tiistai 24. elokuuta 2010

Kristillinen Totuus tapahtuma oulussa 2010. 20.21.8.


Jälleen voivat oululaiset kristityt olla ylpeitä itsestään, sillä yhteis- kristillinen tapahtuma keräsi osallistujia monista eri seurakunnista.
International Christian Fellowship of Oulu Jumalan lasten seurakunta Oulun Adventtiseurakunta Oulun Ev.-Lut. seurakunnat Oulun Helluntaiseurakunta Oulun Lähetysseurakunta Oulun Metodistiseurakunta Oulun Vapaaseurakunta Pelastusarmeijan Oulun osasto.

Kristittyjen yhteistyö on todistus siitä mitä Jeesus sanoi.
Joh 17:21-23.
että he kaikki olisivat yhtä, niinkuin sinä, Isä, olet minussa ja minä sinussa, että hekin meissä olisivat, niin että maailma uskoisi, että sinä olet minut lähettänyt.
Ja sen kirkkauden, jonka sinä minulle annoit, minä olen antanut heille, että he olisivat yhtä, niinkuin me olemme yhtä -
minä heissä, ja sinä minussa - että he olisivat täydellisesti yhtä, niin että maailma ymmärtäisi, että sinä olet minut lähettänyt ja rakastanut heitä, niinkuin sinä olet minua rakastanut.

Vaikka Kristityillä on monenlaisia tulkintoja eri uskon osa alueista, niin silti usko Kristuksen lunastustyöhön yhdistää heidät, ja erottaa heidät myös ns perinteisestä ekumeniasta.
Kyseessä ei ole yhden kirkon muodostaminen eikä myöskään raamatun arvovallan vesittäminen.
Kyseessä ei myöskään ole uskontojen välinen dialogia, vaan Totuus.
Kristityt uskovat raamattuun erehtymättömänä Jumalan ilmoituksena.

Totuus tapahtuman ohjelmistoon kuului tänä vuonna.

Musiikkia, vaate/ kirja jakelua, ruokaa, tee ja kahvi tarjoilua. Totuus teltalla oli myös mahdollisuus saada käsi ja jalka hoitoja, joka oli varsinkin naisten suosiossa:) Totuus teltalla sai myös tietoa Kristillisestä uskosta.

Totuus teltalla joka sijaitsi torinrannassa oli mahdollisuus kahden keskiseen juttu tuokioon kristittyjen kanssa. Myös rukous oli osa tapahtumaa.
Ihmisiä myös evankelioitiin kaduilla koko viikonlopun.

Ihmisiä kävi erittäin paljon varsinkin torinrannassa sijaitsevalla teltalla. Palvelu tapahtumat olivat tuttuja jo monille sillä totuus tapahtuma on järjestetty oulussa joka vuosi (2006 asti).
Moni ihminen kokikin, että tällaiset tapahtumat ovat erittäin tervetulleita ouluun ja tuovat esiin kristillistä sanomaan kansan pariin.
Olen itse joskus hämmästynyt, siitä, että esimerkiksi isot kirkot miettivät kuumeisesti miten he voisivat paremmin tulla esiin näin tavallisten ihmisten elämään.

Silti monet suurten kirkkojen vastuu henkilöt loistivat poissaolollaan. Tästä voimme päätellä, että tapahtuma koetaan hankalaksi tai kiusalliseksi.
Jos vertaan esimerkiksi muita hengellisiä tapahtumia niin ne ovat suunnattu jo valmiiksi uskoville ihmisille, mutta totuus tapahtuma on suunnattu ensi sijaisesti niille jotka eivät ole uskossa.
Tällainen toiminta saattaa olla hieman hankalaa niiden ihmisten mielessä jotka tykkäävät pitää ihmiset järjestöissään, mutta eivät halua saarnata heille oikeasti Kristuksesta ja sen ottamisesta tosissaan.

Moni ihminen oli myös vakuuttunut siitä, että tällainen tapahtuma ja palkaton palvelu edustaa sitä kuvaa kristillisyydestä joka oli apostoleillekkin tuttua.
Kukaan osallistujista ei saanut palkkaa tehdyistä tunneista. Mutta moni sai palkan siitä,että sai ilolla palvella ihmisiä. Kuten Tapahtuman mainoslausekkin kuului.

Lahjaksi olette saaneet, lahjaksi antakaa. Matt.10:8b.

