokaisen sielun luoja ja piispa, joka teet kansakunnat moninkertaistumaan maan päällä, ja kaikista sinä olet valinnut ne, jotka rakastavat sinua Jeesuksen Kristuksen, rakkaan Poikasi kautta, jonka kautta olet meitä opettanut, olet pyhittänyt meidät, olet kunnioittanut meitä.
Me pyydämme sinua, Herra, olemaan auttajamme ja avustajamme, pelastamaan meistä ne, jotka ovat murheessa, säälimään nöyriä, nostamaan langenneet, ilmestymään niille, jotka ovat puutteessa, parantamaan syntiset, kääntämään ne kansastasi, jotka vaeltavat tieltä pois, ruokkimaan nälkäiset, vapauttamaan vankimme, nostamaan sairaat, rohkaisemaan heikkosydämisiä, tietäköön kaikki kansat, että sinä yksin olet Jumala ja Jeesus Kristus sinun Poikasi, ja että me olemme sinun kansasi ja sinun laitumesi lampaat.

Luku 60.
Sinä olet tehnyt selväksi iankaikkisen maailman perustamisen niiden asioiden kautta, joita tapahtuu. Sinä, Herra, joka olet uskollinen kaikissa sukupolvissa, olet perustanut maailman, sinä, joka olet oikea tuomioissasi, joka olet ihmeellinen voimassa ja suuruudessa, sinä, joka olet viisas luomisessa ja harkitseva niiden asioiden vahvistamisessa, jotka on tehty, sinä, joka olet hyvä niissä asioissa, jotka ovat näkyviä ja uskollinen niiden keskuudessa, jotka luottavat sinuun, armollinen ja säälivä, anna meille anteeksi meidän rikkomuksemme ja vääryytemme, meidän syntimme ja meidän välinpitämättömyytemme.
Älä laske mukaan jokaista syntiä palvelijoiltasi ja palvelijattariltasi, vaan puhdista meidät sinun totuutesi puhdistuksella, ja tee askeleemme suoriksi pyhyydessä ja vanhurskaudessa ja sydämen yksinkertaisuudessa, että me niin kulkisimme, ja tekisimme sellaisia asioita, jotka ovat oikein ja miellyttäviä edessäsi ja valtiaidemme edessä. Herra, laita kasvosi ilmestymään meille rauhassa meidän hyväksemme, että me olisimme mahtavan kätesi suojelemia, ja varjeltuja kaikelta synniltä sinun suurenmoisen kätesi kautta, ja vapauta meidät niistä, jotka meitä vääryydellä vihaavat. Anna yhteys ja rauha sekä meille, että kaikille niille, jotka kulkevat maan päällä, niin kuin sinä annoit meidän isillemme, kun he kutsuivat sinua uskolla ja totuudella, niin että me tulisimme tottelevaisiksi sinun voimakkaalle ja loistavimmalle nimellesi, ja niille, jotka johtavat ja hallitsevat meitä maan päällä.

Luku 61.
Sinä, Herra, olet antanut valtakunnan käskyvallan heille sinun kaikkivaltiaan ja sanoin kuvaamattoman voimasi kautta, niin että me, tietäen sen arvonannon ja kunnian, jonka sinä olet heille antanut, alistaisimme itsemme heille, vastustamatta sinun tahtoasi, joille anna, oi Herra, terveyttä, rauhaa, sopuisuutta, vakautta, niin että he täyttäisivät heille antamasi hallinnon loukkaamatta, sillä sinä, taivaallinen Herra, ikuinen Kuningas, annat ihmisten pojille kirkkauden ja kunnian ja käskyvallan niihin asioihin, joita on maan päällä. Ohjaa sinä, Herra, heidän neuvojaan sen mukaan, mikä on hyvää ja miellyttävää edessäsi, että täytettynä rauhalla ja nöyryydellä ja hurskaudella sen käskyvallan, jonka olet heille antanut, he saisivat sinulta armon.
Sinua, joka yksin kykenet tekemään nämä ja suuremmat hyvät asiat keskuudessamme, sinua me kiitämme ylimmäisen pappimme ja sielujemme suojelijan Jeesuksen Kristuksen kautta, jonka kautta sinun olkoon kunnia ja valta, nyt ja kaikille sukupolville, maailma vailla loppua, amen.

