lauantai 24. heinäkuuta 2010

Siinai vuorelta Taborille.


Vastikään vietettyä kirkastus-sunnuntaita on hyvä pohdiskella vahän tarkemmin.
Sillä sen tapahtumat ovat erityisen merkittäviä koko raamatun historian valossa. Vanhan testamentin täyttymykset saivat osansa "taborvuoren" tapahtumissa.
Kristuksen loisto ja kunnia jonka hän sai Isältään sai nyt myös todistajat.
Pietari, Jaakob ja Johannes. Ilmestysvuoren keskeinen symboliikkaa tulee esiin myös siinä, että Kristuksessa täyttyi myös Laki ja Profeetat.
Jumalamme myös vuorella todisti opetuslapsille toistamiseen, että hän on mieltynyt poikaansa.
Jeesus uutena Aatamina oli todella Jumalalle uskollinen ja näin edusti uutta suhdetta ihmisen ja Jumalan välillä. Kristus oli tullut tekemään tyhjäksi esi isämmä Aatamin virheet.
Artikkelissa käytän 38vuoden kirkko raamattua ja poikkeukset olen ilmoittanut teksteihin.

+

No aloitan artikkelin ensin siitä, että vuori jossa Kristus koki kirkastamisen ei ehkä perimätiedosta huolimatta ole Taborvuori. Vaikka minäkin sitä otsakkeessa näin kuvailen.
Kirkollinen perinne on n 300-luvulta asti kuvannut tapahtuma paikkana Taborvuorta.
Koska Taborvuori sijaitsee 70km Filippoksen kesareasta etelä-lounaaseen, niin se on silloin epä-todennäiköinen paikka tapahtumille.
Maantieteellisesti sopivin paikka saattaa olla Hermonin vuori, joka sijaitsee 25km filippoksen keseareasta koilliseen, ja on myös kooltaan korkeampi vuori.
Uusi Testamentti puhuu myös korkeasta vuoresta.
Lue; Mar. 8:27. Matt.17:1.

Toki tällaiset maantieteelliset tarkkuudet eivät ole olennaisia tapahtumien kulun ymmärtämisen takia. Mutta on silti hyvä, että asiaan perehdytään. Toki tapahtuma paikkana hermonin vuori ei edusta mitään 100% varmaa paikkaa, vaan sekin on suuntaa antava.
Siksi itsekkin otsakkeessa kirjoitin taborvuori, koska se kirkkohistoriallisesti tutumpi ilmaisu asioille, eikä välttämättä tapahtuma paikkanakaan väärä.

Mooses Esikuvana.

Jokainen Joka tuntee Raamatun Kirjoituksia, niin huomaa tietynlaisia yhtymäkohtia Jeesuksen ja Mooseksen välillä, ja siksi otsakkeenikin sanoo, Siinailta Taborvuorelle.
Mooses Toi lain taulut ja julisti liiton kansan ja Jumalan välillä. Mooses myös kirkastui tapahtumien yhteydessä.

2.Moos.18:19 Kuule nyt, mitä minä sanon. Minä neuvon sinua, ja Jumala on oleva sinun kanssasi. Ole sinä kansan edusmies Jumalan edessä, ja saata sinä sen asiat Jumalan eteen. Ja opeta heille säädökset ja lait,

2.Moos.19:3, 16-18.
Ja Mooses nousi Jumalan tykö, ja Herra huusi häntä vuorelta ja sanoi: "Sano näin Jaakobin heimolle ja ilmoita israelilaisille:
Ja kolmantena päivänä, kun aamu oli tullut, alkoi jylistä ja salamoida, ja paksu pilvi laskeutui vuoren ylle, ja kuului ylen kova pasunan ääni, niin että koko kansa,
joka oli leirissä, vapisi pelosta.
Silloin Mooses vei kansan leiristä Jumalaa vastaan, ja he asettuivat vuoren juurelle.
Ja koko Siinain vuori peittyi savuun, kun Herra astui sille alas tulessa, ja siitä nousi savu niinkuin pätsin savu, ja koko vuori vapisi kovasti.