Itse koin tapahtuman eräänlaisena pöytänä joka on esillä. Me emme voi ja saa päättää kuka sinne tulee vaan kaikki ovat tervetulleita. Tapahtumassa korostetaan palvelu alttiutta ihmisten hyväksi.
Matt. 20:28a.
niinkuin ei Ihmisen Poikakaan tullut palveltavaksi, vaan palvelemaa

Totuus tapahtumassa ei tänäkään vuonna käännytetä ketään millekkään instituutiolla tai kirkolle, vaan Kristukselle Jeesukselle ainoastaan. Tapahtumassa pyritään siihen, että ihmiset eläisivät Jeesuksen yhteydessä siinä asemassa ja paikassa missä he ovatkin.

Mutta valhe evankeliumia siellä ei puhuta ja tehdä raamatusta hengellisyyden pika ruokaa.
Vaan korostetaan raamatun auktoriteettiä ihmisten elämän ohje-nuorana.
Uskovat ihmiset puhuvat omasta kokemuksesta eivätkä muiden kokemuksista. Ja siinä on iso ero oppikirja kristillisyyteen verrattuna. Sillä kuka voi sanoa, mitä on olla Kristitty jos kokemus Jeesuksesta rajoituu vain muihin ihmisiin ja itse ei oo kokenut Jumalan rakkautta konkreettisesti.

Monen ihmisen suusta kuului, että heidän lapset on kastettu, mutta hengellisyys ei kiinnosta. Eikä tällaiset kommentit ole aika pöyristyttäviä. Tällainen perhe ei edusta Kristillistä uskoa.
Eikä sekään ole oma kohtaista uskoa, jos joku sukulainen on pappi.
Herää vaan kysymys, että kuka oikeasti on kristitty?

Totuus tapahtuman luonnollinen jatko on monissa seurakunnissa alkavat alffa kurssit, joissa opastetaan ihmisiä kristillisen uskon perusteisiin.
Alffa-kursseja alkaa ainakin, oulun vapaa kirkolla, adventti kirkolla ja luterilaisessa seurakunnassa karjasillalla.

Tänä vuonna ei ollut viime vuoden tapaan mitään provokaatioita "vapaa" ajattelijoiden suunnalta.
Mikä oli hyvä asia, sillä kristillinen ihmis käsitys ja arvomaailma on huomattavasti keveämpiä ja armo rikkaampia mitä humanistinen vale ihmisyyden julistaminen, missä ihminen on kaiken mitta.

Ensi vuonna näemme jälleen ja totuus tapahtumat ovat tulleet jäädäkseen ouluun. Toivon mukaan monet ihmiset löytävät Jeesuksen myös tämän tapahtuman kautta.
On myös ollut hienoa, että totuus tapahtuma on tarjonnut seurakuntalaisille aktiivisen kanavan julistaa evankeliumia.
Kirkko ei saa olla passiivinen paikka missä haetaan vain kokemuksia.
Kristuksen seurakunta ja työ on iloista julistusta. Toivon erityistä siunaus kaikille niille jotka osallistuivat tapahtumaan.

Kiitos Herralle Halleluja!

Room.10:15.
Ja kuinka kukaan voi julistaa, ellei ketään lähetetä? Niinkuin kirjoitettu on: "Kuinka suloiset ovat niiden jalat, jotka hyvää sanomaa julistavat!"

tiistai 3. elokuuta 2010

"Vapaa"-ajattelijat jakavat pornoa.


Helsingin Vapaa-ajattelijat ry:n tänään Helsingin keskustassa järjestämä pornolehtitempaus on poikinut tutkintapyynnön. Poliisia vaaditaan tutkimaan, syyllistyivätkö Vapaa-ajattelijat sukupuolisiveellisyyden loukkaamiseen ja uskonrauhan rikkomiseen.

Helsingin Vapaa-ajattelijat jakoivat alkuiltapäivästä pornolehtiä Kolmen sepän aukiolla.
kaikki halukkaat saivat vaihtaa Raamattunsa pornolehtiin. Vaihdokeiksi kelpasivat myös muut pyhät kirjat, kuten Koraanit.
Vapaa-ajattelijat halusivat arvostella tempauksellaan etenkin kristinuskon ja islamin seksuaalikielteisyyttä ja tarjota vaihtoehdon uskonnolliselle kirjallisuudelle.