Luku 62.
Liittyen näihin asioihin, jotka kuuluvat meidän uskontoomme, ja niihin asioihin, jotka ovat hyödyllisimpiä hyveelliseen elämään, niille, jotka haluavat elää hurskaasti ja oikeamielisesti, me olemme kelvollisesti kehottaneet teitä, miehet ja veljet. Sillä me olemme käsitelleet jokaista kohtaa liittyen uskoon ja katumukseen, ja aitoon rakkauteen ja itsehillintään, ja kohtuuteen ja kärsivällisyyteen, muistuttaen teitä, että teidän täytyy vanhurskauden ja totuuden ja kärsivällisyyden kautta vahvistaa itsenne hurskaudella kaikkivaltiaalle Jumalalle, olemalla yksimielisiä, ilman ilkeyttä, rakkaudessa ja rauhassa vilpittömimmällä tottelevaisuudella, aivan kuten isämme, jotka mainittiin aikaisemmin, vahvistivat itseään nöyryydellä sekä Isän Jumalan ja Luojan suhteen että kaikkien ihmisten suhteen. Ja näitä asioita me olemme niin paljon iloisemmin laittaneet mieleenne, sen verran kuin me tiesimme selvästi, että me kirjoitimme ihmisille, jotka ovat uskollisia ja hyvämaineisia, ja jotka ovat katsoneet Jumalan opetuksen sanoja.

Luku 63.
On siis oikein, että ne, jotka ovat ottaneet osaa niin suuriin ja niin moniin esimerkkeihin, alistaisivat niskansa ja täyttäisivät tottelevaisuuden paikan, niin että olemalla rauhassa turhalta kansan kiihottamiselta me saavuttaisimme ilman yhtäkään virhettä sen lopun, joka on eteemme totuudessa asetettu. Sillä ilon ja riemun te suotte meille tulemalla tottelevaisiksi näille asioille, joita me olemme teille kirjoittaneet, laitatte lopun, Pyhän Hengen ehdotuksesta, sille teidän erimielisyytenne laittomalle vihalle, sen rukouksen mukaan, jonka me olemme tehneet liittyen rauhaan ja yksimielisyyteen tässä kirjeessä. Mutta me olemme myös lähettäneet luoksenne miehiä, jotka ovat uskollisia ja järkeviä, jotka nuoruudesta vanhaan ikään saakka ovat käyttäytyneet virheettömästi keskuudessamme, jotka myös tulevat olemaan todistajia teidän itsenne ja meidän välillä, ja tämän me olemme tehneet, että tietäisitte, että koko ajatuksemme on ollut ja on tämä, että te nopeasti olisitte rauhassa keskuudessanne.

Luku 64.
Lopuksi, Jumalani, joka katsot kaiken ylle, joka olet henkien Mestari ja kaiken lihan Herra, joka olet valinnut Herramme Jeesuksen Kristuksen, ja meidät hänen kauttaan olemaan oma kansasi, anna jokaiselle sielulle, joka on kutsuttu hänen loistavan ja pyhän nimensä kautta, uskoa, pelkoa, rauhaa, kärsivällisyyttä, pitkämielisyyttä, pidättyvyyttä, puhtautta, raittiutta, hänen nimensä mieltymykseksi, meidän ylipappimme ja suojelijamme Jeesuksen Kristuksen kautta, jonka kautta hänen ansiokseen luetaan hänelle kirkkaus ja suuruus, voima ja kunnia, sekä nyt että maailmassa vailla loppua, amen.

Luku 65.
Katsokaa, että lähetätte takaisin nopeasti meidän luoksemme rauhassa ja ilolla Claudius Ephebusin ja Valerius Biton, yhdessä myös Fortunatuksen kanssa, jotka lähetettiin teille meidän luotamme, että he nopeammin toisivat meille uutisia teidän rauhastanne ja järjestyksestänne, jonka puolesta me rukoilemme ja toivomme, niin että voisimme pikaisemmin iloita liittyen teidän hyvään järjestykseenne.
Herramme Jeesuksen Kristuksen ilo olkoon kanssanne, ja kaikkien kanssa kaikkialla, joita kutsutaan Jumalasta hänen kauttaan, jolle hänen kauttaan kirkkaus, kunnia, voima, mahtavuus ja ikuinen valtakunta, maailma vailla loppua. Amen.