2.Moos. 34:29,30,35.
Ja kun Mooses astui alas Siinain vuorelta ja hänellä vuorelta alas astuessaan oli kädessänsä kaksi laintaulua, ei hän tiennyt, että hänen kasvojensa iho oli tullut säteileväksi hänen puhuessaan Herran kanssa.

Ja kun Aaron ja kaikki israelilaiset näkivät Mooseksen kasvojen ihon säteilevän, pelkäsivät he lähestyä häntä.
Ja israelilaiset näkivät joka kerta Mooseksen kasvojen ihon säteilevän; ja Mooses veti peitteen kasvoillensa, siksi kunnes hän jälleen meni puhuttelemaan häntä.

Näiden Raamatun paikkojen yhtäläisyys ja esikuvallisuus Taborvuoren tapahtumiin on aika merkittävät samankaltainen. Israelin kansa ei saattanut katsoa Moosesta kasvoihin koska hän säteili Jumalan Pyhyyttä ja läsnäoloa. Mooses joutui peittämään kasvonsa, jottei kansa pelkäisi. Myös yhtäläisyys Jumalan vaikuttavasta läsnäolosta siinailla ja taborilla kuvaa se pilvi joka tuli vuorelle ja peitti sen. Pilvi kuvaa taivaallista läsnäoloa ja Isän Jumalan puhetta meille ihmisille.

Taborvuori Ja Jeesus.

Taborvuorella Jeesuksen kirkastaminen on hyvin samankaltainen. Jumalan läsnäolo tulee pilvissa ja Opetuslapset kuvailevat Kirkastettua Herraa.

Matt. 17:2,5-7. Ja hänen muotonsa muuttui heidän edessään, ja hänen kasvonsa loistivat niinkuin aurinko, ja hänen vaatteensa tulivat valkoisiksi niinkuin valo.

Hänen vielä puhuessaan, katso, heidät varjosi valoisa pilvi; ja katso, pilvestä kuului ääni, joka sanoi: "Tämä on minun rakas Poikani, johon minä olen mielistynyt; kuulkaa häntä".
Kun opetuslapset sen kuulivat, lankesivat he kasvoilleen ja peljästyivät kovin.
Niin Jeesus tuli heidän tykönsä, koski heihin ja sanoi: "Nouskaa, älkääkä peljätkö".

Opetuslapset myös pelkäsivät sitä kirkkautta joka yli-inhimillisesti loisti Jeesuksen kasvoilta.
Ja ääni joka vakuutti poikansa asemasta oli Jumala.
Isä Jumala ilmestyi pilvissä ja puhui pojastaan.

Myös Isä Jumala vakuutti olevansa tyytyväinen poikaansa kansan välimiehenä ja liiton sinettinä. Kuten Mooses niin Jeesuskin toi uudenliiton, ja toimi myös liiton välittäjänä.
Moosesta kutsutaan myös eräänlaiseksi "kristukseksi" eli voidelluksi, ja jopa jumalaksi.
2.Moos.7:1. Mutta Herra sanoi Moosekselle: "Katso, minä asetan sinut jumalaksi faraolle, ja veljesi Aaron on oleva sinun profeettasi.
Mooses oli sopivan myös välittämään lakiliiton israelilaisille, sillä hän kuunteli Jumalaa.
Mooses hylkäsi egyptin hovin ja sen suoman rikkauden ja lähti 40vuodeksi erämaahan, ja palasi sieltä takaisin noutamaan kansaansa Jumalan tahdosta.
Tällaiset teot osoittavat hänen todellista vilpittömyyttä ja epä itsekkyyttä.

Jeesus teki Jumalan tahdon.