Vapaa-ajattelijoiden mukaan maailma olisi rennompi paikka, jos pyhät kirjat korvattaisiin pornolla.
Tempaus ärsytti ihmisiä Muun muassa eduskunta-avustajina toimivat Cata Mansikka-aho ja Säde-Johanna Westerlund ovat tehneet tempauksesta tutkintapyynnön Helsingin poliisille.

Naiset kiivastuivat pornolehtien jakamisesta pienten lasten läsnä ollessa.
Heidän mukaansa lehtiä jaettiin ikää tarkistamatta selvästi alaikäisille nuorille. Tutkintapyynnössä viitataan lakiin sukupuolisiveellisyyden julkisesta loukkaamisesta
(Rikoslain 17 luvun 21 §) ja uskon rauhan rikkomisesta (Rikoslain 17 luvun 10 §).

Tempaus keräsi paikan päälle Kolmen Sepän aukiolle myös joukon ärtyneitä ihmisiä.
Vapaa-ajattelijoita vaadittiin myös keskeyttämään lehtien jakaminen.

Kristillinen kirjakauppa vastaiskuun Kotisataman kristillinen kirjakauppa on päättänyt järjestää Vapaa-ajattelijoille vastaiskun, ja vaihtaa puolestaan pornolehdet Uuteen testamenttiin.

Vaihtoja tehdään kirjakaupoissa Helsingin Sörnäisissä ja Tampereella ensi viikon keskiviikkona. Kirjakauppa haluaa tempauksella korostaa Raamatun ja sieltä esille nousevien moraalisten ja eettisten ohjeiden arvoa. Kerätyt lehdet hävitetään paperinkeräyksen kautta.
Uusi testamentti on varattu 200 ensimmäiselle osallistujalle.

YLE Helsinki/ Anna Eksymä
julkaistu 04.06.2010.


Ällistyin lukiessani tällaisen uutisen, onko asia todella näin, että tähän on tultu. Onko tämä sitä vapaa ajattelua mitä nämä "ryökäleet" tarjoavat meille ja lapsillemme? Tällainen rappio käytös ei johda edes heidän toivomiinsa tuloksiin, vaan yleiseen vihaan näitä Liberaalisuuden apostoleja vastaan. Vapaa-ajattelijat eivät ole kiinnostuneet mistään muusta kuin siitä, että miten saadaan rienata. Porno teollisuuden tukeminen on kaikkea muuta kuin sivistyneen ja rationaalisen ihmisen ajattelua.

Vapaa-ajattelijoiden pinttyneet ja kalkittuneet kuvat uskonnosta ja uskosta ovat vääristyneet ja valistusajan massa propagandan keinoilla luotuja.
Usko ei ole pimeää tietämättömyyttää ja alistumista jonkun ihmisen tai kultti instituution vallan alle.

Vapaa-ajattelijat ovat tietämättömiä, koska he eivät ole ottaneet selvää uskosta.
Miten he voisivatkaan? jos sydän on vihan täyttämä?
Voiko joku oikeasti vihata Jeesusta niin paljon että opettaa lapsilleen mielummin sadistista ja insestistä pedofiliaa mitä tollanen huume retkujan rikollismaailma on täynnä(porno bisnes).

Eikä tällainen vihanlietsonta kristittyjä kohtaan ole jo liikaa? Eikä tämä porno tempaus loukannut vain kristittyjä vaan myös muita uskovaisia, kuten muslimeja.
Hustler ja Jallu lehdet olivat mukana tukemassa omaa sivistynyttä ja rakkaudellista näkemystään. Niin paljon kuin nämä perverssit jumalan kieltäjät puhuvat rakkaudesta tällaisilla teoilla, niin ne todella puhuvat vain himosta ja perversioista.
Rakkaus ei alista ihmistä objektiksi. Huomautan vielä, että pornoalan rakuus on saanut monet jättämmään sen vaikka ovatkin tienanneet sillä rahaa paljon. mutta henkinen turvattomuus ja pahaolo on ollut liikaa monilla. Yle on myös dokumentoinut yhden suomen "porno keisarin" tarinan tästä aiheesta. Mutta kuitenkin nyt Lainaus Vapaa-ajattelijoiden omilta sivuilta.
Selitys miksi he tekevät näin.

Mitä vaihdamme ja miksi: Vaihdamme uskonnollista kirjallisuutta. Raamattuja, Koraaneja, Virsikirjoja, Vartiotorni-lehtiä jne. Uskontojen nimissä ja niiden "pyhiin" kirjoihin vedoten on pyritty, ja pyritään yhä, kontrolloimaan ihmisten yksityiselämää ja seksuaalisuutta.
Uskonnot pyrkivät sanelemaan, millainen ihmisyys ja seksuaalisuus on hyvää ja millainen on huonoa, väärin tai paheksuttavaa. Uskonnolliset arvot, parisuhdekäsitykset tai seksuaalinormit eivät kuitenkaan kelpaa kaikkien ihmisten ihanteiksi.
Ahtaat ja kahlitsevat normit aiheuttavat jopa niiden kannattajien parissa vakavia ongelmia kuten lasten ja naisten kaltoinkohtelua tai kunniamurhia.



Vapaa-ajattelijat lähtevät siitä asenteesta, että uskonto on pahasta. He puhuvat kunniamurhista seksuaali normeista, lasten kohteluista. No vastaan raamatulla näihin perättömiin syytöksiin.

Yhteiselämän ohjeita.

Kol. 3:18-25.
Vaimot, olkaa miehillenne alamaiset, niinkuin sopii Herrassa. Miehet, rakastakaa vaimojanne, älkääkä olko heitä kohtaan katkerat. Lapset, olkaa vanhemmillenne kuuliaiset kaikessa, sillä se on otollista Herrassa. Isät, älkää kiihoittako lapsianne, etteivät he kävisi aroiksi. Palvelijat, olkaa maallisille isännillenne kaikessa kuuliaiset, ei silmänpalvelijoina, ihmisille mieliksi, vaan sydämen yksinkertaisuudessa peljäten Herraa. Kaikki, mitä teette, se tehkää sydämestänne, niinkuin Herralle eikä ihmisille, tietäen, että te saatte Herralta palkaksi perinnön; te palvelette Herraa Kristusta. Sillä se, joka tekee väärin, on saava takaisin, mitä on väärin tehnyt; ja henkilöön ei katsota.

Room. 13:9-10.
Sillä nämä: "Älä tee huorin, älä tapa, älä varasta, älä himoitse", ja mikä muu käsky tahansa, ne sisältyvät kaikki tähän sanaan: "Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi". Rakkaus ei tee lähimmäiselle mitään pahaa. Sentähden on rakkaus lain täyttämys.

1.Joh. 4:8.
Joka ei rakasta, se ei tunne Jumalaa, sillä Jumala on rakkaus.

Mikä näistä lyhyistä ja muutamista Uuden testamentin paikoista puhuu alistamisesta ja pakottamisesta? Eikä Raamattu juuri opeta meitä kohtelemaan toisiamme tasapuolisesti?
Eikö raamatun ohjeet ole tehty meille suojaksi.
Raamattu sanoo, että totuus tekee meistä vapaita.
Totuus vapauttaa meidät tämän maailman ahdistavista kuvitelmista mikä on rakkautta.

Ilman Kristillistä arvomaailmaa meillä euroopassa syötäis vielä ihmisiä ja uhrattais niitä jumalille. Naiset ja lapset ovat olleet kylä yhteisöjen ja päälliköiden omaisuutta jos toinen mies on kaatanut perheen isän. Onko tämä germaanin oikeus käsitys totuutta? Raamattu kieltää tappamisen. Raamatun pohjalta on syntynyt myös ajatus, että avioliitossa nainen on myös tasa-arvoinen ja avioituu omasta tahdostaan. Toki sukupuolinen rooli jako on aina ollut koska se on luonnollinen järjestys.

Mistä vapaa-ajattelijat olisivat koskaan keksineet "humanistista" ihmis käsitystä jos heillä ja heidän oppi isillään ei olisi ollut raamattua?

Vaikka katseet monesti suunnataan instituutio kirkkojen tekemiin synteihin, niin eihän tämä osoita Raamattua valehtelijaksi vaan ihmisen joka ei elä raamatun ohjeiden mukaan.
Ei Jeesus tehnyt pahaa kellekkään, vaan hän jopa rukoili niiden puolesta jotka
ristiinnaulitsivat hänet.