Myös Jumalan suunnitelmiin kuului ihmiskunnan pelastaminen sen alennustilasta. Aadam joka ensimmäisenä lankesi yhdessä Eevan kanssa syntiin sai aikaan rikkomuksen ihmisten ja Jumalan välille. Mutta Jeesus joka toisena Aatamina oli tullut maailmaan lunastamaan aadamin jälkeläiset pois synnin alta.
1.Kor. 15: 22, 45, 47.
Sillä niinkuin kaikki kuolevat Aadamissa, niin myös kaikki tehdään eläviksi Kristuksessa,
Niin on myös kirjoitettu: "Ensimmäisestä ihmisestä, Aadamista, tuli elävä sielu"; viimeisestä Aadamista tuli eläväksitekevä henki.
Ensimmäinen ihminen oli maasta, maallinen, toinen ihminen on taivaasta.

Room. 5:18.
Niinpä siis, samoin kuin yhden ihmisen lankeemus on koitunut kaikille ihmisille kadotukseksi, niin myös yhden ihmisen vanhurskauden teko koituu kaikille ihmisille elämän vanhurskauttamiseksi;
Ef. 2:14.
Sillä hän on meidän rauhamme, hän, joka teki molemmat yhdeksi ja purki erottavan väliseinän, nimittäin vihollisuuden,

Jumala sanoi Pojastaan "Tämä on minun rakas Poikani, johon minä olen mielistynyt; kuulkaa häntä". Jeesus teki sen mihin Aadam ei kyennyt.
Jeesus lunasti oikeuden tulla uudeksi Aadamiksi. Hän on niin kuin sanotaan adoptoinut meidät itselleen. Siksi me myös vain hänessä voimme olla vanhurskaita.
Tällä kirkastamisella Jumala tahtoi myös osoittaa ja todistaa opetuslapsille,
että Jeesus todella oli se valittu. Kuten Mooseski, Jumala osoitti, että hän valitsee sen jonka sydän on nöyrä.

Jeesus tuli taivaasta Jumalan luota täyttämään Isänsä tahdon. Hän hylkäsi taivaallisen kirkkautensa, jotta Isä kirkastaisi hänet uudelleen. Ja tällä Taborvuoren tapahtumalla Jumala osoitti että hän todella on mielistynyt poikaansa. Jumala todisti Pojassaa toistamiseen, sillä ensimmäisen kerran hän todisti Jeesuksen kasteen yhteydessä.
Mar. 1:10-11.
Ja heti, vedestä noustessaan, hän näki taivasten aukeavan ja Hengen niinkuin kyyhkysen laskeutuvan häneen.
Ja taivaista tuli ääni: "Sinä olet minun rakas Poikani; sinuun minä olen mielistynyt".

Kun Mooses meni Siinain vuorelle, niin hän meni sinne yksin.
Jeesuskaan ei ottanut matkaan, kuin kolme opetuslasta. Pietarin, Johanneksen ja Jaakobin.
Näin tapahtumilla oli kolma silminnäkijää, joista myöhemmin mm Pietari kirjoitti ja todisti seurakunnalle, että asia oli näin.
2.Piet.1:16-18.
Sillä me emme seuranneet viekkaasti sommiteltuja taruja tehdessämme teille tiettäväksi Herramme Jeesuksen Kristuksen voimaa ja tulemusta, vaan me olimme omin silmin nähneet hänen valtasuuruutensa.

Sillä hän sai Isältä Jumalalta kunnian ja kirkkauden, kun tältä ylhäisimmältä kirkkaudelta tuli hänelle tämä ääni: "Tämä on minun rakas Poikani, johon minä olen mielistynyt".
Ja tämän äänen me kuulimme tulevan taivaasta, kun olimme hänen kanssaan pyhällä vuorella.

Mitä merkitsi se, että vuorella oli Mooses ja Elia?

Tämä on aiheena hiukan vaikeampi, mutta merkitysten löytäminen on kuitenkin helppoa.
Toki käytän tässä hiukan epä- ortodoksista lähestymistapaa.
Mooses ja Elia edustivat Lakia ja Profeettoja. Jeesus joka täydensi nämä ja joista myös profeetat ovat enustaneet olivat todisteena tapahtumasta.