Pahuuden olemassaolo on hyvyyden poissaoloa. Miksi Vapaa-ajattelijat käyttävät kliseisiä argumentteja omien oppiensa ja vihansa pönkittämiseen.
Moniko vapaa-ajattelija on muuttanut ihmisen elämän 360 astetta.
Se miten paljon raamattu muuttaa ihmisten elämää ei ole mikään kovinkaan yksiselitteinen asia?
Minkä pystyisi aina selittämään psykologialla ja suggestoinneilla. Jos kyseessä olisi ohi menevä ilmiö, tai tunne elämys, niin miten joku voi elää sen tunteen kanssa hautaan asti?
Miten entisistä ganstereista ja rikollisista tulee yhtäkkiä ns "kunnon ihmisiä" ja juuri Jeesuksen avulla. Pystyykö porno lehdet samaan.
Eikö porno lehden kiinnostus riipu juuri ja juuri vain varvin pituudesta;)
Kun taas Raamatun lukeminen ja siitä selittävien kirjojen osuus maailmassa on huikea.
Miten joku moukka voi edes kuvitella näiden asioiden/kirjojen rinnastamista?

Monet kirjakielemmekin perustuvat uskonpuhdistuksen aikasiin tapahtumiin, ja juuri sen takia, että ihmisille piti saada Raamattu omalle kielelle. Olisiko joku muu kirja antanut yhtä suuren inspiraation ja luovuuden tälle sykäykselle. Epäilen. Vain rakkaus Jumalan sanaan sai aikaan sen, että ihmiset henkensä uhalla käänsivät raamattuja kansankielelle. Miksi, siksi, että kansa saisi tietää mitä Jumala haluaa heille kertoa sanansa kautta.

Hustler ja jallun kaltaiset lehdet ovat vain tämän päivän maailman sairauden näkyvimmät osat.
Ne markkinoivat itseään ihmisen luonnolisten tarpeiden vääristelemisellä.
Ihmisen seksuaalisuus ei ole synti, mutta sen väärin käyttäminen on.
Aviorikokset, homostelu, insesmi, sodomia, pedofilia ym ym.
Ovat kaikkia ihmisen seksuaalisuuden vääristyneita muotoja ja siksi niitä on oikein kutsua ennemminkin perversioiksi.

Mutta Jumala parantaa myös näitä sairauksia. On paljon sellaisia ihmisiä jotka ovat olleet vaikka avionrikkojia tai seksi addikteja ja he ovat tulleet terveeksi Jumalan sanan voimasta.
Myös Homoja on tullut uskoon ja kun Pyhä Henki on heille kirkastanut totuuden, niin he ovat hylänneet sodomistiset asenteensa. Eikö tämä ole ihmeellistä. jos ajattelee sitä, että jotkut väittävät että homoksi synnytään.
Miten ihminen joka on syntynyt homoksi voisi yhtäkkiä alkaa elää ns "heteron" elämää?
tämä ei ole loogista, eikä myöskään lääke teiteellisesti mahdollista jos on olemassa väitetty "puppeli" geeni. Mutta vaan koska tämä on yliluonnollista se on mahdollista.
Se mikä on ihmiselle mahdotonta on Jumalalle mahdollista.

Vapaa-ajattelijat syyttävät uskovaisia ilottomuudesta. No ehkä joidenkin kohdalla tämä pitää joskus paikkansa, mutta eikö jokaista ihmistä voi joskus syyttää ilottomaksi? esimerkiksi nuorisokultuuri missä ihallaan saatanaa, niin sellaiset ihmiset viiltelevät itseään ja synkistelevät melankolisen musiikin tahdissa. Onko silloin oikein syyttää kaikkia nuoria jotka pukeutuvat "mustiin" ilottomiksi? missä on tällaisen ajattelun logiikka? Eikö raamattu kehoita ihmisiä iloitsemaan.

Filp.4:4. Iloitkaa aina Herrassa! Vieläkin minä sanon: iloitkaa!

Jos ohjeet nähdään aina kielloiksi ja jonkun mukavan asian pimittämiseksi eikö se ole jollain matematiikalla ahdasnäköistä. Saatana myös käytti tätä tematiikkaa eedenin puutarhassa, kun se sanoin.
1.Moos.3:1 Mutta käärme oli kavalin kaikista kedon eläimistä, jotka Herra Jumala oli tehnyt; ja se sanoi vaimolle: "Onko Jumala todellakin sanonut: 'Älkää syökö kaikista paratiisin puista'?"

Jumala oli juuri sanonut, että ihminen kuolee jos se syö puusta.
Mutta saatana käyttää kieltoa päinvastaisella tavalla ja antaa ihmisen ymmärtää, että Jumala tekee sen pahalla. Eikö Raamattu ja Jumala juuri varoittaa, että ihminen tällöin tulee kuolemaan. Kumpi asia tässä nyt oikein on totuus. Saatana käänsi Jumalan huolenpidon vapauden riistoksi.

Entä eikö lapsen kasvattaminen ole sama asia. Vai annammeko uteliaan lapsen leikkia tiellä niin kauan, että se jää auton alle, vaikka meidän kuuluisi torua, sitä, siitä, että jos tiellä leikkii voi jäädä auton alle. Onko varoittava vanhempi silloin paha kun hän kieltää lapseltaan tämän ilon?

Kristillinen käsitys säännöistä ja normeista ovat suojia ja ohjeita hyvään elämään, millä Jumala tahtoo suojella meitä. Onko aviorikkoja koskaan saanut aikaan iloisia ajatuksia ja onko toista vastaan rikkonut ihminen koskaan luonut jotain joka rakentaa luottamusta. Ei.
Jos puhutaan, siitä, että rakkaus on aina oikein kun ihminen tuntee näin.

No minä kysynkin. eikä se joka pettää toista ihmistä jonkun toisen kanssa ole rikkoja.
Onko silloin rikkojan himo oikein jos hän tuntee näin, vaikka on lupautunut toiselle ihmiselle.
EI.
Tunteet eivät siis ole kaiken mitta ja rakkautta ei saa koskaan sekoittaa himoon.
Eikö esimerkiksi aviorikkoja syyllisty myös lapsensa pettämiseen kun hän asettaa omat henkilökohtaiset ajatukset koko perheen yhteisen tulevaisuuden edelle.
Entä miten tämän ihmisen laita on jolle hän on luvannut ikuista rakkautta, ja häipyykin sitten toisen akan mukaan? Millä ilveilyllä me saamma tämän pettäjä miehen rakkauden oikeaksi. Onko meidän vain onniteltava taas uudesta rakkauden kohteesta, kun taas ne jotka petettiin jäivät oman onnensa nojaan.
Olen myös varma, että pornon katselu saattaa aiheuttaa sen halun joka johtaa aviorikoksiin. Sillä Jos ihminen jatkuvasti ruokkii mieltään pornografisilla ajatuksilla ja mielikuvilla, niin eikö hän silloin jossain vaiheessa halua etsiä sitä mitä katselee.
Vapaa-ajattelijoiden perusteet pornon vapauttavalla vaikutuksella ovat keksityt. Sillä se kahlitsee ihmisen sellaiseen maailmaan joka on fantasiaa, ei todellista. mutta ihminen voi yrittää tehdä fantasiastaan todellista. Toki huonoin seurauksin, kosk atosi maailma ja oikeat ihmiset eivät ole porno maailman kuvaaman kaltaisia. Monet ns "bi" seksuaalit ovat myös tällaisia, he luovat ityselleen fantasian ja yleensä se tulee juuri pornon maailmasta, ja sitten he kuvittelevat, että tällaihan ne ovat aina ajatelleet. Vaikka ajatus koko hullutuksesta syntyi ihan muualta.

Vapaa-ajattelijoiden porno tempaus on osoitus, siitä, että ihmiset ovat tuleet julkeiksi ja pinnallisiksi he etsivät himoilleen tyydytystä, kun taas elämässä olisi merkityksellisempää etsiä elämä tarkoitusta ja eheää eläämää.
Seksi ei ole onnen katalyytti. Lehden kanssa runkaaminen ei tee ihmistä onnellisemmaksi, vaan onnettomaksi, koska lehti ja porno ei ole todellsta. Rakkaus taas on.
Monet jotka etsivät baareissa sitä "illan daamia" etsivät pohjimmiltaa ihmistä jota rakastaa. Ihmiset ovat onnellisia juuri yhdessä ei erikseen. Toki tämä ei ole mikään nyrkki sääntö.