Jumala aikaisemmin puhui profeettojen kautta, mutta nyt hän puhui Poikansa kautta maailmalle. Kts: Gal.3:24.
Hepr. 1:1-2.
Sittenkuin Jumala muinoin monesti ja monella tapaa oli puhunut isille profeettain kautta,
on hän näinä viimeisinä päivinä puhunut meille Pojan kautta, jonka hän on pannut kaiken perilliseksi, jonka kautta hän myös on maailman luonut

Toinen yhtä mielenkiintoinen tulkinta Eliaan ja Mooseksen läsnäolosta on tämä.
Mooses edusti niitä, jotka nousevat vanhurskauden ylösnousemuksessa. Elia taas edusti niitä, jotka, Kristuksen tullessa takaisin temmataan ylös taivaisiin. Elia ei koskaan nähnyt kuolemaa, vaan hänet temmattiin taivaaseen.
Toki on epäselvää, olivatko nämä "oikeasti" Mooses ja Elia, sillä raamattu opettaa, että kuolleet ovat kuolleita eivät henkiolentoja jossain.
Vaan Mooses ja Elia kumpikin odottavat vanhurskaiden ylösnousemusta.
Kts ja lue. Mar.8: 38. 1.Kor.15:51-52. Hepr. 9:28. Juud.9.

Elian läsnäolo aiheutti myös ajatuksia opetuslapsissa, sillä sen ajan Juutalaiseen tapaan kuului, että ennen kuin kuolleitten ylösnousemus tapahtuu niin Elia saapuu silloin takaisin ja aloittaa Messiaan aikakauden. Siksi Jeesus Varoittikin kertomasta tapahtumista kellekkään ja vahvisti sen vääräksi, että Elia konkreettisesti lihassa tulisi takaisin.
Sillä Elia oli jo symboolisesti tullut. Johannes kastajan työnmuodossa.
Matt. 17:9-13
Ja heidän kulkiessaan alas vuorelta Jeesus varoitti heitä sanoen: "Älkää kenellekään kertoko tätä näkyä, ennenkuin Ihmisen Poika on noussut kuolleista".
Ja hänen opetuslapsensa kysyivät häneltä sanoen: "Miksi sitten kirjanoppineet sanovat, että Eliaan pitää tulla ensin?"

Jeesus vastasi ja sanoi: "Elias tosin tulee ja asettaa kaikki kohdalleen.
Mutta minä sanon teille, että Elias on jo tullut. Mutta he eivät tunteneet häntä, vaan tekivät hänelle, mitä tahtoivat. Samoin myös Ihmisen Poika saa kärsiä heiltä."
Silloin opetuslapset ymmärsivät hänen puhuneen heille Johannes Kastajasta.

Johannes kastaja ei ollut jälleensyntynyt Elia kuten jotkut new age tyypit tietämättään väittävät, vaan Johannes Kastaja tuli Eliaan hengessä. Tämä on allegorinen tulkinta.
Kts: Mal.4:5-6.
Johannes Kastaja itse myös sanoi, ettei ole Elia. Joten new age uskomukset eivät perustu raamattuun, vaan raamatun tahalliseen tai tahattomaan vääristelyyn että myös saatanan valheisiin. Raamatun sana on aina tutkittava Pyhässä Hengessä ja vain uskova kristitty voi sen tehdä. Luopio teologit ovat yhtä vaarallisia vesittäjiä kuin new age kultitkin.
Lue Johanneksen oma todistus. Joh.1:19-27.

Jeesuksen kirkastaminen on myös siinä mielessä mielenkiintoinen, että Siinä Jumala oli verhoutuneena pilveen, eikä näin kirkastanut itseään täysin, vaan kirkasti itsensä Pojassaan. Myös Mooseksen tapauksessa asia oli näin. Jumala kirkasti itsensä välittäjän kautta.
Jumalan kirkkaus itsessään on niin suuri, että jos ihminen sen suoraa kokisi, se kuolisi.
Jumalaa lähestytään tänäkin päivänä vain välittäjän kautta, joka on Jeesus Kristus.
Kuten me rukouksemmekin päätämme Jeesuksen nimessä tai Jeesuksen kautta.
Mooseksen laissa laki tuli myös välittäjän toimesta ja Mooses toimi kansansa välimiehenä.