Vaan Kristillinen avioliitto on ainoa oikea kanava toteuttaa seksuaalisuutta.
Tasapainoinen ja rakkauden liitto on oikea.
Sinkkuuden ylistäminen ja seksillä mässäily ei suuntaa ihmisen tunteita oikeen. Ihminen joka käyttää toista vain objektina on hyväksi käyttäjä ja kumpikin osapuoli ei näin sitoudu toisiinsa vain omiin himoihinsa. Seksi saalistajat eivät edes halua kuunnella toista ihmistä, vaan ne kuuntelevat omia primitiivisiä himoja. Nämä saalistajat ovat omaksuneet pornomaailman käsityksen ihmisen seksuaalisuudesta, johon kuuluu kaiken maailman hävyttömyydet. Ja ongelmia tulee heti kun tällaista julkeutta yrittääkin sovittaa normaaliin perhe elämän kontekstiin. Näiden kahden maailman yhteen törmäys on hengen vaarallinen. Tätä juuri Vapaa-ajattelijat haluavat, että normaalit perheen isät ja äidit lukisivat pornolehtiä ja kuvittelisivat, että kamasutran ja dildo paketin kanssa avio ongelmat väistyvät. Minä sanon, että tällainen hävyttömyys on Perkeleestä.
Vanha kunnon kristillinen avioliitto ei tarvitse mitään sekulaarista hapatusta selvitäkseen hengissä. Vaan Avioliiton pysyvyys on keskinäisessä luottamuksessa ja rakkaudessa. Kun tällaiset arvot haetaan raamatusta ja Jumalasta, niin moni asia on silloin paremmin.

Rakkaus myös vaatii sitä, että kunnioittaa itseään ja lähimmäistään. Voiko irtosuhteet ja porno tuoda jotain mitä sitoutuminen ei tuo. EI.
On myös tilastollisesti todettu, että ihmiset jotka elävät avioliitossa ovat paljon tyytyväisempiä seksi elämäänsä, mitä ihmiset jotka ylistävät sinkkuutta pornon kuvailemalla tavalla.
Onko silloin näin, että kun ihminen lyö jalkaansa avioliiton kahleet kuten monet irstailijat sanovat, että ihminen ei enään nauti seksistä. EI, vaan päinvastoin on oikein ja siveellisesti hienompaa kun saa jakaa kaiken ihmisen kanssa johon on sitoutunut.
Onko silloin tämä lupaus onni vai kirous? Tilastollisesti se ei on onni. Ja näin minä sen itsekkin ajattelen.

Sekulaarisen ja ateistis liberaalinen kulttuuri on vaan kateelliinen niille asioile mitä Kristillinen avioliitto ja mies ja nais käsitys edustaa. Sillä humanismi ei ole pystynyt tarjoamaan mitään, muutakuin arvoja jotka repivät rikki kaiken sen mikä meitä ennen yhdisti. Konservatiivisten arvojen systemaattinen alasajo yhteiskunnassamme on todellisuudessa vain pienen vähemmistön ajama asia. Näkeehän sen vapaa-ajattelijoiden asenteestakin. Luulevatko he että heidän arvo ravistelunsa tuottaa hyvää.

Porno teollisuus on myrkkyä kansamme moraalille, lapset ja nuoret saavat siitä ihan väärän kuvan mitä on olla todellinen tunteva ihminen. Ihmisen yksi vahvimpia pelkoja kuoleman pelon lisäksi on hylätyksi tulemisen pelko. Eikö juuri porno ja irtosuhteet ruoki sitä, kun mistään ei saa mitään irit tai ketän kiinni. Eikö tämä ole länsimaisen kulttuurin nykyinen ongelma. Mihinkään ei voi luottaa, ja mikään ei pysy. Ja kaikki vanha tuhotaan ja ajetaan alas.

Avioliiton ihanne on taas sen pysyvyydessä., niin Hyvinä kuin pahoina päivinä.
"Avoliitot" ovat myös perkeleestä sillä ne ovat liittoja missä pidetään takaportti aina auki. Ihmisen seksuaalisuus on sen verran intiimi asia, että sen ulkoistaminen ja esineellistäminen ei kanna mitään hyvää hedelmää.

Monet tunne elämämme vaikuden ovat myös lähtöisin tältä alueelta. Siksi leikkiminen ihmisillä ei ole oikein, ja sitä on Raamatun etiikka aina opettanut.
Laki kirja ei enään tunne sanaa aviorikos, kuten ennen. Vaan totuus on, että aviorikos ja toisen ihmisen loukkaaminen voi ollaa tunneperäisesti huomattavasti vakavampi mitä, esim auto murto tai jopa pahoinpitely. Nyky ajan kapistukset kuten face bookit ja irc galleryt kuvastavat vain kaiken pinnallisuutta. Ihmiset loukkaavat toisiaan virtuaalisesti tajuamatta, että hei, linjan päässä on oikea ihminen. Lapset ja nuoret ovat tässä edellä kävijötä sillä he ymmärtävät tietotekniikan vanhoja paremmin. Ihmiset myös varastavat netistä levyjä muttei kaupasta.Mistä johtuu tällainen asenne, että se mitä ei konkreettisesti käsillä tehdä ei ole väärin.
Kuten lyöminen tuomitaan, mutta hengellinen lyöminen on sallittua. Eikö kumpikin näistä ole väärin, eikä vain toinen. Sama se on porno teollisuudessa, kuten sanotaan katsoa saa muttei koskea. Stripparin luo meneminen on samaa pettämistä kuten aviorikoskin.
Matt. 5:28 Mutta minä sanon teille: jokainen, joka katsoo naista himoiten häntä, on jo sydämessään tehnyt huorin hänen kanssansa.

Tällä Jeesus osoitti, että kaikki ihmiset ovat syntisiä ja tarvitsevat armoa ja parannuksen tekoa. Tämä on myös suora vastaus siihen, että pornon katselu voi johtaa myös konkreettisiin tekoihin.

On hyvä tässä miettiä onko Vapaa-ajattelijoiden tapa kristisoida kristillista seksuaali käsitystä oikea ja totuudellinen. Minusta ei.
Vapaa- ajattelijat tekevät sitä mikä on pahaa ja he kaivavat työllään hautaa jalkojeme alle. Nuoriso kaipaa rakkautta ei Vihaa. porno lehdet opettavat ihmis vihaa, mutta Raamattu Rakkautta.

Alla olevat Raamatun paikat osoittavat ilmeiseksi kumpaa Jumalan lasten täytyy seurata, jotta hänen elämänsä olis onnellisempaa Pyhässä Hengessä. Kun taas ne jotka seuraavat ruumiinsa haluja niittävät vain sitä katkeraa kalkkia minkä loppuna on vain itku ja hammasten kiristely.

Onneksi miellä on Jumala joka parantaa kaiken ja antaa voiman rakastaa toinen toistamme. Jumala opettaa meille myös armeliaisuuta ja armahtavaisuutta, kun taas sodomiitit ja paholainen tarjoaa ylpeyttä ja uppiniskaisuutta.
Tarttukaa Jeesukseen, se ei jätä meitä. Me emme osaa rakastaa kuten hän, mutta me voimme aina rukoillen anoa häneltä voimaa, luottakaa aina Herraan hän on se jolta vastaukset kuuluu etsiä. vapaa-ajattelijoiden tempaukset ovat vain provokatiivine hyökkäys niitä ihmisiä vastaan jotka haluavat toimia oikein. Pahat ihmiset vihaavat niitä jotka pyrkivät hyvään.

Gal. 5:19-21.
Mutta lihan teot ovat ilmeiset, ja ne ovat: haureus, saastaisuus, irstaus,
epäjumalanpalvelus, noituus, vihamielisyys, riita, kateellisuus, vihat, juonet, eriseurat, lahkot,
kateus, juomingit, mässäykset ja muut senkaltaiset, joista teille edeltäpäin sanon, niinkuin jo ennenkin olen sanonut, että ne, jotka semmoista harjoittavat, eivät peri Jumalan valtakuntaa.

Joh. 8:32. ja te tulette tuntemaan totuuden, ja totuus on tekevä teidät vapaiksi".

1.Joh. 4:18. Pelkoa ei rakkaudessa ole, vaan täydellinen rakkaus karkoittaa pelon, sillä pelossa on rangaistusta; ja joka pelkää, se ei ole päässyt täydelliseksi rakkaudessa.

1.Kor.13:4-7.
Rakkaus on pitkämielinen, rakkaus on lempeä; rakkaus ei kadehdi, ei kerskaa, ei pöyhkeile,
ei käyttäydy sopimattomasti, ei etsi omaansa, ei katkeroidu, ei muistele kärsimäänsä pahaa,
ei iloitse vääryydestä, vaan iloitsee yhdessä totuuden kanssa;
kaikki se peittää, kaikki se uskoo, kaikki se toivoo, kaikki se kärsii.