2.Moos.19:21. KR92.
Herra sanoi Moosekselle: "Mene alas ja varoita ihmisiä, etteivät he paremmin nähdäkseen tunkeudu rajan yli lähemmäksi Herraa, sillä silloin monet kuolisivat

2.Moos.33:20. KR38.
Ja hän sanoi vielä: "Sinä et voi nähdä minun kasvojani; sillä ei kukaan, joka näkee minut, jää eloon".
Joh.6:46.KR92.
Isää tosin ei kukaan ole nähnyt; ainoastaan hän, joka on tullut Jumalan luota, on nähnyt Isän.

1.Tim. 2:5. KR38.
Sillä yksi on Jumala, yksi myös välimies Jumalan ja ihmisten välillä, ihminen Kristus Jeesus,

Profeetat todistavat!

Profeetat Ovat aina todistaneet tulevasta messiaasta. Mutta Jeesuksen maanpäällisen vaelluksen aikana Juutalaiset odottivat messiasta joka vapauttaisi heidät roomalaisten ikeestä. He toivoivat vain maanpäällistä ja maallista lohdutusta. Heidän kansalliskiihkonsa joista selootit olivat pahimpia tahtoivat vain saada uuden kuninkaan joka ajaisi roomalaiset pois israelista. Jeesuksen rooli ja messiaanisuus olivat hyvin toisenlaista sillä Jeesus julisti Jumalan valtakuntaa joka oli tuleva, mutta vain aikojen lopussa.
Kirkastusvuoren tapahtumat avasivat varmasti näiden opetuslasten silmät näkemään, että tämä todella on messias. Sillä olihan Pietari jo ilmaissut tämän uskon aikaisemmin ( Matt.16:16. )
ja siksi oli otollinen todistamaan myös Jeesuken kirkastamista Taborvuorella.

noin 400 ekr Profeetta Jesaja kirjoitti.
Jes.42:1-4.
Katso, minun palvelijani, jota minä tuen, minun valittuni, johon minun sieluni mielistyi. Minä olen pannut Henkeni häneen, hän levittää kansakuntiin oikeuden.
Ei hän huuda eikä korota ääntään, ei anna sen kuulua kaduilla.

Särjettyä ruokoa hän ei muserra, ja suitsevaista kynttilänsydäntä hän ei sammuta. Hän levittää oikeutta uskollisesti.
Hän itse ei sammu eikä murru, kunnes on saattanut oikeuden maan päälle, ja merensaaret odottavat hänen opetustansa.

Tämän profetian täyttymys tulee ilmi uuden testamentin kertomuksissa.
Matt. 12:17. että kävisi toteen, mikä on puhuttu profeetta Esaiaan kautta, joka sanoo:
Lue koko konteksti.
Monet Profetiat todistavat Kristuksesta mutta niistä en aio nyt erikseen kirjoittaa, koska se menee jo toiseen aiheeseen. Mutta Kristuksen kirkastaminen on todellinen tapahtuma historiassa joista Apostoli Pietari myöhemmin kirjoitti ja todisti, että kyseessä ei ole pelkkä näky tai harha. Monet nykyajan liberaali teologit (rivologit) pyrkivät selittämään omalla itse keksimällään eksegeesillä, että opetuslapset näkivät vain harhoja.
Toki moni kirkkomme papeista uskovat tällaisetharhat jopa piispatkin, mutta heillä luultavasti ei ole Pyhää Henkeä?. Niin mistä he voisivat mitään tietää. Niin kuin sanotaan mitä tekemistä on ateenalla ja Jerusalemilla. voin kysyä mitä tekemistä on akateemikolla ja Hengellä?
sillä kirjain kuolettaa, mutta Henki tekee eläväksi. 2.Kor.3:6b.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti